Kulttuuri

Intensiivinen pienoisdraama
Kaarina-teatterissa

Satu Lehtopolku tulkitsee teatteridiivan ristiriitaista maailmaa Kaarina-teatterin uutuudessa.
Satu Lehtopolku tulkitsee teatteridiivan ristiriitaista maailmaa Kaarina-teatterin uutuudessa.

• Jorma Savikko: Viha simpukassa. Ohjaus Mikko Rantanen, puvustus Sirpa Niemelä, musiikillinen ohjaus Kaarina Peltonen. Ensi-ilta Kaarina-teatterin kahvionäyttämöllä 4.11.

Draamakirjallisuuden historia tuntee lukuisia tekstejä, jotka tarkastelevat näyttelijöitä toisinaan kohtaavaa vaikeutta erottaa rooli ja arkitodellisuus. Kotimaisessa perinteessä niihin kuuluu Jorma Savikon pienoisnäytelmä Viha simpukassa.

Lietolaissyntyinen mutta journalistisen elämäntyönsä Kotkan seudulla tehnyt Savikko (1926–2010) muistetaan ennen kaikkea Toivo Pekkasen romaanien onnistuneista dramatisoinneista. Omiin alkuperäisteksteihin kuuluva Viha simpukassa kertoo ikääntyneestä teatteridiivasta, jonka mielenmaisemaa hallitsee menneen ajan ja nykypäivän alituinen sekoittuminen.

Viha simpukassa on kuin paras novelli: tiivis, napakka, ytimekäs, oikullinen. Samanlaisena se toteutuu Mikko Rantasen hiotussa ohjauksessa Kaarina-teatterin kahvionäyttämöllä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tekstin ja roolitulkintojen kerrosteisuus kumpuaa näytelmä näytelmässä -rakenteesta. Kysymys on kaiken aikaa sekä rooleista että todellisista henkilöistä rakentamassa näitä rooleja. Ei ole sattumaa, että esityksen alussa esitellään peili (jota emme näe), sillä juuri peilautumisesta ja peilaamisesta on syntynyt kokonaisuuden kantavin juonne: henkilöt siirtävät oletetun näytelmän kuvioita omaan elämäänsä.

Satu Lehtopolku tulkitsee näyttelijätär Karellin elämäntilanteen laajalla rekisterillä. Pateettisuus sopii oivallisesti muistinsa heikkenemistä tuskailevan henkilön kuvaan. Mahtipontisuuden kääntöpuolena nousevat kuuluville nöyryyden ja epäröinnin sivuäänet, jotka Lehtopolku myös tavoittaa.

Aina yhtä vakuuttavasti näyttelevä Jarmo Kujala luo toisessa keskusroolissa Karellille hienovaraisen vastapainon. Nuoruuden rakastettu (tai hänestä luotu roolikuva) nostaa esille seikkoja, jotka pakottavat toisen avautumaan ja näkemään vihansa hedelmättömyyden. Kujalan roolihahmon ironisuus toteutuu tehokkaasti: salaviisaana ja lempeänä, silti purevanakin.

Kolmas rooli on pienempi. Jarmo Selin johdattelee ja kommentoi tilanteita ohjaajana. Esityksessä harjoitellaan näytelmää, jonka näyttelijätär haluaa esittää vielä kerran, vaikka hän ei koe enää olevansa aivan entisensä.

Viisihenkisen kamariyhtyeen esittämä musiikki rytmittää tiiviisti näyttämön tapahtumia.

Näimmekö esityksen vai näimmekö esityksen esityksestä? Näimme molemmat. Juuri tästä asetelmasta kasvavat tulkinnan erikoiset jännitteet.