Näyttelyarvostelut

Katharsis vai ei?

Pirunpelto 2 (ylhäällä) ja Pirunpelto 11.
Pirunpelto 2 (ylhäällä) ja Pirunpelto 11.

• Johan Vestin: Wasted land, Brinkkalan galleria (Vanha Suurtori), 28.11. saakka.

Kuvataiteilija Johan Vestinin (s. 1969) näyttely Wasted Land sai alkunsa taiteilijan Lapinmatkalla, jolla hän etsi helpotusta sisäiseen tyhjyyteen ja elämän merkityksettömyyteen. Näyttelyn lähtökohdat, ammatillinen ja henkilökohtainen kriisi pakottivat taiteilijan suunnanvaihdokseen.

Lapissa Vestin tutki pirunpeltoja, joissa mikään ei kasva. On ainoastaan kiviröykkiöitä ja kivien välissä ammottavaa synkkää tyhjyyttä. Taiteilija kuvailee miten ahdistus keveni pirunpeltoa piirtäessä. Lopputulos on nähtävillä Vanhan Suurtorin Brinkkalan galleriassa.

Näyttelyssä on esillä hiili-akryyliteoksia, puuveistoksia ja valoinstallaatio. Suurin osa teoksista on hiilitöitä pirunpellosta ja nämä työt ovat nimetty yksinkertaisesti nimellä Pirunpelto. Kyseessä on synkkiä, mustia, puoliabstrakteja teoksia, joissa joko kivien ääriviivat erottuvat selvästi tai ainoastaan synkkyys kivien välissä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kiviteoksia määrää elävä ja sykkivä musta väri ja tietty jännite. Jännite, joka on samalla poissulkeva ja yhdistävä. Synkkyys tuntuu jatkuvan loputtomiin, niin itse teoksissa kuin näyttelykokonaisuudessakin.

Yksi Pirunpelto töistä kuitenkin erottuu joukosta, nimittäin Pirunpelto nro5, jossa ollaan muotokielessä jo vahvasti kubismin puolella, mitä taasen ei tapaa muissa näyttelyn kivimuodoissa.

Näyttelyyn on sisälletty myös kaksi muuta teosta: Seuralainen ja Wasted Land. Edellä mainittu on puusta tehty yksinkertainen ympyrä, joka saa seurakseen ympyränmuotoisen varjon. Ympyrät ovat yhtä, vaikka kuitenkin tyystin eriävät. Jälkimmäinen taasen on valoinstallaatio, joku rakentuu lampuista vanerille. Lamput muodostavat teosnimessäkin nähdyn tekstin Wasted Land. Tämä hehkuva työ luo tiukan kontrastin mustille Pirunpelto-teoksille.

Vestinin näyttely on jokseenkin vaatimaton, huolimatta suurista sanoista näyttelytiedotteessa. Taiteilijan viittaukset henkilökohtaiseen katharsikseen, ja yhteiskunnan tarpeeseen löytää omansa, ovat yleviä päämääriä.

Ymmärrän taiteilijan omakohtaisen saavutetun määränpään, mutta itse jään auttamattomasti kuitenkin ulkopuolelle. En pysty tuntemaan sitä kipeästi kaivattua latausta, jota taiteilija haluaa teoksillaan saavuttaa, eikä teosilmaisukaan yllä sinne.