• Rosa Liksom: Hytti nro 6. WSOY 2011, 188 s.
”Kaikki on liikkeessä: lumi, vesi, ilma, puut, pilvet, tuuli, kaupungit, kylät, ihmiset ja ajatukset.”
Tämä kauniisti junamatkan olemuksen kiteyttävä virke toistuu Rosa Liksomin kertomuksessa joka kerran, kun Moskovasta Mongolian Ulan Batoriin matkalla oleva juna jatkaa matkaansa taas yhden välietapin jälkeen.
Keskushenkilö on Moskovassa arkeologiaa opiskeleva suomalainen tyttö, jolle novelli ei ikinä anna nimeä. Hän toteuttaa haaveensa matkustaa junalla Moskovasta Siperian kautta Mongoliaan 1980-luvun lopun Neuvostoliitossa.
Junassa hänen paikkansa on hytti numero kuudessa, ja matkatoveriksi hän saa nelikymppisen miehen, katujen kasvatin, naisten alistajan ja vankileirillä olleen murhamiehen, jolle maistuu teen lisäksi votka.
Junamatkan aikana Vadim Nikolajevits puhuu puhumistaan, kertoo menneisyydestään ja nykyisyydestään, ahdistelee tyttöä ja humaltuu säännöllisesti. Hytissä tyttö on pakotettu miehen kuuntelijaksi ja kanssamatkustajaksi. Vapautta miehestä tyttö voi kokea piirtämällä ja ajatuksissaan.
Heidän välilleen syntyy kuitenkin syvä suhde, jota voi lopulta kutsua ystävyydeksi. Tyttö vaikenee koko pitkän junamatkan ajan, ja vasta aivan kertomuksen loppupuolella kuullaan hänen ensimmäiset repliikkinsä.
Vaikka tytön puhetta ei pitkässä novellissa kuulla, hänen ajatuksiaan valotetaan. Vähä vähältä paljastuu myös tytön lähihistorian tarina, ennen kaikkea hänen ristiriitainen suhteensa poikaystävä Mitkaan ja tämän äitiin Irinaan.
Junamatka on tytölle paradoksinen kokemus, sillä yhtäältä se toteuttaa unelman mutta samalla matkaan sisältyy painajaismaisia kohtauksia. Matka on tytölle myös pakomatkaa Moskovasta ja sen ristiriidoista.
Tytön ääneen lausuma repliikki on sitaatti Raamatun Jobilta: ”Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi. Ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui.” Tämä sitaatti kuvaa tytön mielenmaiseman täydellisesti, mutta samalla se kattaa koko junamatkan kulun.
Kuvauksen voima
Juna pysähtyy eri paikoissa, usein useaksi päiväksi, jolloin kuvaus siirtyy junan sisätiloista neuvostoliittolaiseen elämäntapaan tytön ja miehen käydessä toreilla ja kapakoissa, hotelleissa ja kaduilla.
Liksom antaa paikoille äänet, värit, hajut ja maut, usein myös pitkillä kiteyttävillä ilmauksien luetteloilla. Lukija viedään keskelle laajan maan todellisuutta, ja se tehdään vaikuttavalla asiantuntemuksella, joka ei kaunistele muttei myöskään kauhistele. Liksomin kerronta ja kieli ovat kauttaaltaan viimeisteltyä taidonnäytettä.
Hytti nro 6:lla Rosa Liksom liittyy suomalaisten novellistien junamatkakuvausten Juhani Ahosta liikkeelle lähteneeseen ja esimerkiksi Veijo Meren ja Marja-Liisa Vartion jatkamaan pitkään perinteeseen. Näissä ja Liksomin kertomuksessa on yhteistä junan paikkamotiivin lisäksi se, että ne keskittyvät pitkälti kuvaamaan matkustajan tuntemuksia ja ajatuksia.
Vielä enemmän Hytti nro 6 liittyy tsehovilaiseen perinteeseen. Novellin nimi muistuttaa Tsehovin novellista Sairashuone n:o 6, ja kerronnaltaan Liksomin pitkä novelli ei tsehovilaisittain painota niinkään juonta vaan henkilöiden tuntemuksia ja ajatuksia sekä avointa loppua. Kertomuksessa tytön Moskova näyttäytyy yhtä moninaiselta kuin Tsehovin kolmen sisaren ajatuksissa.
Liksomin kertomus ei ehkä avaa läpileikkaavaa näkymää tytön sielunmaisemaan, vaan enemmän se aukaisee neuvostoliittolaista todellisuutta kaikessa karkeudessaan ja kauneudessaan. Liksom tekee sen äärimmäisen taitavasti, havainnollisesti näyttämällä ja upeasti kaikki aistit huomioivalla kertomisella.
