Näyttämötaide

Baltic Circle -festivaali suuntaa
kohti länttä ja kokeilevaa teatteria

Yleisö seurasi Conte D’Amour esitystä videokuvan välityksellä.
Yleisö seurasi Conte D’Amour esitystä videokuvan välityksellä.

• Institutet ja Nya Rampen: Conte D’Amour, käsikirjoitus Anders Carlsson, ohjaus ja lavastus Markus Öhrn. 17.-18.11 Korjaamon Vaunuhallissa. Esitys oli osa Baltic Circle -festivaalia Helsingissä.

Keskellä pimeintä marraskuuta 17.–21.11 Helsingin teatteritiloihin ja kaduille levittäytyi 10-vuotias, merkittävimpien teatterifestivaaliemme joukkoon noussut Baltic Circle. Se on paljon muutakin kuin festivaali: eurooppalainen, lähinnä Itämeren alueen teattereiden ja teatterintekijöiden verkosto, jonka tavoitteena on helpottaa yhteistyötä ja kansainvälistymistä sekä synnyttää tilaa uudella ja kokeilevalle taiteelle.

Idea ja ensimmäiset yhteistyön siemenet syntyivät jo 1990-luvun lopulla Q-teatterissa ja vuonna 2000 Helsingin toimiessa Euroopan kulttuuripääkaupunkina järjestettiin ensimmäinen festivaali. Alussa festivaali järjestettiin satunnaisesti, mutta vuonna 2007 se saavutti pohjoismaisella ministerineuvostotasolla Ars Baltica -statuksen ja sen jälkeen festivaali on järjestetty vuosittain.

Kymmeneen vuoteen mahtuu monenlaista: 70 Suomeen tuotua ulkomaista esitystä, 20 ulkomaille vietyä suomalaista esitystä, 14 esitystä joissa Baltic Circle on ollut osatuottajana, työpajoja, seminaareja, näytelmäkäännöksi, verkkolehtiä, EU-hankkeita ja paljon muuta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämän vuoden ohjelmistossa ja festivaalin ilmeessä moninaisuus näkyy rikkautena ja myöskin sekavuutena: sillisalaattina, johon voi olla vaikea tarttua. Baltic Circle on kohtauspaikka teatteritekijöille ja toivottavasti myös ei sisäpiireissä liikkuville teatterinystäville. Parhaiten festivaalin tunnelmaan varmasti pääseekin heittäytymällä kokonaisvaltaisesti ja osallistumalla esityksiin, klubeille, seminaareihin ja taiteilijatapaamisiin monipuolisesti.

Tarjolla oli laaja katsaus kotimaista kiinnostavaa nykyteatteria sekä ulkomaisia vieraita esimerkiksi Hollannista, Norjasta ja Ruotsista. Baltic Circle hyödyntänyt hienosti Suomen paikkaa idän ja lännen välillä. Tänä vuonna voimistui jo aikaisemmin ilmassa ollut trendi katseen kääntämisestä länteen. Venäläinen teatteri loisti poissaolollaan ja Baltian maistakin mukana oli vain pitkäaikainen yhteistyökumppani virolainen Von Krahli Teater.

Suunta on selvästi kohti kokeilevampaa, eri taiteenlajien välimaastoissa liikkuvaa nykyteatteria. Nyt liikuttiin kohti kuvataiteita, otettiin kaupunkitilaa haltuun, ja videoteokset olivat vahvasti edustettuina. Saksalais-englantilaisen Gob Squad -ryhmä jalkautui tunnin ajaksi Helsingin kaduille kuvamaan ja houkuttelemaan ihmisiä juhlimaan pimeässä illassa. Yllättävän riemukas ja osallistuva videomateriaali näytettiin tuoreeltaan yleisölle Super Night Shot -esityksenä.

Perheen pakkomielteisyys

Yhtenä festivaalin pääesityksenä nähtiin ruotsalaisen Institutetin ja suomalainen Nya Rampenin yhteistuotanto Conte D’Amour. Ryhmien ensimmäinen yhteistuotanto, saippuasarjojen kliseistä maskuliinisuutta tarkastellut Best of Dallas nähtiin Baltic Circle -festivaaleilla vuonna 2007.

Myös uudessa tuotannossa liikutaan maskuliinisuuden, patriarkaalisen maailmanjärjestyksen ja romanttisen tai paremmin ehkä eroottisen rakkauden äärellä. Esitys ottaa lähtökohdakseen muutama vuosi sitten maailmaa järkyttäneen itävaltalaisen Josef Fritzlin insestiskandaalin. Se ei kerro niinkään tapauksesta, tai ei ainakaan pyri analysoimaan sitä, vaan näyttää yleensäkin perheeseen ja rakkaussuhteisiin liittyvää riippuvuutta ja pakkomielteisyyttä.

Kolme lasta on vangittu kellariin toteuttamaan isän omistamiseen ja hallintaan liittyviä fantasioita. Elmer Bäckin esittämä tytär yrittää miellyttää ja hakea huomiota kliseisellä eroottisella kuvastolla, vanhempi poika on sulkeutunut ja täynnä padottua ja alistunutta raivoa ja nuorin, vaipoissa ja sukkahousuissa kiemurteleva poika, selviytyy turvautumalla sadismiin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Esitys tapahtuu pressun takana suljetussa tilassa, ja yleisö seuraa esitystä kahdelta kankaalta, näyttelijöiden kuvaamana live-kuvana. Videokuva tuo esityksen samalla lähelle ja etäälle. Lähes kolmetuntisesta tauottomasta ja monotonisuudessaan hypnoottisesta esityksestä saa poistua välillä baariin.

Monet poistuvat kokonaan, enkä ihmettele. Videokuva on turhauttavaa ja ällöttävää ja samalla koomista ja liikuttavaakin. Esitys on hallitussa huonoudenestetiikassaan liiankin täydellinen. Esiintyjät tekevät fyysistä ja antauvaa työtä, mutta pudottaessaan hallintaansa esitys voisi puhutella katsojaa enemmän. Onneksi Bäckin upeasti laulamat, viettelevät kappaleet tuovat esitykseen jännittäviä tasoja ja vapauttavat ilmaisua ja ajatusta.