Kansallisooppera atomiajassa

Doctor Atomicissa ei ole kuolleita hetkiä, ja erityisesti kuoroa liikutellaan taidokkaasti.
Doctor Atomicissa ei ole kuolleita hetkiä, ja erityisesti kuoroa liikutellaan taidokkaasti.

• John Adams: Doctor Atomic, libretto Peter Sellars. Suomen kansallisooppera, musiikillinen johto Stuart Stratford, ohjaus Immo Karaman, lavastus Johann Jörg, koreografia Fabian Posca, puvut: Nicola Reichert, Valot Immo Karaman ja Johann Jörg, äänet Marc Gray. Ensi-ilta 4.11.

Vaikka Mikko Franckin kautta Suomen kansallisoopperassa ei voi pitää erityisen räväkkänä teosvalintojen suhteen, syyskauden ensimmäinen ensi-ilta, yhdysvaltalaisen John Adamsin (s. 1947) Doctor Atomic (2005) osuu naulan kantaan. Käsitellessään atomipommin kehittämistä ja koeräjäytystä Los Alamosissa Yhdysvalloissa kesällä 1945 Adamsin neljäs kokoillan oopperateos on jopa pelottavan ajankohtainen.

Yhtäältä se nostaa silmiemme eteen infernon, jonka pommin pudotus runsaat 60 vuotta sitten sai aikaan Hiroshimassa ja Nagasakissa. Toisaalta se osoittaa suoraan kohti Fukushiman runsaat vuosi sitten tapahtunutta ydinvoimalaonnettomuutta ja siitä seurannutta katastrofia.

Oopperan vastustajien perusargumentti on suomalaisessa keskustelussa ollut se, että ooppera on valtaeliitin todellisuudesta vieraantunut taidemuoto, jonka sisältö ei kosketa nykyihmisen elämänpiiriä. Viimeistään Doctor Atomic osoittaa, että tämä käsitys on väärä ja vanhentunut. Visuaalisena ja narratiivisena taiteenlajina ooppera voi olla hyvinkin konkreettista: se näyttää, miten asiat voivat tai voisivat olla. Toisaalta musiikki mahdollista kokemisen tapoja, jotka ovat emotionaalisia ja käsitteellisen ulottumattomissa. Tämä yhdistelmä on mitä tehokkain kokemuksen välittäjänä, eikä sen voimaa ole syytä vähätellä.

Dokumenttia
ja runoutta

Doctor Atomicin libretto on yhteiskunnallisesta aktiivisuudestaan tunnetun yhdysvaltalaisen teatteri- ja oopperaohjaajan Peter Sellarsin käsialaa. Adams ja Sellars nostavat esiin kysymyksen joukkotuhoaseen rakentamisen ja käytön oikeutuksesta. He kysyvät myös, mitkä olivat Manhattan-projektin tiedemiesryhmän – J. Robert Oppenheimerin ja hänen tiiminsä – motiivit yksilötasolla?

Sellarsin libretto on kooste laajasta kirjallisesta materiaalista. Sen ytimen muodostavat Manhattan-projektin tiedemiesten haastatteluista poimitut repliikit sekä otteet sotilaallisista dokumenteista. Toisaalta mukana on myös kaunokirjallisia fragmentteja, kuten poimintoja hindujen pyhästä kirjasta Bhagavad Gîtâsta sekä otteita Charles Baudelairen ja Oppenheimerin aikalaisen, Muriel Rukeyserin runoista.

Adams luetaan säveltäjänä amerikkalaisiin minimalisteihin, mutta Doctor Atomic on etääntynyt jo kauas perinteisestä 1970-80-lukujen repetitiivisyydestä. Silti erityisesti oopperan orkesterivälisoitot tuovat mieleen alkuaikojen sumeilemattoman toisteisuuden ja uusyksinkertaisen ilmaisun.

Oopperan musiikki jakautuu karkeasti ottaen kahtia roolien mukaan. Adams on kirjoittanut kahdelle naishahmolleen, Oppenheimerin vaimolle Kittylle sekä tämän palvelijalle Pasqualitalle mitä upeinta ja värikylläisintä musiikkia, kun taas miesten tekstuuri rakentuu dialogille ja on tyyliltään kuivakiskoisempaa. Musiikillisesti teos huipentuu jo ensimmäisessä näytöksessä, jossa kuullaan Kittyn melankolinen Am I in your light? (Olenko valosi edessä?). Pieni musikaalimaisuuden vivahde syntyy englanninkielisestä tekstistä, ei varsinaisesti musiikin tyylistä. Teoksessa käytetään myös äänimaisemaltaan monipuolista nauhamateriaalia.

Siirtotuotanto
Saksasta

Kansallisoopperan Doctor Atomic on siirtotuotanto Saarbrückenin oopperasta, jossa se sai ensi-iltansa viime vuonna. Myös ohjaus, lavastus ja puvustus on tehty saksalaistuotantoa varten. Ohjaaja Immo Karaman pitää huolen siitä, ettei lavalla synny kuolleita hetkiä, ja erityisesti kuoron liikuttelu on taidokasta. Johann Jörgin lavastus ja Nicola Reichertin puvut luovat autenttista 1940-luvun ajankuvaa kuitenkin hivenen karrikoiden.

Illan suomalaissolisteista ilahdutti eniten basso Mika Kares (Teller), joka on edistynyt laulajana jättiharppauksin sitten viime kuuleman. Upeasti laulanut altto Sari Nordqvist toi hienosti esiin myös hahmonsa Pasqualitan maagisen ulottuvuuden. Baritoni Lee Poulis Oppenheimerina lauloi moitteettomasti, mutta vailla erityistä lavakarismaa. Sen sijaan Jessica Riviera Kittyn roolissa tarjosi illan sykähdyttävimmän kokemuksen. Hän kykeni täyttämään lavan ja koskettamaan kuulijaa myös yksin ollessaan. Myös Kansallisoopperan kuoro ja orkesteri selvisivät tehtävistään tyylillä Stuart Stratfordin johtaessa.

LIISAMAIJA HAUTSALO

Mika Kares (vas.) tekee vahvan roolityön Tellerinä. Oppenheimerina nähdään Lee Poulis.
Mika Kares (vas.) tekee vahvan roolityön Tellerinä. Oppenheimerina nähdään Lee Poulis.