Näyttämötaide

Herkästi viritetty esitys
muistisairaudesta

Katja Jousijoki ja Juha Varis Pirunpuntarin pariskuntana, jonka elämä kaventuu ja pelkistyy muistisairauden seurauksena.
Katja Jousijoki ja Juha Varis Pirunpuntarin pariskuntana, jonka elämä kaventuu ja pelkistyy muistisairauden seurauksena.

• Pirkko Jaakola: Pirunpuntari. Suomen kansallisteatteri, ohjaus Päivi Akonpelto, lavastus Kati Lukka, puvut Saija Siekkinen, valaistus Juho Itkonen, äänet Petri Tarkiainen. Kantaesitys 17.11.

Pirkko Jaakolan uusin näytelmä Pirunpuntari tarttuu monia koskettavaan mutta vähän puhuttuun ja yleensä hyvin yksityiseen aiheeseen: muistihäiriöisen ja hänen läheisensä elämään. Esitys nähdään loppuvuodesta Kansallisteatterin Omapohja-näyttämöllä ja sen jälkeen esitys siirtyy tuoreen Kiertuenäyttämön ohjelmistoon.

Kansallisteatterin uusin aluevaltaus, Kiertuenäyttämö julistettiin avatuksi marraskuun alussa. Teatteri haluaa viedä esityksiä yleisöille, joiden on vaikeaa tai mahdotonta päästä teatteriin. Kiertuenäyttämön ohjelmistolla pyritään tavoittamaan esimerkiksi erilaisissa laitoksissa, kuten hoitokodeissa, vankiloissa ja vastaanottokeskuksissa asuvia ihmisiä.

Lokakuussa ensi-iltansa saanut ilmastonmuutoksessa kertova Globen uupuneet oli Kiertunäyttämön ensimmäinen ensi-ilta ja Pirunpuntari toinen. Globen uupuneiden pääasiallisena kohderyhmänä ovat nuoret, Pirunpuntarin taas palvelutalojen asukkaat ja omaishoitajat.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Päivi Akonpellon ohjaama Pirunpuntari on pieni, pelkistetty ja konstailematon esitys. Kuten kiertuenäytelmälle sopii, visuaaliset elementit ovat vähissä ja esitys pelaa kahden näyttelijänsä, Juha Variksen ja Katja Jousijoen vahvalla läsnäololla.

Näytelmä kertoo pariskunnasta, Alzheimerin tautiin sairastuvasta miehestä ja jaksamaan ja ymmärtämään pyrkivästä puolisosta. Varis on suomalainen mies, surullisuuteen taipuvainen valkokaulustyöläinen. Sairaus hiipii elämään ja mullistaa kaiken. Sairaan ja omaisen maailma kaventuu ja kutistuu pieneen tilaan.

Jaakolan runollinen, arkisesta kohotettu teksti ei kuitenkaan jää neljän seinän sisälle vaan liikkuu kevyesti henkisen ja maallisen välillä. Muistisairas matkustaa päässään Jeesuksen kanssa samaan selliin ja lentää vapaasti Buddhaa tavoitellen kuin pirunpuntari eli sudenkorento aurinkoa. Puoliso pysyy rinnalla ja luopuu paljosta. Kun kaikki muu on kadonnut, jää vain vihellys.

Pysähdyttävää on, että sairastanut on nuori, työikäinen mies, ei mikään dementikon tyyppikuva. Jos muistisairaita ylipäänsä teatterissa nähdään, niin heidät esitetään koomisessa valossa, sivuhenkilöinä, jotka tuovat hauskuutta unohduksilla ja sekaannuksilla.

Komiikka elää myös Pirunpuntarissa, mutta päävireeltään esitys on surullinen ja hauras mutta armollinen. Estetisoitu kieli ei tungettele vaan antaa katsojan olla rauhassa ja samalla esitys jää, ikään kuin varoen, hieman etäälle.