Näyttelyarvostelut

Voiko taidetta opettaa?

Carolina von Schantz: Puutarhassa II
Carolina von Schantz: Puutarhassa II

• Vääristymiä. Tuomo Saali ja Taideteollisen korkeakoulun opiskelijat. Galleria Berner ja Vanhan Raatihuoneen Galleria 28.11. saakka.

Sanotaan, että taidetta ei voi opettaa. Silloin tarkoitetaan, että ”suureksi” taiteilijaksi ei tulla kouluja käymällä vaan pikemminkin jonkin henkilökohtaisen erityislahjakkuuden siivittämänä. Romantiikan aikana tätä lahjaa kutsuttiin neroudeksi.

Tänä päivänä ei nerokorttia onneksi enää käytetä, vaikka hyvät taiteilijat kokemukseni mukaan tapaavat olla myös älykkäitä. Taiteilijaksi tullaan, jos jaksetaan päivittäin kohdata uraan liittyvä suuri epävarmuus ja yhdistää siihen pitkäjänteinen ja mielellään intohimoinen työnteko.

Vaikka taidetta ei siis voikaan opettaa, aherretaan taiteen opissa kuitenkin laajalti ja monella tasolla. Nykyisen Aalto-yliopiston siipien suojassa toimiva Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen linja kouluttaa kuvataiteen opettajia, mutta myös taiteilijoita. Millaisin tuloksin? Sen voi tarkistaa Vanhalla raatihuoneella, missä on esillä syventävän kaksivuotisen maalauskurssin tuotoksia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Näyttelyssä on esillä 18 teosta yhtä monelta tekijältä. Kun kutakin tekijää edustaa vain yksi maalaus on kokonaiskuvan muodostaminen oppilaiden taiteellisista valmiuksista hankalaa. Figuratiivisuus, hillitty ekspressiivisyys ja sen alalajina erityisesti semiabstrakti värimaalaus edustavat ajan henkeä näyttelyn tarjoaman otoksen mukaan. Mitään erityisen järisyttävää ei ole tarjolla.

Mukana on myös kurssin opettaja, taidemaalari Tuomo Saali, jonka pesti Taikissa on kestänyt jo kunnioitettavat 24 vuotta. Saalin maalaus Seitsemäs aalto myötäilee paremmin kirjailijana tunnetun August Strindbergin 1900-luvun alun palettiveitsiekspressionismia. Korkean ja pilvenharmaan grisaille-taivaan alla on kuvattu pieniä ihmishahmoja, joiden synteettisen väriset ulkoiluvaatteet muodostavat anakronistisen kontrastin ainakin romantiikan maisemaperinteeseen kolorismiin.

Saali on muussa yhteydessä korostanut figuurien mittakaavallista merkitystä sekä tulkinnut etenkin yksittäisen hahmon Caspar David Friedrichin maisemaromantiikassa vaeltavaksi alter egoksi.

Antti Mikolan siniharmaassa jäämaisemassa on paitsi koira myös hienoa kevättalven hämärän tuntua. Mutta mitä vuosisataa tämä maalaus tavoittelee? Modernia stilleben-maalausta edustaa Carolina von Schantzin Puutarhassa II, jossa avattujen passiohedelmien sensuellit ja intensiiviset punaiset, oranssit ja keltaiset on sijoitettu tehokkaasti mustaa taustaa vasten. Paljon viileämpi on Riikka Laurén, jonka Nojaava tyttö on elegantti sinisen, mustan ja valkoisen etydi.

Elina Gyldén on rakentanut tiukasti sommitellun mutta arvoituksellisessa valohämyssään uteliaisuutta herättävän maalauksen Ulottumattomissa. Myös Aino Syksy käyttää hillittyä, ruskeavoittoista palettia tutkielmassaan urbaanin ympäristön peilauksista ja heijastuksista. Mikko Rekosen suurikokoisessa Formation of Pain -maalauksessa huomio kiinnittyy suorituksen taitoon ja tarkkuuteen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Usea teos edustaa maalauksellista ja värillisesti lämmintä ”väripilvimaalausta”. Tämä on erittäin raskaasti kilpailtu nykymaalauksen osa-alue, jolla erottuvan ilmaisun löytäminen on vaikeaa.

Kriitikkona huomaan pohtivani sukupuolen merkitystä niin aiheen valintaan, väri-ilmaisuun kuin muodonantoon. Mistä konventioista johtuu, että taiteilijan sukupuoli on erehtymättömästi diagnostisoitavissa pelkästään teoksen formaalisten piirteiden lukemisen avulla?

Mikko Rekonen: Formation of Pain.
Mikko Rekonen: Formation of Pain.