Konserttiarvostelut

Kamarimusiikkia lauantai-iltapäivän ratoksi

• Juhana herttuan musiikkisalonki, la 27.11.2010 Turun linnassa, Turun filharmonikkojen muusikoita, Mozart, Roussel, Brahms.

Juhana herttuan salonki oli täynnä kamarimusiikin ystäviä. Ohjelmassa oli W.A. Mozartin (1756–1790) Kegelstatt-trio KV 498 (1786), Albert Rousselin (1869–1937) Trio huilulle, alttoviululle ja sellolle op. 40 (1929) ja Johannes Brahmsin (1833–1897) Pianokvintetto f-molli op. 34 (1864).

Mozartin pianotrion esitys oli oikein viehättävä; eloisaa ja pikanttia soittoa. Tempon kanssa oli paikoitellen pieniä ongelmia ja pianistin rubatoissa maneerin makua.

Eveliina Kytömäki soitti erinomaisen ilmeikkäästi pienimmätkin fraasit pienoisdynamiikankin osalta niin, että se välittyi hankalassa akustiikassa salin perälle asti. Soitosta huomaa fortepianon soitosta kertyneen kokemuksen. Fortepiano ei anna mitään ilmaiseksi, ja kaikki musiikki on tuotettava aktiivisesti sormilla itse.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Henna Jämsä klarinetissa ja Lauri Savolainen alttoviulussa soittivat myös moitteettomasti. Trion toinen osa Menuetto oli kekseliästä musiikkia myös moderneille mozartkorville: mielenkiintoisia modulaatioita. Kolmannessa osassa soiton intensiteetti vähän lässähti, mutta rondo-muotoinen osa oli hivenen ylipitkä ja mitäänsanomaton toisen osan jälkeen.

Rousselin triossa Ilari Lehtinen huilussa, Jouni Rissanen alttoviulussa ja Katja Kolehmainen sellossa tarjosivat aikansa modernia musiikkia. Roussel kokeili uusia sävellysteknisiä ja soinnillisia mahdollisuuksia, esimerkiksi bitonaalisuutta ja flageolotteja. Musiikinhistoriallisesti teos kontekstualisoitiin impressionismiin, mutta mielestäni sävelkieli viittasi jo siitä eteenpäin.

Brahmsin pianokvintetossa pianisti vaihtui pippuriseen Sonja Fräkiin. Soitin toi oman persoonallisen säväyksen Brahmsin tulkintaan. Kvintetti soitti tukka putkella, mutta sointi jäi monin paikoin arkiseksi.

Turun linnan Kuninkaansalin flyygelin perussointi on vähän tuhnuinen, ja Brahmsin vaatima loistokkuus puuttui, eikä se todennäköisesti ollut soittajien syy. Olisi ehkä kohtuutonta vaatia vielä vivahteikkaampaa ilmaisua, mutta ilmaisun kvaliteetit eivät kanna ilman ylimääräistä ponnistelua salin perälle asti. Se on fakta. Tuossa tilassa paatos ja tunteenpalo eivät riitä, eikä se että hyppää musiikin kyytiin.

Kvinteton aloitus oli vakuuttava ja lupasi paljon. Scherzossa lopetus oli mainiolla tavalla avoin ja finaalia janoava. Ei siinä välilläkään soitetussa musiikissa ollut isompia vikoja; säihke vain puuttui. Vähällä vaivalla glitteriä saa yleensä kirkastamalla ylä-ääntä.