Rohkeita kannanottoja, loisteliasta näyttämökuvaa

Aida ei anna katsojan unohtaa

Mardi Byers (oik.) tekee uskottavan roolityön Aida-oopperan nimiosassa. Lilli Paasikiven Amneris puhuttelee vivahteikkuudellaan.
Mardi Byers (oik.) tekee uskottavan roolityön Aida-oopperan nimiosassa. Lilli Paasikiven Amneris puhuttelee vivahteikkuudellaan.

• Giuseppe Verdi: Aida, Suomen kansallisooppera, musiikinjohto Stefano Ranzani/Pietro Rizzo, ohjaus Georg Rootering, lavastus Bernd Franke, puvut Götz Lanzelot Fischer, valot Ilkka Paloniemi, koreografia Marilena Fontoura. Ensi-ilta 17.9.

Suomen kansallisoopperan syksyn ensimmäinen uutuusteos, Giuseppe Verdin (1813–1901) muinaiseen Egyptiin sijoittuva Aida on ohjelmistosuunnittelun näkökulmasta varma valinta. Teos antaa mahdollisuudet upeaan spektaakkeliin, Aidaa ei myöskään ole nähty Helsingissä pitkään aikaan, ja Savonlinnan oopperajuhlien suosikkiproduktiostakin on jo aikaa. Aika oli siis kypsä Aidan uudelle tulemiselle.

Uutuusproduktioon on satsattu, ja satsaus on myös kannattanut. Ohjaaja Georg Rootering ei ole kuitenkaan tyytynyt perinteiseen spektaakkeliin egyptiläisrekvisiittoineen, vaan sijoittaa teoksen upeasti tyyliteltyyn art deco -palatsiin tai muuhun juhlavaan, julkiseen tilaan.

Faaraoiden hierarkkinen yhteiskunta on siirretty mahdollisesti Kiinan keisarivallan viimeisiin vuosiin, ja vihollisena toisaalta esitetään Pohjois-Korean viivasuoraan marssivat sotilaat.

Ajankuva ei siis ole yhtenäinen, mutta sillä ei ole väliä. Rootering osoittaa, että diktatuureja ovat kaikkina aikoina ylläpitäneet sotilaallis-uskonnollinen hirmuvalta ja siitä aiheutuva pelko.

Bernd Franken luoma näyttämökuva on loistelias, ja ennen kaikkea naisten puvut ovat silmää hiveleviä. Modernia video- ja heijastustekniikkaa käytetään osaavasti hyväksi. Loiston kruunaa tuotantotiimin ainoan suomalaisjäsenen, Ilkka Paloniemen hienovireinen valaistus.

Mutta tämä kaikki on vain pintaa, sillä Rootering ei anna katsojan unohtaa. Pikkuhiljaa näyttämökuvaan alkaa ilmestyä diktatuurin symboleja: parvelle, näyttämötilan ulkopuolelle sijoitettu hallitsija, joka puhuu alamaisilleen kaukaisuudesta radion välityksellä tai kommandopukuiset ja baskeripäiset sotilaat.

Rohkein kannanotto nähdään kuitenkin oopperan toisessa näytöksessä. Sotapäällikkö Radameksen voiton kunniaksi järjestettävään triumfiin näytille tuodut etiopialaisen sotavangit on puettu haalareihin, joita tuskin voi tulkita muuten kuin viittauksena Guantanamon vankileirin karuun vaatetukseen.

Suuret tanssikohtaukset on Kansallisoopperan Aidassa karsittu minimiin, mutta toisaalta solisteihin oli panostettu, joten vokaalinen kokonaisuus oli nautittava.

Sopraano Mardi Byers lauloi Aidan roolissa ihanasti ja teki uskottavan henkilöhahmon. Tenori Antonello Palombin ylä-äänet Radameksen roolissa olivat pelkkää rautaa ja Lilli Paasikiven Amneris puhutteli vivahteikkuudellaan. Yksi illan musiikillisista kohokohdista oli naiskuoron ja ylipapittaren (Hanna Husáhr) rituaalikohtaus ensimmäisessä näytöksessä. Mieskuoro sen sijaan tulisi kuulluksi myös vähemmällä volyymilla. Teoksen johti kapellimestari Stefano Ranzani.

LIISAMAIJA HAUTSALO