Kulttuuri

Tavistinanapit vauhdissa

Terry (Mark Wahlberg) ja Allen (Will Ferrel) ehtivät rosmojahdin välissä haukata myös pikaruokaa.
Terry (Mark Wahlberg) ja Allen (Will Ferrel) ehtivät rosmojahdin välissä haukata myös pikaruokaa.

VVVVV

• Katastrofikytät. Ohjaaja Adam McKay. Kinopalatsi 7. K11, 1 h 50 min.

Vanhan hyvän ajan kyttäkaksikkoelokuvissa kaahataan autoilla, heitetään läppää, loikitaan räjähdysten tieltä, isketään kauniita naisia ja pistetään rosvoa halki poikki ja pinoon. Miljoonavahingot painetaan villaisella, kun kiitollinen kansa hurraa sankareilleen.

Adam McKayn Katastrofikytissä rakastetut 1970–80 luvun toimintakliseet ja buddy-dynamiikka joutuvat taas kerran pilkan kohteeksi. Elokuvan alkuperäinen nimi The Other Guys kertoo mistä on kyse: tällä kertaa päähenkilöiksi nousevat pyssysankareiden varjoon jäävät rivitinanapit.

Mark Wahlberg esittää Terryä, joka on pilannut lupaavan kovispoliisin uransa ampumalla vahingossa baseball-tähteä. Will Ferrellin Allen taas on Priuksella ajava toimistorotta, jolle ei uskalleta antaa kuin puinen leikkiase. Yhteensopimattoman työparin välit ovat kireät, kunnes sattumalta eteen tupsahtava iso juttu saa kaksikon puhaltamaan yhteen hiileen. Kapuloita rattaisiin heittävät vanhan kaavan mukaan pilkalliset työkaverit ja estelevä pomo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pääosien miehittäjät eivät ole mitään legendaarisia luonnenäyttelijöitä, vaikka Wahlberg olikin mainio Boogie Nightsissa (1997). Silti he tuntuvat sopivan rooleihinsa: Wahlberg on parhaimmillaan esittäessään Terryn kaltaisia suoraviivaisia kuumakalleja, Ferrell taas pönäköitä jäykkiksiä.

Hauskimpia ovat silti sivuosahahmot. Esimerkiksi Samuel L. Jacksonin ja ex-showpainija Dwayne Johnsonin itseironisesti esittämät testosteronintäyteiset machokytät hymyilyttävät kerran jos toisenkin. Muita tuttuja kasvoja ovat muun muassa Michael Keaton, Steve Coogan ja Eva Mendes.

Katastrofikytissä on paljon hyvää, mutta se vihoviimeinen puristus jää tekemättä. Lukuisista sinänsä hauskoista irtovitseistä huolimatta kokonaisuus ei nouse siivilleen, ja jälkimaku on aika laimea.

Peruspuurtajaa poikkeusyksilöiden pullistelun sijasta arvostava lähtökohta lämmittää toki sydäntä: jos tavikset auttaisivat lähimmäistään, sankareille ei olisi tarvetta. Saarnaava loppu, jossa korostetaan jokamiehen arvoa ketkujen bisnesmogulien rinnalla tuntuu silti päälleliimatulta populismilta. Ja tietynlaisia toimintasankareitahan tämänkin elokuvan rivikytistä lopulta sukeutuu.