Näyttämötaide

Teatteriarvio: Lahjakkaat tulokkaat parasta Puluboissa

Mikko Vihervaara
Puluboi (Julle Kanttura) ja Poni (Iida Arki) kohtaavat ja huomaavat painiskelevansa samankaltaisten perhepulmien parissa.
Puluboi (Julle Kanttura) ja Poni (Iida Arki) kohtaavat ja huomaavat painiskelevansa samankaltaisten perhepulmien parissa.

Turun nuori teatteri: Puluboi.

Alkuperäisteos Veera Salmi. Dramatisointi, laulujen sanoitus ja ohjaus Nina Erjossaari, koreogrfia Mikko Kaikkonen, musiikin sävellys ja äänisuunnittelu Valtteri Lipasti ja Nina Erjossaari, lavastus Henrik Ruutu ja Nina Erjossaari, puvustus Tytti Mulo, valot Zai Sainio, ensi-ilta 17.9.

Veera Salmen Puluboin ja Ponin kirja (2012) kertoo pulupojasta, joka tahtoo nähdä avaraa maailmaa ja perustaa oman pesän sekä Maista, jonka vanhemmat haluaisivat, että tämä lakkaisi leikkimästä Ponia.

Puluboista ja Ponista kertovat kirjat ovat viime vuosina innostaneet myös teattereita (mm. Kansallisteatteri 2015, Teatteri Eurooppa Neljä 2016, Kokkolan kaupunginteatteri 2016) tekemään niiden pohjalta esityksiä.

Nina Erjossaari dramatisoi ja ohjasi Puluboin ja Ponin kirjaan perustuvan esityksen Jorma-ryhmälle kolmisen vuotta sitten. Tuolloin koin, että ensimmäinen puoliaika olisi kaivannut tiivistämistä. Erjossaaren Turun nuoreen teatteriin ohjaamassa esityksessä koin jälleen, että dramaturgiaa olisi voinut terävöittää.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Salmen alkuperäisteos on rakenteeltaan varsin symmetrinen: alkuosa kuvaa rinnakkain Puluboin ja Ponin kodeissa syntyviä kriisejä, kriisien kärjistys ajoittuu kirjan puoliväliin, loppuosassa painottuvat kasvun, vastuun ottamisen ja eheytymisen teemat, loppu on onnellinen uuden alku.

Erjossaaren dramatisointi periaatteessa seurailee alkuperäisteoksen rakennetta, mutta se painottaa kriisin rakentumista. Erityisesti Ponin hermolomalle päätyvän äidin hirviömäisyyttä kuvataan hartaasti ja herkutellen. Jäin kaipaamaan enemmän tasapainoa alku- ja loppupuolen välille.

Epäsymmetriaa syntyy siitäkin, että esitys on nimetty pelkästään Puluboin mukaan. Kirjassahan pulun ja tytön tarinat kulkevat tasa-arvoisesti rinnakkain ja ristikkäin, mistä syntyy napakka rytmi. Rinnakkaisuus ja risteäminen toteutuvat esityksessäkin, mutta Ponin tiputtaminen esityksen nimestä jättää sen aiheettomasti sivuosaan.

Jäin myös miettimään olisiko esityksen metateatterillista tasoa ja mainosmieheksi haluavan Puloboin mainoksia voinut selkeämmin nostaa esiin tekstimassasta, jonne ne nyt hukkuvat. Salmen kirjassahan mainokset kuten myös metakirjallinen taso synnyttävät humoristisia tasoja, jotka kommentoivat pohjimmiltaan vakavaa tarinaa.

Mikko Kaikkosen koreografiat ja Erjossaaren sekä Valtteri Lipastin mukaansatempaavat popbiisit tuovat kokonaisuuteen vaihtelua ja raikkautta.

Liike- sekä laulukuoroja olisi voinut hyödyntää enemmänkin, esimerkiksi kommentoimaan tehokkaammin Puluboin ja Main kotien tapahtumia, mikä olisi ehkä keventänyt draamallista psykologisointia ja tuonut lisää teatterillista leikkisyyttä.

On mukavaa nähdä taas uusia lahjakkaita tulokkaita Turun nuoren teatterin riveissä. Julle Kanttura on uskottavan jätkämäinen ja herkkä pulupoika, joka suoriutuu hienosti myös vaativammista koreografioista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Iida Arki puolestaan tekee psykologisesti uskottavaa työtä perheessään vastuun kantajan roolin ottavana lapsena. Myös Emilia Sallinen karrikoidusti tyypiteltynä äitinä sekä Eero Laine tragikoomisena taiteilijaisänä ovat rooleissaan mainioita.

Tytti Mulon suunnittelema puvustus on jälleen kerran upea. Pelkistetty lavastus jättää tilaa liikkua, mutta takaseinän tylsän harmaa verho antaa keskeneräisen vaikutelman, olisiko sille voinut vaikka heijastaa jotain?

Annina Karhu