Kirjat
Kenan Malik: Monikulttuurisuus.
Suom. Tapani Kilpeläinen. Niin & näin. 94 s.
Suomi on jo monikulttuurinen, mutta multikulturalismin kanssa on hiukan ongelmia.
Monikulttuurisuutta on kahdenlaista. On sitä, mikä on jo tapahtunut. Se on asioiden tila kaikkialla globaalissa maailmassa, myös Euroopassa. Me elämme jo monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Sitten on se monikulttuurisuus, joka pyrkii säätelemään edellistä, kenties lisäämään sitä, korostamaan tiettyjä asioita ja tekemään monikulttuurisuutta tutuksi ja hyväksytyksi.
Etenkin jälkimmäinen herättää vastustusta. Suomalaiset eivät pidä siitä, että heille kerrotaan, miten tulee ajatella ollakseen hyvä kansalainen.
Kenan Malikin pamfletissa Monikulttuurisuus erotellaan monikulttuurisuus yhteiskunnassa ja sitä koskeva poliittinen ajattelu, jota kutsutaan multikulturalismismiksi tai monikulturismiksi. Kyllä, sanat ovat hirviöitä.
Joskus monikulttuurisuuden pahimpia vihollisia ovat multikulturalistit.
On olemassa kaksi ääripäätä. Se ”toinen ääripää” saattaa olla vaikka aggressiivinen monikulttuurisuuden propagandasti, jonka mielestä asiaan toisin suhtautuvat ovat kaikki rasisteja tai natseja.
Kenan Malik kannattaa monikulttuurisuutta, mutta vastustaa tapaa, jolla sitä ajetaan ja myydään. Hitler- ja Breivik-kortteja heiluttelemalla ei edistetä yhtään mitään. Pitäisikö Saksan ja Euroopan johtajalle Angela Merkelille antaa Breivik-kortti, koska hän on tuominnut multikulturalismin yhteiskuntia jakavana asiana?
Multikulturalismin kritiikillä on myös älylliset perusteensa. Jotkut monikulttuurisuuden asianajat kiistävät maahanmuuttovirtoihin liittyvät ongelmat kategorisesti. Poliitikot ja media ovat niin Saksassa kuin Suomessakin varoneet sanojaan, ja poliisi on jopa peitellyt tosiasioita. Mutta jos Euroopan historiallisen muutoksen keskellä ei saa olla perustellusti maahanmuuttoa epäilevä tai siihen skeptisesti suhtautuva ilman, että saa kortin tai useampia, jotain on selvästi pielessä. Kavahdettu rasismi on melkein väistämätön seuraus, jos salaillaan, valehdellaan tai kerrotaan osatotuuksia.
Malik löytää multikulturalismin juuret romantiikan ajattelusta, jossa syntyi ajatus kulttuurien monimuotoisuudesta. Erojen korostaminen on sittemmin antanut sysäyksen sekä rasismille että monimuotoisuusajatuksille. Rasismi ja multikulturalismi ruokkivat tosiaan ja paljastavat yhteisen pohjansa.
Yksi tärkeä huomio kirjassa on se, että maailma ei ole suinkaan muuttunut moninaisemmaksi vaan päinvastoin yhdenmukaisemmaksi. Ennen Euroopassa alueelliset ja kansalliset erot olivat suuria. Massamedia ja globalisaatio ovat muuttaneet kaikki jotenkin tutummaksi. On vaikea ryhtyä suojelemaan mitään eheää kulttuurista kokonaisuutta, jos sellaista ei ole.
Jännittävä on myös huomio radikaalisuuden määritelmän muutoksesta muslimikulttuurissa. Ennen se tarkoitti maallistumista, nyt fundamentalismia.
Paradoksaalista Malikin ajatuksissa on se, että monikulttuurisuuden politiikka on lisännyt omaan kulttuuriin sitoutumista ja sen mukaista identiteettiä, josta tulee melkein kohtalo. Monikulturismi saattaa lisätä niitä ongelmia, joita se yrittää korjata.
Ihmiset takertuvat Malikin mukaan liikaakin kulttuurisen identiteetin fiktioihin ja unohtavat yhteiskuntaluokan, politiikan, sukupuolen ja muut erot tai yhtäläisyydet.
Ongelma on vastakkainasettelussa. Maahanmuuttokritiikin äärilaidalla ajatuksia ohjaa rasismi ja kiihkoilu. Sellaista kohdatessaan monikulttuurisuuden ystävät tahtovat tiivistää rivinsä ja käydä taistoon. Vastaan tulee siis käänteinen versio äärioikeistosta. Toinen ääripää ei muodostu ihmisoikeuksien puolustajista vaan ideologisista hyökkääjistä.
Yksi ratkaisu voisi olla luopuminen turhan kategorisoivasta kulttuurisen identiteetin ajatuksesta. Ihmiset ovat monimuotoisempia kuin kulttuuri-identiteetti kertoo. Nykyinen keskustelu totalisoi kulttuurit muuttaen ihmiset välineiksi tai symboleiksi.
Kari Salminen
