• Mika Väyrynen: Misterium. FAICD 23.
Harmonikkataiteilija Mika Väyrysen tuotoksiin voi aina tarttua luottavaisin mielin. Tekniikka on jotakuinkin ensiluokkaista, tulkinnat harkittuja ja tyylitaju kohdillaan. Uusin levy pääsee lähelle tätä tasoa, vaikka ei taiturin paras äänite olekaan.
Tällä kertaa moitteita kerää jo levyn lehtinen, jossa kerrotaan ainoastaan kolmesta Mika Väyryselle omistetusta kappaleesta. Sovittajia ei mainita lainkaan, eikä ulkoasu muutenkaan ole levyn sisällön tasolla.
Nurinaa voisi esittää myös äänityksestä, joka on tilavaikutelmaltaan hyvin varovainen. Väyrysen aksentointikin tuntuu kadonneen jonnekin, vaikka äänitykset on toteutettu kahdessa kirkkotilassa.
Levyn avaavat kaksi osaa Leos Janacekin pianosarjasta Umpeenkasvaneella polulla tuovat mieleen Väyrysen parhaat harmonikkatranskriptiot.
Jouni Kaipaisen kokemus ja Placidon pitkä kypsyttelyjakso sävellyksenä tuntuvat levytyksessä. Tulos on keskittynyt ja varma. Kokonaisuus kaipaa rinnalleen jotain ulkonaisesti helpompaa musiikkia. Vaikuttava esitys Ilmari Hannikaisen kappaleesta Tulen ääressä op. 14 nro 8 onkin juuri oikealla paikallaan.
Myös Paavo Korpijaakon Sonaatti nro 1, ”Ultra” toimii kiitettävästi, mutta sitä seuraavat Scriabinin preludien sovitukset eivät oikein istu kokonaisuuteen.
Anatoli Kuzyakovin Sonaatti nro 7, ”Misterium” päättää levyn nykyharmonikan keinoja aika tavanomaisesti käyttävään mutta mukavan helposti lähestyttävään teokseen.
