• Marko Hautala: Torajyvät. Tammi 2011, 262 s.
Marko Hautala kuljettaa romaaniaan kahdessa aikatasossa, 1600-luvun lopulla ja nykymaailmassa. Kaksitasoisuus pätee myös kerrontaan, joka yhdistelee realismia psykologiseen kauhuun.
Henkilöhahmot puolestaan kokevat ajoittain jotakin, joka sijoittuu kahden maailman väliin: vaikka olisi kyse hallusinaatioista ja houreesta, se kuitenkin tuntuu totiselta todelta.
Torajyvät luo hitaasti hivuttaen painostavan maailman, jonka kaksinaisuus on erittäin taitavasti rakennettu. Kuin hallusinaatioita aiheuttavia torajyviä syöneenä lukija ajautuu mukaan todellisuustasojen rajavyöhykkeelle, eikä lopulta tiedä, mitä tapahtuu todella. Hautalan teos on siis omassa lajissaan oikein onnistunut romaani ja sellaiseksi taidokkaasti tehty.
Vanhemmassa aikatasossa seurataan Jakob Mörtiä, noituudesta syytettyä miestä, jota kuljettava laiva haaksirikkoutuu Spegelön saarelle. Mörtistä, joka imeskelee ajoittain pussukkaan piilottamiaan torajyviä, sukeutuu profeetta ja johtaja uskonnolliselle lahkolle.
Tätä mörtiläisyyttä pidetään yllä nykypäivänkin Spegelössä, ja se yhdistää aikatasot, sillä lahkon jäseniin törmätään nykytasossa. Nykyhetkessä puolestaan kulkee Pohjanlahden ulkosaaristossa sijaitsevalle Spegelön saarelle tulleen Jennin ja hänen Miro-poikansa ahdistavaksi kehkeytyvä vierailu.
Jennin aviomies Aaron on vierailukutsun esittäneen, kolarissa vaikeasti vammautuneen Markuksen isä. Markus puolestaan on Jennin entinen miesystävä. Jo pelkästään tämä perhekuvio, johon osallistuvat myös Aaronin ilkeältä vaikuttava ex-vaimo Liisa ja Jennin uskonnollinen Iina-sisko, on kutsukortti ahdistukselle.
Pahan silmät
Lossilla pääsee Spegelön saarelle, joka kuitenkin on alueena eristyksissä mantereesta. Siksi siellä on ollut mahdollistaa pitää yllä lahkolaisuutta.
Saaren rantavesissä elää muinainen ja outo kala, jonka punaiset silmät sädettävät hehkuaan maalle asti. Samaan, ihmiselle tuhoisaan kalalajiin Jakob Mört jo törmäsi satoja vuosia sitten.
Pahasta näkyjä nähneen Mörtin visiot vaikuttavat vuosisatojen päähän, ja teoksessa valotetaan miehen ankaraa uskonkäsitystä. Pahojen tekojen sovittamisen mahdollisuus vaikutti vaikealta jo Jakobin aikoina, eikä sille tunnu löytyvän tilaa nykymaailmastakaan.
Perhetapaamisesta muodostuu odotettavasti vaikea, ja erilaiset syyllisyydentunnot ja syyllistämiset risteävät perheenjäsenten välillä. Myös itse talo, Markuksen huvila, vaikuttaa sykkivän pahantahtoisuutta erityisesti Jenniä kohtaan.
Jenni on keskushenkilö, ja hänen ajatus- ja tunnemaailmaansa romaani pui eniten myös käymällä läpi takautumia Jennin ja Markuksen yhteisestä menneisyydestä.
Muut henkilöt ovat Jennille ja yhtä hyvin myös lukijalle arvoituksellisia. Kukaan ei lopulta ole sellainen, mitä ennakkoaavistukset antavat ymmärtää. Juuri siksi teos säilyttää yllättävyytensä.
Romaanin aikatasot linkittyvät toisiinsa mallikkaasti ja molempiin kuuluu etovia elementtejä, kuten teoksen lajityyppiin sopii. Intensiivinen kerronta ja jännitteen kasvattaminen sujuvat hyvin, tosin loppuaan myöten teoksen ote höltyy. Sitä ennen ehtiikin jännittyä tarpeeksi paljon.
