• Kova kuin kivi. Ohjaajat Joel ja Ethan Coen. Kinopalatsi 2 & 7. K15, 1 h 52 min.
Charles Portisin 1968 ilmestynyt lännenromaani True Grit on tähän asti tunnettu parhaiten tuoreeltaan filmattuna elokuvana Kova kuin kivi, josta John Wayne sai uransa ainoan Oscar-palkinnon.
Isänsä tappoa kostamaan lähtevän sisukkaan nuoren tytön tarina ei kuitenkaan päässyt oikeuksiinsa Henry Hathawayn tasapäistävässä ohjauksessa. Waynen tähtikuvan tahraamista varonut filmi nosti kirjasta esiin Portisin laatimat napakat vuorosanat, mutta väisti tuntuman surun tai kuoleman läsnäolosta.
Joel ja Ethan Coenin tuore sovitus sen sijaan karistaa leppoisuuden avaamalla 14-vuotiaan Mattie Rossin kertomalla lakonisella kuvauksella isänsä kuolemasta ja lisäämällä perään pahaenteisen jakeen Raamatusta. Uusi Kova kuin kivi sisältää koomisiakin piirteitä, mutta ei anna unohtaa, että kyse todellakin on kostotarinasta, jossa nuoren naisen päättäväisyys peittoaa sekä kaupungin kylmät byrokraatit että tarinan varsinaiset asesankarit.
Apuna kehäraakit
Hailee Steinfeldin varmaotteisesti näyttelemä Mattie on sujuvasanaisuutensa ja sovituksenjanonsa vuoksi ikäistään vanhemmalta vaikuttava sisupussi, tämän elokuvan vanhatestamentillisen moraalin ehdoton keskus, jonka rinnalla Jeff Bridgesin ja Matt Damonin esittämät palkkionmetsästäjät näyttävät ikälopuilta kehäraakeilta tai turhamaisilta hienostelijoilta. Nämä miehet suostuvat Mattien pyyntöön lähteä jäljittämään tämän isän ampujaa, mutta joka kerta kun huomio siirtyy joko kinastelevaan lainvalvojakaksikkoon tai tarinan muihin värikkäisiin sivuhenkilöihin, elokuvan ote tuntuu hieman herpaantuvan.
Vaikka Bridgesin ja Damonin roolit ovat luonnevikoineen huolella rakennettuja ja palvelevat hyvin Coenien kykyä nähdä elokuviensa hahmot omaleimaisina persoonallisuuksina, Mattien matka biologisen isänsä menettämisestä uuden isähahmon löytämiseen ja koulimiseen olisi hyötynyt vieläkin vahvemmasta keskittymisestä tyttöön itseensä.
Kyyninen länsi
Coenien näkemys villistä lännestä sisältää samankaltaisia piirteitä kuin heidän aiempien elokuviensa kuvat perähikiöistä ja itseensä käpertyneistä pikkukaupungeista, joissa suurin osa ihmisistä tekee parhaansa pysytelläkseen omissa oloissaan. Arizona Babysta (1987), Fargosta (1995), Menetetystä maasta (2007) tai A Serious Manista (2009) tuttu kärjistetty henkilögalleria on sisällytetty myös Arkansasissa tapahtuvaan westerniin, mutta tällä kertaa ajallinen etäisyys saa hahmot näyttämään luontevammalta kuin heidän filmeissään yleensä.
Siinä missä John Wayne ei pystynyt karistamaan sankarillisia eleitään edes esittäessään Rooster Cogburnin kaltaista juoppoa sheriffinretkua, Bridges työstää hahmoa muminallaan sekä koomisempaan että myös Porterin tarkoittamaan häijympään suuntaan.
Elokuvan henkilöt eivät ole lännentarujen sankareita, vaan enemmän tai vähemmän oman edun tavoittelijoita, joista toisille vain on siunaantunut lain suoja. Näkemys on kyyninen, mutta isänsä tappajaa jahtaavan tytön silmin nähtynä täysin johdonmukainen.
