Kirja-arvostelut

Elävät kuolleet hyökkäävät Merytoniin

• Jane Austen & Seth Grahame-Smith: Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit. Suom. Virpi Vainikainen. Schildts 2010. 320 s.

Elämä Merytonin pikkukylässä sujuu totuttuja uomiaan. Bennetin perheen viisi tytärtä haaveilevat naimakaupoista ja taistelevat maata jo vuosia piinanneen zombiruton uhreja vastaan. On yleisesti tunnustettu totuus, että varakas poikamies on väistämättä vaimon ja zombi aivojen tarpeessa.

Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit tarjoilee rehdisti juuri sitä, mitä nimi lupaa. Seth Grahame-Smith on yhdistänyt Jane Austenin rakastettuun romanttisen komedian klassikkoon (1813) epäkuolleita ja väkivaltaa. Leijonanosa on yhä Austenia, Grahame-Smith on tyytynyt lähinnä lisäilemään sopiviin väleihin zombihyökkäyksiä ja ninjoja sekä muokkaamaan tarinaa tarpeen mukaan.

Eleganssi kateissa

Sekä Austenin että zombien suurena ystävänä olen kai kohderyhmän keskipisteessä, mutta jotenkin humoristisesta sekasikiöstä on silti vaikea innostua. Bennetin sisarukset verenhimoisina sotureina menettää vitsinä tehonsa hyvin nopeasti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Alun zombihyökkäys tanssiaisiin jaksaa vielä huvittaa epäsuhtaisuudellaan, mutta kuvion toistuttua samanlaisena kerta toisensa jälkeen Elizabethin ja Lady Catherinen taistelu elämästä ja kuolemasta enää hymähdyttää – niin kutkuttava kuin ajatus onkin.

Hahmoista vankan mielikuvan muodostaneen on myös vaikea hyväksyä kaikkia Grahame-Smithin tulkintoja. Herra Bennetin salavihkaisen ilkeä piruilu on vaihdettu suoranaiseen törkeyteen. Elizabethin viiltävää huumorintajua on laimennettu tosikkomaisella kunniakäsityksellä.

Pikkutuhmat sanaleikit tuntuvat lapsellisilta ja ympäristöön sopimattomilta. Pilkkua viilaavaa naisihmistä ärsyttää lisäksi kuvituksen pitkälti väärältä aikakaudelta oleva puvustus. Rohkeammin omanlaisessaan teoksessa poikkeamat hyväksyisi, mutta tutun tekstin sekaan siroteltuina ne pistävät silmään tökerösti.

Suomennos tavoittaa alkukielen vanhanaikaisen herttaiset sävyt, mutta eleganssin kanssa käy ohraisemmin. Lopputulos on hieman satukirjamainen ja toisaalta ilmaisultaan liian moderni ja karkea. Täytyy toki tunnustaa, että Austenin huumori ei vain käänny kunnolla suomeksi.

Sanomattomat tabut

Ylpeyden ja ennakkoluulon ja zombien parhaat kohdat – myös komediassa – ovat auttamatta lähtöisin Austenin kynästä. Lopun parodia englanninkielisille klassikkopokkareille tyypillisistä ”pohdittavaa lukijalle” -kysymyksistä on Grahame-Smithin työssä hauskin osa.

Kenties mukaan on vain ahdettu liikaa aineksia. Vaikka kungfuilu ja ninjailu ovat itsessään kivoja elementtejä, ne tuntuvat päälleliimatuilta. Pelkkä zombirutto sijoitettuna muutoin realistiseen epookkiin olisi ollut hauskempi ratkaisu.

Halutessaan kirjaa voi lukea syvällisemmällä tasolla. Elävistä kuolleista käytetty termi sanomattomat, unmentionables, vie ajatukset hakematta Austenin kuvaaman yhteiskunnan tabuihin. George A. Romero käytti zombeja kulutushysterian vertauskuvana, Seth Grahame-Smith tuntuu välillä vihjaavan niillä sovinnaisen yhteisön salatuihin vietteihin.