Ruotsin ainoa ei-kuninkaallinen herttuatar Christina d’Otrante osoittautuu vallan viehättäväksi, nuorekkaaksi seitsemänkymppiseksi naisihmiseksi, kun tapaan hänet hotelli Hamburger Börsin aulassa keskiviikkona aamupäivällä. Ensivaikutelma ei kun paranee, kun varovaisesti, ehkä jopa hieman hermostuneesti tiedustelen häneltä soveliasta puhuttelumuotoa.
– Jag heter Christina, hän sanoo ymmärtäväisesti naurahtaen.
Eikä toimittajaa enää hermostuta.
Herttuatar on Turussa, koska hän on sattunut syntymään ja viettämään lapsuutensa ja nuoruutensa Örsbyhusin barokkilinnassa Uplannissa. Samaisessa Kustaa Vaasan isoisän perustamassa linnassa vietti viimeiset vuotensa vankeudessa muuan kuningas Eerik XIV, jonka nimikko-ooppera sai ensi-iltansa Turun Logomossa tiistaina.
– Minut oli kutsuttu Suomen suurlähetystön vastaanotolle Tukholmassa ja tapasin siellä säveltäjä Mikko Heiniön. Me juttelimme ja kerroin hänelle, että olen asunut Örbyhusissa. Tämä johti lopulta siihen, että sovimme että tulisin hänen oopperansa ensi-iltaan Turkuun. Ja siitä olen todella iloinen, herttuatar kertoo.
Örbyhusin linna siirtyi vuonna 1900 Christina d’Otranten isän, diplomaatin ja sittemmin yliseremoniamestarin Eugène von Rosenin omistukseen. Tämä sai toisesta avioliitostaan vuosikymmeniä itseään nuoremman Metta Breitholtzin kanssa kaksi tytärtä, Christinan ja Charlotten, joille hän testamenttasi yhteisesti Örbyhusin linnan. Tytöt olivat kymmenen ja yhdentoista ikäisiä, kun isä kuoli vuonna 1950.
– Olen itse asiassa elänyt Eerik XIV:n kanssa ihan pikkutytöstä asti. Jos isä oli ensimmäinen mies elämässäni, niin Eerik oli ehdottomasti numero kaksi. Eerik ja Kaarina Maununtytär ovat ruotsalaisten mielessä hyvin eläviä ihmisiä. Lapsena meille kerrottiin, että Eerikin ollessa vankeudessa Örbyhusissa, Kaarina asui Skorpstugan-nimisessä mökissä järven toisella puolella, ja Kaarina ja Eerik voivat vilkuttaa toisilleen. Lapsille se oli jännittävää, vaikka osoittautuikin sitten taruksi.
– Opin myös, että Eerik ja Kaarina tulivat Turkuun ja viihtyivät täällä. Se oli itse asiassa parasta aikaa heidän avioliitossaan. Rakkaus voitti kaiken, myös vallan, ja tämä tuli muuten hyvin esiin myös uudessa oopperassa.
Tiistai-iltaisesta Eerik XIV:n ensi-illasta puhuttaessa Christina d’Otrante innostuu silmin nähden.
– Se oli suuri, suorastaan uskomaton elämys. Se oli ihan lyömätöntä. Säveltäjä ja libretisti olivat keksineet jotakin aivan uutta, uudistunutta oopperaa. Vaikka tila oli suuri, niin oivaltavien ratkaisujen avulla tunnelma oli hyvin latautunut. Minun mielestäni se oli jotakin kerta kaikkiaan ainutlaatuista ja toivon todella, että tämä ooppera saataisiin myös Ruotsiin. Se olisi upeaa, herttuatar suitsuttaa.
Örbyhusiin palataksemme, kun Christina oli kirjoittanut ylioppilaaksi, hän opiskeli vuoden Jällan maatalouskoulussa, jossa hän oppi maanviljelystä ja metsänhoitoa.
– Siihen aikaan oli aika epätavallista, että tytöt kävivät maatalouskoulua. Meitä oli vain neljä tyttöä ja me asuimme rehtorin luona, kun pojat asuivat omassa asuntolassa. Sieltä ei ollut helppo livahtaa ulos, mutta kyllä se onnistui meiltä kuitenkin, herttuatar hymyilee.
Christina muutti pois Örbyhusista vasta 28-vuotiaana, kun hän avioitui itseään huomattavasti vanhemman herttua Gustaf d’Otranten kanssa. Ensimmäinen d’Otranten herttua oli keisari Napoleon I:en poliisiministeri Joseph Fouché, jonka nuoremmat pojat, kolmas ja neljäs herttua, muuttivat Ruotsiin vuonna 1822. Viides herttua d’Otrante avioitui sitten 1870-luvulla sotamarsalkka, diplomaatti, kreivi Curt von Stedingkin pojantyttären Thérèsen kanssa ja sai näin omistukseensa Sörmlannissa sijaitsevan ja von Stedingkin rakennuttaman Elghammarin linnan, jossa Christina on tehnyt varsinaisen elämäntyönsä mittavien tilusten hoitajana.
– Elämäni miehiin kuuluvat edellämainittujen isäni ja Eerik XIV:n lisäksi siis tietysti mieheni sekä ainoa poikani Charles-Louis, järjestyksessä kahdeksas d’Otrantin herttua. Kuten myös Joseph Fouché, Ranskassa yhä varsin kiistelty hahmo, ja Curt von Stedingk, Ruotsin ja Venäjän välisen rauhan allekirjoittaja, joka kävi viimeisen sotansa Napoleonia vastaan ja oli Ruotsin viimeinen sotamarsalkka. Kaksi täysin erilaista luonnetta, jotka olivat lähes aikalaisia, mutta poliittisesti varsin etäällä toisistaan. Fouché oli valtaihminen, von Stedingk diplomaatti, joka ymmärsi seurata aikaansa. Ja kumpikin vaikutti omalta osaltaan siihen, että minusta tuli se, mikä nyt olen, Christina d’Otrante pohtii.
Örbyhus on nykyisin Christinan ja Charlotten kuuden tyttären omistuksessa ja hoidossa, mutta Örbyhusin hallituksen jäsen Christina yhä on. Elghammarin linnan valtiatar on myös monien eri yhdistysten hallituksissa, joista mainittakoon Ruotsin museoystävien liitto sekä Ruotsin eläinsuojeluyhdistys, jonka varapuheenjohtajana hän toimii.
Haastattelu on päättymässä ja herttuatar d’Otrante valmistautuu lähtemään vanhimman tyttärensä kanssa kiertoajelulle Turkuun.
– Päätimme jo etukäteen, että vietämme täällä koko päivän ja tutustumme Turkuun kaikessa rauhassa. Käymme ainakin Turun linnassa ja tuomiokirkossa. Tajusimme muuten juuri, että Turkuun lentää Tukholmasta 45 minuutissa, matka Malmöhön kestää tunnin. Se herättää ajatuksia.
