Kulttuuri

Legenda Venäjän ensimmäisestä henkilöstä

Mihail Zygar: Kremlin sotajoukko, Putinin sisäpiiri. Nyky-Venäjän lyhyt historia.

457 sivua. 2016. Otava. Suomentanut Jukka Mallinen.

Mihail Zygarin kirjoittama kirja Kremlin sotajoukko, Putinin sisäpiiri on Venäjän nykyhistorian lyhyt versio. Se taustoittaa myös Ukrainan kriisiä tavalla, johon media ei ole kyennyt. Zygar oli Venäjän ainoan ”vapaan” tv-kanavan (Dožd) päätoimittaja lokakuusta 2010 joulukuuhun 2015 ja Kommersantin sotakirjeenvaihtaja ennen sitä. Venäjänkielinen alkuperäisteos ilmestyi jo vuonna 2015 Venäjällä.

Kirja avaa lukijalle Venäjän sisäisiä jännitteitä, joiden juuret ovat Neuvostoliiton valtataistelussa. Presidentti Sauli Niinistön vieras Vladimir Putin on ensimmäinen leningradilaisen koulukunnan edustaja maan johdossa. Sen pääkilpailija oli Neuvostoliitossa Ukrainan mafia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kun Vladimir V. Putin nousi tuntemattomuudesta Venäjän johtajaksi 1999 vuoden viimeisenä päivänä, Boris Jeltsinin jättämän sekasorron jälkeen, häntä pidettiin aluksi poliittisena nukkena. Lankoja Venäjällä pitelivät käsissään Jeltsinin poliittisen perheen jäsenet ja seitsemän pankkiiria (Berezovski, Hodorkovski, Fridman, Gusinski, Potanin, Smolenski, Vinogradov). Putin kuitenkin osoitti jo lokakuussa 2003, kun Hodorkovski pidätettiin, että langat katkottiin.

Toiselle kaudelle valittu Putin ei ollutkaan väliaikainen, vaan tuleva Venäjän ”ensimmäinen henkilö”. Hänen taustallaan oli Venäjän turvallisuuselinten sisällä käydyn kilvan seurauksena leningradilainen ryhmä, jossa olivat muun muassa Viktor Ivanov, Sergei Ivanov, Viktor Tsherkesov, Aleksandr Bortnikov ja erityisesti Nikolai Patrushev, jonka julkisten puheiden kerrotaan kuvastavan hyvin Putinin ajattelua.

Zygar taustoittaa turvallisuuselinten, erityisesti KGB:n ja sen seuraajan FSB:n roolia kehtona, josta Putinin lähipiiri koostuu. Sen lisäksi siihen kuului talousuudistajia, joihin Putin tutustui toimiessaan Pietarissa valtionyliopistolla ja lopulta Smolnassa kaupunginhallinnossa.

Tämä Anatoli Tshubaisin ryhmä liittoutui Jeltsinin kanssa 1991. Pohjan sille loi seikka, että Jeltsin valitsi talousohjelmansa pääministeriksi Jegor Gaidarin, eikä ukrainalaissyntyistä Grigori Javlinskia. Kun kommunistit olivat jo varastaneet valtionomaisuutta periaatteella ”kaikki, mikä irtosi seinistä”, yksityistämisohjelman johtajan Tshubaisin tehtävä oli yhtiöittää valtionomistukset ja vahvistaa niiden laillisuus. Liberaalit saivat ikuisen leiman; Gaidarin hallituksen katsottiin ryövänneen yksityistämisohjelmalla valtion omaisuuden. Nykysysteemin olemassaolon tärkein argumentti on Venäjän nousu polviltaan 1990-luvun myllerryksestä, mikä luetaan Putinin ansioksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yksi mies Pietarista kunnostautui: Aleksei Kudrin, Putinin uuden päivityksen käsikirjoittaja.

Talousuudistukset 1990-luvulla koettiin Venäjän demokratisoitumisena sen länsimaisessa oikeusvaltiomerkityksessä, mihin virhearvioon Suomessakin innostuttiin. Ei nähty, kuinka kaukaa ja syvältä Putinin klaani 2000-luvulla haki oikeutta Venäjälle neuvostoyhteiskunnan raunioilla. Neuvostoliiton etupiirin maat Euroopassa hakivat identiteettiään ja löysivätkin sen, uudistivat taloutensa ja integroituivat osaksi globaalia taloutta läntisten arvoyhteisöjen kautta. Mutta Venäjälle, joka otti vastuun Neuvostoliiton veloista ja teoista, oman identiteetin löytäminen on ollut paljon vaikeampaa ja monimutkaisempaa. Tätä valitettavasti vähätellään lännessä.

Zygarin havainto on, ettei Putinin klaanilla ollut strategiaa. Sen oli vakiinnutettava asemansa valtataistelussa, joka ei ollut päättynyt. Pelättiin, että Putin valtiollistaa omaisuudet. Hänen viestinsä oligarkeille kuitenkin oli: “te ette puutu politiikkaan, minä en puutu omistuksiin”. Varoittavana esimerkkinä oli Hodorkovski. Kirja esittelee Putinista erilaisia päivityksiä, jotka ovat syntyneet spontaanisti ja joiden taustalla on hänen avustajiensa vaihtuminen. Kirja vähättelee Putinin henkilökohtaista roolia, koska toisaalta kerrotaan, että tämän tavoitteena on palauttaa Venäjän suurvalta-asema. Ideaalina on “Jalta 2” -tyyppinen draama, jossa Putin ja muut maailman mahtavat sopivat globaalista tulevaisuudesta.

Putinin Venäjä on saarrossa Yhdysvaltain ja Euroopan pakotteiden johdosta. Sanotaan, että tavoitteena ei ole vain muuttaa Venäjän politiikkaa, vaan myös kaataa Putin ja tuhota hänen klaaninsa.

Ei ole epäilystäkään siitä, että Venäjä on taloudellisissa vaikeuksissa. Mutta se ei ole vieläkään romahduksen partaalla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ero vuoteen 1998 on siinä, että venäläiset ovat – oikein tai väärin – johtajansa puolella.

Zygarin kirjaa on suositeltava kaikille poliittisille päättäjille Suomessa. Kirja on kirjoitettu ulkomaalaisille, se on viihdyttävä, mutta kylmäverinen analyysi vallan sisäpiiristä. Se avaa shakkipelejä, joita Kremlin kardinaalit pelaavat kymmenen aikavyöhykkeen sisäpolitiikassa ja kaikkialla maapallolla. Ei ollut viisasta verrata Venäjää Hollantiin, vaikka Pietari Suuri haki sieltä oppinsa. Presidentti Sauli Niinistö on tehnyt vaikutuksen Kremlissä, mikä on Suomelle eduksi, koska sitä arvostavat muutkin suurvallat kuin Venäjä.