Näyttelyarvostelut

Valoa, heijastumia ja näkemisen rajoja

Charles Sandison: Language as a mirror of the world
Charles Sandison: Language as a mirror of the world

• Ars Fennica 2010 Kiasmassa 12.12. asti.

Henna ja Pertti Niemistön kuvataidesäätiö juhlii 20. toimintavuottaan, ja Suomen rahallisesti arvokkain ja varmastikin tunnetuin taidepalkinto Ars Fennica jaetaan marraskuussa 18. kerran.

Vuoden 2010 palkintoehdokkaiksi on nimetty viisi taiteilijaa, jotka totuttuun tapaan työskentelevät eri tekniikoilla ja erilaisista lähtökohdista. Rinnakkain asetettuna löytyy taiteilijoilta kuitenkin myös yhteisiä teemoja.

Jaakko Niemelä ja Charles Sandison rakentavat liikkuvalla valolla uusia tiloja museoon. Anne Koskinen ja Jorma Puranen pohtivat muun muassa paikkaa ja identiteettiä, eri tekniikoita yhdistellen: Puranen on valokuvannut maalausta ja Koskinen maalaa valokuvaan. Markus Konttisen maalauksista löytyy valon, liikkeen ja ajan teemoja.

Viisi vahvaa
tekijää

Charles Sandison (s. 1969) työskentelee tietokoneohjautuvien tekstiprojisointien kanssa. Teos Kieli maailman peilinä (2010) on esitys siitä, miten todellisuutta rakennetaan sanoin. Näyttelysalin lattia on korvattu peilillä, ja jatkuvassa liikkeessä oleva teksti levittäytyy, paitsi neljälle seinälle, myös kattoon ja lattiaan: katsoja astuu sanojen virtaan, joka jää kuitenkin kauas jalkojen alle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Graafikon koulutuksen saanut Jaakko Niemelä (s. 1959) on erikoistunut valon ja tilan käsittelyyn. Kiasmaan Niemelä on rakentanut kaksi installaatiota, joista toiseen katsoja voi astua osana palkintonäyttelyä, ja toinen avautuu pimeällä museon ulkopuolelta. Tasapaino (2010) on kokemuksena häiritseväkin: pimeä huone, jonka kattoa ruuduttavat punaiset valosykähdykset. Näköaistin tottuessa pimeyteen alkaa humiseva äänimaailma nousta yhä enemmän esiin. Mistä löytyy tasapaino?

Näiden installaatioiden väliin asettuu Markus Konttinen (s. 1957), jonka maalaukset nimeävät itsensä maisemiksi, ja yksinkertaistaen voisi sanoa, että ne kuvaavat kuun liikkeitä. Ulkopuolisen todellisuuden toisintaminen ei kuitenkaan kuulu teosten ensisijaisiin tavoitteisiin. Useisiin suuntiin valuvine väreineen teokset korostavat tekoprosessinsa hitautta ja liikettä, omaa materiaalisuuttaan.

Anne Koskinen (s. 1969) on teknisesti monipuolinen käsitetaiteilija. Perhetaustaan, josta Koskinen on ammentanut runsaasti, viittaa näyttelyn teos ”Et tunne minua, mutta olet ehkä joskus kuullut nimeni”, puolisiskoni kirjoitti (2010). Teoksessa Koskinen on puolittanut valokuvatut kasvonsa, ja täydentänyt kuvan maalatulla peilikuvalla. Näin muodostuu kahdet kasvot, molemmat osin Koskisen, mutta kumpikaan ei esitä häntä. Samaa lähtökohtaa Koskinen on soveltanut myös maisemaan siten, että maalattu maisema edustaa ”todellisuutta” ja valokuva sen heijastumaa.

Jorma Purasen (s. 1951) identiteettipohdinnat käsittelevät arktisten alueiden kansoja, ja teoksissa rinnastetaan 1800-luvun antropologista kuva-aineistoa taiteilijan omiin saamelaisvalokuviin. Myös Puranen ottaa etäisyyttä ulkopuolisen todellisuuden kuvaamiseen: maisemaa katsotaan jään muodostaman kerroksen läpi ja Travels on Canvas (2003) dokumentoi vanhaa maalausta kuin aiempi antropologia ihmisiä – kuvattava kohde jää pahasti pimentoon erilaisten heijastuminen taakse.

Mihin kilpailuita
tarvitaan?

Juhlavuoden kunniaksi kuvataidesäätiö on julkaissut katalogin menneiden vuosien Ars Fennica -palkintoehdokkaista ja palkinnonsaajista höystettynä eturivin taidekriitikoiden muistelmilla ja pohdinnoilla kuvataidekilpailujen merkityksestä. Taiteilijoiden arvojärjestykseen asettaminen on mahdottomuus, ja kilpailu ei kuulu taiteeseen, ovat tuttuja kantoja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Julkisuutta – näyttelyinä ja lehtijuttuina – tuottavina ilmiöinä kilpailuilla on kuitenkin myös taiteilijoita ja taidekenttää hyödyttäviä puolia.

Yksittäisen taiteilijan osalta palkinnon vaikutusta uraan voi olla vaikea eritellä, mutta rahapalkinto varmasti edesauttaa työskentelyä ainakin jollakin aikavälillä.

Ars Fennica on hakenut muotoaan vuosien varrella. Nykyinen konsepti, jossa palkintoehdokkaita on vähän ja he esiintyvät yhteisessä näyttelyssä ennen palkinnon julkistamista, tuntuu mielekkäältä. Nyt nähtävässä Kiasman näyttelyssä taiteilijat esiintyvät pienellä määrällä pääosin tuoreita töitä ja kokonaisuus on varsin toimiva.

Alusta asti palkinto on jaettu ulkomaisen asiantuntijan päätöksellä yhdelle kotimaisen palkintoraadin esivalitsemista ehdokkaista. Kuten Timo Valjakka juhlakirjassa toteaa, valinnan jättäminen yhdelle henkilölle – tänä vuonna kuraattori David Elliotille – korostaa hyvällä tavalla taidearvioinnin subjektiivisuutta. Eri taiteenalojen asettaminen rinnakkain estää myös suoraviivaisen vertailun taiteilijoiden välillä. Palkintoehdokkaiksi valikoituu vahvoja tekijöitä, joista jokainen on tunnustuksensa ansainnut. Palkinnonsaaja selviää 25. marraskuuta.

Jorma Puranen: 1884/1984 – Extended Version
Jorma Puranen: 1884/1984 – Extended Version
Jaakko Niemelä: Tasapaino
Jaakko Niemelä: Tasapaino
Anne Koskinen: ”Et tunne minua, mutta olet ehkä joskus kuullut nimeni”, puolisiskoni kirjoitti.
Anne Koskinen: ”Et tunne minua, mutta olet ehkä joskus kuullut nimeni”, puolisiskoni kirjoitti.
Markus Konttinen: sarjasta Jokeni
Markus Konttinen: sarjasta Jokeni