• Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian. Avain 2010. 209 s.
Romanikerjäläiset, maahanmuuttajakriittisyys, EU:n rajojen sulkeminen siirtolaisilta, Romanian ceaucesculainen historia. Siinä painavaakin painavammat ainekset Jani Saxellin romaaniin Unenpäästäjä Florian.
Florian Timár on Romanian romani, joka on saapunut Suomeen kyseenalaista reittiä Pariisin kautta. Hän ei kuitenkaan kuulu kaduilla kerjäävään porukkaan, vaan hänestä kirjoitetaan juorupalstoilla ja hänet nähdään bailaamassa julkkispiireissä. Syy on hänen ”siunauskirouksessaan”, kyvyssä vaivuttaa koskettamansa ihminen uneen ja tunkeutua tämän alitajuntaan. Tästä unenpäästämisen kyvystä on unikadon vaivaamassa 2010-luvun Euroopassa tullut kovaa valuuttaa.
Florianin kyvyille olisi kuitenkin käyttöä muuallakin kuin ylimmän tuloluokan burnout-tapausten piirissä. Suomen poliisissa haaveillaan turvapaikanhakijoiden pikakäännytyksistä ja rajojen sulkemisesta. Pian Florian huomaakin olevansa mukana pelastamassa omaa kansaansa – samoja hylkiö-mustalaisia, joiden kohtaloa hän on omassa elämässään paennut.
Yhteiskunnallinen
fantasiahelmi
Unenpäästäjä Florian nousee ehdottomasti pääteokseksi Jani Saxellin tähänastisessa tuotannossa, joka koostuu kahdesta romaanista, kahdesta novellikokoelmasta ja reportaasikirjasta Vaihtoehtoinen USA. Saxellin edellinen teos, Huomispäivän vartijat, koostui scifi-vaikutteisista pitkistä novelleista.
Unenpäästäjä Florianinkin voi luokitella fantasiaksi, lähitulevaisuuteen sijoittumisen takia myös humanistiseksi scifiksi.
Luokittelut eivät kuitenkaan ole olennaisia. Kirja on ennen kaikkea hyvä yhteiskunnallinen romaani. Sellainen, jota Suomessa on jo pitkään kaivattukin.
Yhteiskunnalliset teemat ovat hyvin tutkittuja, ja ne yhdistyvät saumattomasti dekkarimaiseen juonenkuljetukseen ja koskettavaan rakkaustarinaan. Kirja ei päästä otteestaan.
Informaation
vyörytystä
Jos Saxell jotain voisi tehdä paremmin, henkilökuvaus on hänen arka kohtansa. Juonen kannalta olennaisetkin sivuhenkilöt jäävät tyypitellyiksi, mistä on välillä haittaa juonen seuraamisessa. Jos Saxell onnistuisi rakentamaan lukijan sympatiat herättäviä henkilöitä, hän voisi kirjailijana helpostikin nousta suuren yleisön suosioon ja kansainväliseen tietoisuuteen.
Toinen ongelma on, paradoksaalista kyllä, materiaalin runsaus. Saxell on tehnyt pitkän päivätyön freelance-toimittajana. Hänen osaaminen reportaasikirjoittamisessa näkyy kirjassa, eikä se ole aina pelkästään hyvä asia. Lauseet ovat joskus niin täynnä informaatiota, että ne menevät tukkoon.
Mainitessaan Florianin äidin ensi kerran Saxell esimerkiksi kirjoittaa: ”Ja äiti-Verginia, hänen kohtalonsa… jospa se oli sisäänrakennettuna, geeneihin koodattuna koko maailmalle hajaantuneessa, oudon lahjansa kanssa kukin tahoillaan hajoilevassa Timárien parvessa?”
Parisataasivuiseen, muutaman päivän aikajänteellä liikkuvaan romaaniin on myös sisällytetty tolkuton määrä sivujuonia ja muisteloita. Muistojen ja alitajunnan olennaisuus Unenpäästäjän juonessa on ymmärrettävää. Silti esimerkiksi romanien vaiheista jatkosodassa on materiaalia vaikka omaksi kirjakseen, ja tämä uhkaa luoda hivenen päälle liimattua vaikutelmaa.
