Konserttiarvostelut

Vain finaali puuttui

• Kemiönsaaren musiikkijuhlien päätöskonsertti Kemiön kirkossa sunnuntaina 17.7. Mm. Helena Juntunen, sopraano, Essi Luttinen, mezzosopraano, Petri Bäckström, tenori, Sonja Fräki, Niklas Pokki ja Eveliina Kytömäki, piano, Rodin-jousikvartetti. Kaipainen (ke.), Schubert, Fauré ym.

Mikä antikliimaksi! Jouni Kaipaisen laulusarja Var det Edith? (op. 95) on juuri etenemässä kohti huipennustaan, kun esitys Kemiönsaaren musiikkijuhlilla loppuu kolmannen osan päätyttyä. Tilanne on monelle säveltäjälle harmillisen tuttu: teos ei ole tarpeeksi aikaisin valmis, eikä taiteellisesta kunnianhimosta tahtoisi tinkiä.

Tinkimättömyys tuottaa onneksi myös tulosta. Sopraanolle, pianolle ja jousikvintetille sävelletyn neliosaisen sarjan alkuosat hehkuvat ilmaisuvoimaa. Harmoniat ovat schönbergmäisen utuisia, pienillä moderneilla mausteilla. Helena Juntusen laulu rakensi esitykseen dramaattista linjaa, Eveliina Kytömäen säestäessä aistikkaasti pianolla. Ulrich Wolffin kontrabassolla rikastettu Rodin-kvartetti loi tunnelmaa, mutta ei aina saavuttanut musiikin vaatimaa tarkkuutta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaipaisen hienoin taito on rakentaa niin musiikista kuin tekstistäkin tasapainoisia draamoja. Hän on koonnut Edith Södergranin lyhyitä runoja jatkumoksi, joka kertoo intohimoisen naisen tarinaa. Tällä kertaa torsoksi jäänyt draama katkesi keskelle myllerrystä, riipivän hysteerisen scherzon jälkimaininkeihin. Rauhoittava, kirkastava finaali puuttui.

Juntusen ohella pariskunta Essi Luttinen Petri Bäckström teki konsertista laulajien illan. He tulkitsivat lämmöllä ja syvyydellä osia Gabriel Faurén impressionismia enteilevästä laulusarjasta La bonne chanson. Rodin-kvartettia vaivasi jälleen pieni huolimattomuus.

Konsertin toisen teeman muodostivat Sonja Fräkin ja Niklas Pokin soittamat nelikätiset pianokappaleet. Ludwig van Beethovenin rymyävät marssit ja Antonín Dvorakin tuliset slaavilaistanssit eivät sopineet kaikuisaan kirkkoakustiikkaan lainkaan. Franz Schubertin fantasia f-molli op. 103 sen sijaan soi komeasti, tehden esityksestä suorastaan päivän kohokohdan.