• Hugo Pratt: Corto Maltesen seikkailut. Q-teatteri, ohjaus ja sovitus Fiikka Forsman ja Essi Hurme, dramatisointi Seppo Parkkinen, suomennokset Heikki Kaukoranta, lavastus ja valot Jukka Kyllönen, puvut Reija Laine, musiikki ja äänisuunnittelu Juha Tuisku, maskeeraus Kaija Heijari. Ensi-ilta 17.2.2011.
Toki sarjakuvasankareita on nähty näyttämöillä – esimerkiksi JubanViivi ja Wagner Linnateatterissa – mutta useammin viihteellinen sarjakuvasankari päätyy elokuvaan ja televisioon kuin teatteriin. Nähtyäni italialaisen Hugo Prattin luoman Corto Maltesen seikkailemassa Q-teatterissa, kysynkin, että miksi ihmeessä. Kaksiulotteisen taiteen tuominen kolmiulotteiseen tilaan molempia hyödyntäen on hyvä haaste ja mahdollisuus miksata aivan uusista lähtökohdista. Ennakkoluulottomia tekijöitä ja areenoita onneksi tuntuu riittävän.
Corto Maltesen seikkailuissa on seurattu tiukasti kuvaa. Sarjakuvasankari on aina samanlainen ja sitä kautta lukijoilleen tuttu. Siksi Tommi Korpela on ulkonäkönsä puolesta kiistämättömän onnistunut valinta Q-teatterin Corto Maltesen seikkailujen nimirooliin. Laivaton kapteeni, gibraltarilaisen mustalaisen ja cornwallilaismerimiehen poika, ajelehtii ympäri maapalloa seikkailujen, aarteiden ja ystävyyden perässä aikana, jolloin rajat ja maat olivat aivan toisia kuin nyt. Ilmeettömästi Korpela tupakka kerrallaan herättää henkiin Maltesen. Lopputuloksena on nostalginen kuva seikkailijaidealistista, jota yhdistää meidän aikaamme ainakin juurettomuus.
Ruudutettu lavastus
Tehtäessä teatteria sarjakuvan ehdoilla on otettava kantaa myös siihen, mitä ruutujen välillä tapahtuu. Näyttämöllä jokainen liike näkyy ja jokainen liike tuo tarinaan ja hahmoihin väkisinkin jotain lisää – sarjakuvaruudusta toiseen katseltaessa lukijalla on suurempi mielikuvittelun mahdollisuus.
Fiikka Forsmanin ohjaus antaa alkuperäismedialle arvoa ja näyttämöilmaisussa on paljon yhtymäkohtia sarjakuvaan. Se näkyy esimerkiksi Jukka Kyllösen lavastuksessa.
Näyttämö on rakennettu kapealle catwalkille, jossa kohtaus usein näytellään reunasta toiseen. Taustalle pystytetyt betonipylväät jakavat tilan ruutuihin ja näyttämön kapeudesta johtuen tapahtumat heijastuvat dramaattisina taustalle. Kohtaukset ovat siis kuin sarjakuva-albumista!
Toisaalta Seppo Parkkisen dramatisoiman tarinan dialogi kasvaa näyttämölle sopivaksi, puhekuplia suuremmaksi, ja toimiva juoni kannattelee myös niitä katsojia, joille ”lyhyen maltalaisen” alkuperäisseikkailut eivät ole tuttuja. Suurena apuna toimii näyttelijäkaarti, jonka suoritukset eivät petä. Jani Volasen Rasputin on hykerryttävän hullu ja Taisto Oksasen useat eri hahmot täydentävät tarinaa jokainen omalta osaltaan. Mystiset, historialliset ja karikatyyriset hahmot ja paikat syntyvät hyvin pienillä, mutta oivaltavilla puvustuksen, maskeerauksen ja äänien suunnittelulla. Ja Ka-Boom! Seikkailu elää.
