Kulttuuri

Ei se ollut hovimestari

KIRJAT

Paula Arvas ja Voitto Ruohonen: Alussa oli murha. Johtolankoja rikoskirjallisuuteen.

Gaudeamus. 408 s.

Rikoskirjoista on maassamme kirjoitettu jonkin verran, mutta teokset ovat olleet enimmäkseen tekijäesittelyjä, käsikirjoja ja bibliografioita.

Oikeastaan ainoa kunnollinen yleishistoria on ollut Julian Symonsin Murha! Murha!, joka ilmestyi alkukielisenä 1972 ja suomeksi 1986.

Oikean historiakirjan kirjoittaminen kysyy niin postimerkkeilevää kykyä, analyyttista silmää kuin vetävän kerronnallisen kokonaisuuden tajuakin. Rikoskirjallisuudesta väitelleiden Paula Arvaksen ja Voitto Ruohosen Alussa oli murha panostaa kahteen ensimmäiseen.

Teos on rikoskirjallisuuden eri alalajien systemaattinen esitys, jossa kunkin genren sisällä asioita esitellään historian mukaan ja myös maittain. Analyysit eivät hankaluudellaan huimaa. Tarjolla on etsivä-, poliisi- ja rikollishahmojen tyypittelyä ja kevyttä yhteiskunnallista perustelua.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tekijät ovat hirttäneet itsensä lajityyppiin ja sen lokeroihin. Esihistoriasta (Edgar Allan Poe) edetään Arthur Conan Doylen ja Agatha Christien edustaman klassisen arvoitusdekkarin kautta amerikkalaiseen kovaksikeitettyyn rikoskirjaan (Raymond Chandler ja Dashiell Hammett) ja siitä poliisiromaaniin, toimintajännäriin, psykologiseen trilleriin ja historialliseen rikoskirjallisuuteen. Niiden jälkeen ei ole enää muuta kuin postmodernit leikit lajin konventioilla, siis metafiktio, parodia ja pastissi.

Kussakin lajissa saavat huomiota myös pohjoismaiset ja suomalaiset edustajat. Saksasta, Italiasta, Rankasta ja jopa Venäjästä puhutaan niin ikään.

Rakenneratkaisu sopii rikoskirjallisuuteen, joka on kaava- ja rituaaliviihdettä. Lukijalle tulee peräti rauhallinen olo aivan kuin perinteistä salapoliisi- tai arvoitusdekkaria ahmiessa: maailma on järjestyksessä, ja tekijä/murhaaja taatusti selviää. Ei, hovimestari ei sitä tehnyt.

Rikoskirjallisuus syntyi teollistumisen ja kaupungistumisen seurauksena. Modernin maailman ongelmien ja pimeän puolen käsittelyä muuttivat viime vuosisadan suuret sodat nihilistisempään, väkivaltaisempaan ja jopa eksistentialistisempaan suuntaan.

Vasemmistobuumi toi kollektiivit tutkijoiksi ja yhteiskunnan syylliseksi. Etenkin Ruotsissa ja myös muualla Pohjoismaissa on vaikuttanut Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön taipumus etsiä syitä ja syyllisiä yhteiskunnan kulissien takaa.

Nykyaikaa ovat värittäneet vanhojen lajien kertaustyylit, kasvava toiminnallisuus, sarjamurhaajien ja patologien groteski maailma sekä historian näyttämö ja metafiktion itsetietoisuus. Teos on hyvä yleisesitys mutta varovainen kannoissaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voi tietysti olla hyväkin, ettei heterogeenista kirjallisuutta sullota yhteen muottiin. Menetelmä johtaa siihen, että jännitettä ja uskallusta puuttuu. Menestyvä viihdemuoto saa vähemmän viihteellisen käsittelyn. Tietolaatikot tuovat pieniä tuulahduksia sivupoluilta.

Alussa oli murha on akateemisen varovainen teos. Välillä ihmetyttää tohtorisihmisten vimmainen halu laittaa mitä ilmeisempiin totuuksiin ja yleisiin tietoihin perään alaviite. Kärjistäen voisi sanoa että kirjoittajat olisivat kaivanneet hiukan enemmän rikostarinoiden katalysaattorien eli murhaajien mielikuvituksellisuutta ja millin verran vähemmän perinteisen etsivän säntillisyyttä.

Esitys on kattava ja laadukaskin, mutta siinä on yliopistollisen kurssikirjan soundi.

Kari Salminen