Konserttiarvostelut

Suomalaisten puhallin-kvintettien kapeaa kärkeä

• Wäinö Aaltosen museon konserttisarja 23.11. RSO:n puhallinkvintetti: Kuolleen ystävän muistolle Beethoven, Vasks, Hyytinen, Klughardt.

Suomessa ei ole kourallistakaan kelvollisia puhallinkvintettejä. Siksi on harvinainen ilo kuulla Respiro-kvintettiä, joka myös RSO:n puhallinkvintettinä tunnetaan. Kova rutiini yhteinen orkesteri korvaavat sen tosiasian, että ryhmä pystyy harjoittamaan kamarimusiikkia vain sivutoimenaan.

Erittäin puhtaasti soiva kvintetti oli rakentanut ohjelmistonsa kiinnostavasti. Kuulijat saivat siis hyvän kuvan yhtyemuodosta.

Alkuperäisohjelmistoa kvintetille löytyy jo muutamien konserttisarjojen tarpeiksi mutta Ludwig van BeethoveninCoriolanus-alkusoiton ansiokas sovitus puolsi silti paikkaansa konsertin avaajana. Joachim Linkelmann oli löytänyt soittimille melko itsenäiset roolit, joiden ansiosta kappale johdatteli hyvin kokoonpanoon ja illan teemaan.

Konsertin kiinnostavin teos taisi kuitenkin olla latvialaisen Peteris VasksinMusiikkia kuolleen ystävän muistolle. Pienistä intervalleista koostuva motiivi toistui useissa muodoissa ja tiivistyi rauhallisesta alusta kiivaiksi klustereiksi ja rytmiseksi temaattiseksi aiheeksi. Perinteisten soitinten rinnalle Vasks oli ottanut ihmisäänen, joka väritti sointikuvaa onnistuneesti. Tuleva klassikko, se on varmaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vasksista siirryttiin vielä uudempaan musiikkiin, peräti kantaesitykseen. Yhtyeen käyrätorvisti Tommi HyytisenSydänmailla tuntui ensiksi karttelevan määritelmiä, mutta hetken kuluttua pinnan alta kuulsi jotain tuttua: pienellä aksentoinnilla kappaleesta saisi modernin konserttitangon. Hyvässä ja pahassa mielessä vähän harmiton joskin ammattitaidolla toteutettu kappale.

Konsertti päättyi alansa klassikkoon, August Klughardtin Kvintettoon op. 79. Kappaleen kolmas osa tuntuu suorastaan ennakoivan Carl Nielsenin kvintettoa kun taas teoksen avaus liikkui klassismin ja päätös romantiikan hengessä.

Ammattilaiset kulkivat suvereenisti kaikkien Klughardtin käyttämien tyylien läpi muotoillen teoksen ja koko konsertin hienoksi kokonaisuudeksi. Kun kaikkeen tottuneet soittajat vielä ottivat tilan akustiikan huomioon tauoissaan, oli yleisölle tarjolla yksi museon konserttisarjan täysipainoisimmista illoista.