Kirja-arvostelut

Esikoiskirjailija ei väritä viivojen yli

• Peter Franzén: Tumman veden päällä. Tammi 2010. 320 s.

Virta, pisara ja graniitti ovat käteviä elämän metaforia naistenlehden haastattelussa, samoin kuin kevät, kesä ja talvi. Esikoisromaanin neljällä ensimmäisellä rivillä ne sen sijaan kertovat enemmän kirjoittajan epävarmuudesta, joka verhotaan sanataiteen kangistuneimpiin kaavoihin.

Sama kömpelö tapailu myös toistuu, kun lyyrinen johdanto vaihtuu suoranuottiseen proosaan. Itse asiassa toinen luku on kuin vanhan kirjoittajaoppaan varoittava esimerkki siitä, miten aloitteleva kertoja yrittää taittaa arjen liiallisen idyllisyyden ja tylsyyden jollakin karkean realistisella yksityiskohdalla: äiti laittaa aamupuuroa ja isä on aamupaskalla.

Vähitellen näyttelijä Peter Franzén kuitenkin osoittaa, miten pätevä koulu monta muutakin kirjailijaa tuottanut Teatterikorkea oikeasti on.

Kuusivuotiaan Peten kasvukertomuksena Tumman veden päällä on vähintäänkin luonteva ja sujuva, kuten kirjallisuuskritiikin vasenkätisimmät kohteliaisuudet kuuluvat.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Se sisältää myös näkökulman miehisyyteen, joka ei ehkä ole omaperäinen mutta ainakin yhtenäinen. Aseet, automerkit, sotamuistot ja saunakaljat ovat esillä vähän samalla tavalla kuin Franzénin tunnetuiksi tehneissä elokuvissa. Myös niukan ja selittelemättömän draaman symboliikka on visuaalista. Peten katse kääntyy toistuvasti ikkunaan, jossa pimeä on uhkaavaa tai aurinko häikäisevää.

Miestä syövän epäonnistumisen pelon Franzén tiivistää uimarannalle, jossa keuhkot hörppäävät vettä. Vielä paremmin toimii kohtaus, jossa ikuinen tarvitsevuuden tunne siirtyy äidin tisseistä naapurin tytön t-paidan sisään.

Kasvun paikkoja kehystävä ajankuva nojaa tuttuun tapaan vanhoihin tuotemerkkeihin ja tv-ohjelmiin. Sekin enimmäkseen toimii, vaikka saman ikäpolven edustajana epäilen, ettei Viki potkaissut seinään lenkkareita vaan tennarit.

Vahvasti maskuliinisuuden parissa askartelevan romaanin kolmas emotionaalinen kiinnekohta on häpeä. Se iskostuu kasvavaan poikaan viimeistään siinä vaiheessa kun isässä ihailtavaa ollut hiljainen voima pelkistyy avio-ongelmien myötä mykäksi raivoksi – ja purkautuu äidin nöyryyttämiseen pelolla ja väkivallalla. Valitettavasti Franzénilta vain puuttuu näköala miehen ja naisen tulkitsemiseen. Sen tilalla ovat pelkät sukupuoliroolit, jossa miehet etsivät kadonnutta kunniaansa talvisodasta ja naiset kantavat pöytään lisää ruokaa.

Franzén yhdistää esikoisessaan numerot toisiinsa eikä väritä viivojen yli. Romaanina Tumman veden päällä ei ole paljon muuta kuin vaikean työtilanteensa tiedostavan freelancer-näyttelijän liite valtion kirjallisuustoimikunnalle lähetettyyn apuraha-anomukseen. Silti huonompaakin saa lukea joka vuosi, joten kyllä kustannuskynnys on ylittynyt tekstin eikä tekijän maineen voimalla.