• Matteo Collura: Kuka murhasi kenraalin. Suom. Pauliina de Anna. Scripta Manent 2010. 193 s.
Vuonna 2011 vietetään Italian yhdistymisen 150-vuotisjuhlaa. Sisilialaissyntyinen kirjailija Matteo Collura (s. 1945) taustoittaa merkkipäivää teoksella, jossa hän nivoo menneisyyden ja nykyajan loppua kohti tiheneväksi romaaniksi.
Milanolaisen Corriere della Sera -päivälehden kulttuuritoimittajana työskentelevä Collura liikkuu teoksessaan useilla tasoilla. Kehystarinassa minäkertoja selvittää historian hämärään kadonneen, Italian kohtalonvuosina vapaustaistelija Giuseppe Garibaldia tukeneen kenraalin vaiheita.
Siitä siirrytään sujuvasti aikojen taakse, veristen tapahtumien keskelle. Taistelujen melskeestä edetään sodan jälkipyykkiin ja tulevien ongelmien alkupisteeseen.
Lopulta Collura palaa tutkivaksi journalistiksi vetämään johtopäätöksiä löydöksistään – verestä ja vääryydestä syntyi paitsi uusi Italia, myös mafia.
Kauhujen kabinetti
Tarina on monisäikeinen ja -tasoinen. Yhden miehen amokin ohella kirjasta hahmottuu niin Italian kuin mafian muotoutumisen historiikki. Päähenkilön Giovanni Corraon (1822–1863) salamurha hoidettiin todisteiden hävittämistä myöten mafialle ominaisin keinoin aikana, jolloin organisaatio nousi yleiseen tietoisuuteen ensimmäistä kertaa.
Useita Sisilian historiaa, kulttuuria ja kirjallisuutta käsitteleviä teoksia julkaissut Collura kokoaa palapelinsä vakuuttavasti. Nykyajasta leikataan vanhan valokuvan kautta 1960-luvulle, ja edelleen vuosisadan takaisiin verisiin vaiheisiin yksityiskohtia vyöryttäen.
Katse tarkentuu milloin päähenkilön kokemuksiin vankilanmuurien sisäpuolella, milloin yhteenottoihin, joissa miehiä ja naisia kaatuu kuin viikatteen niittämänä.
Kieli myötäilee ajankohtaa. 1800-puolivälin kuvauksissa lauseet rönsyilevät paatoksellisiksi purkauksiksi. Tämän hetken Collura kirjaa taas reportaasimaisen tiiviinä tekstinä.
Collura peilaa nyky-Italiaa synkkään historiaan lohduttomin lopputuloksin. Epäkohdat, joita vastaan sodittiin eilen rehottavat modernissa Sisiliassakin: ylimpään poliittiseen eliittiin kytkeytyvät grynderit ovat mafian myötävaikutuksella kyhäneet kerrostaloslummeja murhatun kenraalin entisille tiluksille.
Collura pitääkin kornina, että vapaustaistelijan nimeä kirjassa kantava kadunpätkä on ahdistettu vehkeilystä räikeästi viestivien rakennusrumilusten väliin – ikään kuin nöyryytetty idealisti saisi kuolemansa jälkeenkin kärsiä siitä mielivallasta, jota vastaan hän taisteli, ja joka hänet lopulta tappoi salakavalasti.
Syväterävä analyysi
Kirja paljastaakin koruttomasti korruption sekä salaisten sopimusten ja vaikutussuhteiden verkoston. Collura kysyykin, onko mikään oleellinen muuttunut kuningashuoneiden ajoista.
Vallankumous syö lapsensa: hallitsevan aseman ottavat pitävät huolen, ettei kapinoijista ole vaaraa. Siten valta tuhoaa potentiaalisen uhkaajansa, kuten kävi Corraollekin. Sotasankari oli establishmentille vaarallinen vastustaja, joka saatiin tapettua ilman että todelliset tekijät joutuivat koskaan vastuuseen teoistaan.
Isoista teemoista siirrytään yksilötasolle sujuvasti. Colluralle menneisyys on ihmisten toimintaa: tunteita, toiveita, tekoja ja virheitä, joista kaikista muodostuu aikanaan tulevaisuus.
Collura palauttaa patsaat, museoiden dioraama-asetelmat sekä vitriinien sapelit ja satulat alkuperäiseen yhteyteen – ihmiseen kaoottisten tapahtumien tiimellyksessä. Silmitön teurastus ja sisuksia kouriva epäoikeudenmukaisuus kiteytyy kirjassa arkisiin aistimuksiin, voitonriemuun ja viimeiseen nyyhkäykseen, kun aika koittaa.
Luigi G. de Annan esipuhe taustoittaa teoksen kiinnostavasti ja Pauliina de Annan suomennos tavoittaa tekstin eri tasot vakuuttavasti. Kaikkiaan Kuka murhasi kenraalin on hieno aloitus uudelta kustannusyhtiöltä.
