Kirja-arvostelut

Hiipuneen tähden paluu

• Bernhard Schlink: Viikonloppu. Suom. Leena Vallisaari. WSOY 2010. 222s.

Sekalainen seurakunta kerääntyy viikonlopuksi brandenburgilaiseen talorötisköön juhlimaan messiaanisen ystävänsä vapautumista kahdenkymmenenneljän vankilavuoden jälkeen. Bernhard Schlinkin romaanissa Viikonloppu eletään nykyajassa, mutta painopiste on menneen saksalaisen terrorismin peilaamisessa vallitsevia arvoja vasten. Mikä meni pieleen vai tapahtuiko oikeus ja kohtuus? Ja keiden kannalta?

Kirjailijalla itsellään on tietoa terrorismista, kuten kaikilla 1940-luvulla syntyneillä saksalaisilla on. Kirjassa liittopresidentti armahtaa 2000-luvulla viimeiset vankiloissa viruneet 1970-luvun terroristit. Kyse on iltaruskon viimeisten heijastusten hiipumisesta. Silti syyllisyyden ja tekojen jäljet kipristävät yhä.

Jotta lukijan ei tarvitsisi jäädä perimmäisten kysymystensä keskellä eksyksiin, Schlink sisällyttää teokseensa myös metakirjan, jossa World Trade Centerin tapahtumat taustoittavat terrorismien keskinäisiä eroja. On terrorismi, joka yrittää muuttaa jotakin ja toinen, jonka ideana on tuhota vääräuskoiset.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Draaman
ainekset

Viikonloppu ei yllä lähellekään Schlinkin aiempien teosten kuten Lukijan tai Kotiinpaluun latauksia. Mitään jännittävää loppuratkaisua ei tapahdu, vaikka kirjan rakenne sitä potentiaalisesti tarjoaakin. Ehkä Viikonloppu sopisikin jännitteineen paremmin näyttämölle. Lavalla ainakin olisi parahultaisesti väkeä.

Merkillistä kyllä itsekin lakimiehenä toiminut Schlink laskee Viikonlopun henkilögallerian määrän väärin. Kutsujen emäntä ilmoittaa luvuksi kymmenen, vaikka joukkoa on yksitoista. Tuskin kukaan ruokailusta vastaava tekee tällaista käytännön virhettä. Laajemmin tarkasteltuna teoksen sisäisen logiikan hataruus ja henkilöiden epäuskottavuus, jopa luonnevaihtelut latistavat juonitasoa.

Poterot
auki

Näkemyserot länsimaisessa äärivasemmistolaisessa liikkeessä ovat maailman valtavirtojen tuiverruksessa paljastuneet esiin poteroistaan. Kirjassa entisistä aktivisteista osa on kääntynyt konservatiiveiksi, osa suunnannut toimintansa sisäiseen rauhaan, osa yksinkertaisesti luopunut. Teoksessa näkemyseroja kirkastavat jälkeenpäin tulevat kutsuttu vieras ja yllättäjä.

Kirjailija luo akateemista kuvaa analysoinnilleen. Selkokielellä sanottuna Viikonloppu on tylsä romaani. Se on myös teeseissään pessimistinen. Haluavatko muka ainoastaan alle kolmekymmenvuotiaat muuttaa maailmaa paremmaksi? Eikö aina – iästä riippumatta – pitäisi voida valita toiminnalleen vaihtoehtoja jollakin yksinkertaisella metodilla, esimerkiksi oikein vai väärin –ajattelulla?

Viisasta ratkaisua on tietysti etukäteen vaikea tietää; Havukka-ahon ajattelija on tämän jo todennutkin.