Viola.
Koreografia Masi Tiitta, tanssi Hanna Ahti ja Anna Torkkel, äänet kooste. Ensi-ilta Kutomolla 23.9. klo 19.
Masi Tiitan koreografioima Viola vie katsojan unen ja valveen rajatilaan. Viola on teos aistien herkistymisestä väsyneissä kehoissa. Kutomo vaipuu uneliaaseen tunnelmaan teoksen alkuhetkistä lähtien. Katsojana jännittää, putoaako vieressä istuva kohta tuoliltaan tanssijoiden oloon eläytyessään. Niin ei käy, vaikka runsaan tunnin kestävä teos on katsojalle aikaa hidastava kokemus.
Violan ehdottomana vahvuutena on se, että se kyseenalaistaa nasevasti vallalla olevan ajatuksen hereillä olevista, tehokkaista ja jatkuvasti suorittavista kehoista. Väsyneistä kehoista on yllättävän vähän syvällistä kuvausta. Kehon on oltava aina valpas, kaikki aistit terävinä. Viola rikkoo tämän ajatuksen.
Teoksen äänimaailma perustuu Claude Debussyn sonaattiin huilulle, alttoviululle ja harpulle vuodelta 1915. Sävellyksen alkutahdit on venytetty koko teoksen mittaiseksi äänimaailmaksi, jossa itse sävellys on läsnä häivähdyksenomaisina tunnelmina.
Viola on latinaa ja viittaa mietteliäisyyteen, intuitioon ja syviin ajatuksiin, joita teos onnistuu herättämään. Äänimaailma yhdessä visuaalisen askeettisuuden kanssa luo lavalle melankolisen tunnelman. Yksinkertaisuus lavastuksessa on viety äärimmilleen. Lavalla ei ole mitään ylimääräistä, ja valaistuksena toimii kaksi loisteputkilamppua. Fokus on nyt liikkeessä.
Hanna Ahti ja Anna Torkkel liikkuvat pääosin lattian tasossa. Heidän kehonsa ovat jännällä tavalla suhteessa toisiinsa, vaikka he eivät kosketa toisiaan. Tanssijoilla on elottomat kasvot ja puolivalveilla olevat silmät. Ne korostavat aistillisuuden henkilökohtaista kokemuksellisuutta. Siihen ei tarvita toista ihmistä.
Ahdin ja Torkkelin ilmaisussa toistuvat heidän kehoillensa ominaiset tavat liikkua. Ruumiin paino konkretisoituu kehojen jännittymisen ja vapautumisen välisissä hetkissä. Liikkeet muistuttavat toisinaan nousevia taimia, puiden versoja ja muita luonnon muotoutumia. Toisinaan tanssijoiden kehot vääntäytyvät nukkuvien kehojen äärimmäisiin asentoihin, joita ei ole tullut aiemmin pohdittua.
Teoksen liikekieli vaikuttaa ensisilmäykseltä hämmästyttävän yksinkertaiselta. Kun tarkemmin miettii, on varmasti erityisen vaativaa liikkua ylikorostetun hitaasti ja hienovaraisesti näyttämöllä runsaan tunnin ajan.
Teos saattaisi näyttäytyä katsojalle mielenkiintoisempana, jos lattian peittäisi suurempi ryhmä liikkuvia kehoja. Nyt kahden tanssijan erillisyys jää hieman tylsäksi. Uneliaisuuteen liittyy myös muuta kuin verkkaista liikettä, mikä Violassa saa turhan suuren painoarvon.
Kun teos päättyy, kuulen katsomosta lausahduksen ”nyt tekisi mieli jäädä tähän paikkaan nukkumaan”. Tanssijoiden väsynyt olemus tarttuu kehosta kehoon. Viola jättää hämmentyneen tunnelman yleisöön. Se on lupaava merkki. Tällaisesta teoksesta olisi kehittävää päästä keskustelemaan koreografin ja tanssijoiden kanssa vielä teoksen jälkeen.
Suvi Satama
