Kulttuuri

Amos Anderson tuo näytille espanjalaistaidetta

Helsinkiläinen Amos Andersonin taidemuseo esittelee espanjalaisen José Maria Sicilian teoksia kevään ajan. Madridissa vuonna 1954 syntynyt taiteilija tuli 1980- ja 90-luvulla tunnetuksi nuoren espanjalaisen maalaripolven kärkihahmona.

Vuodesta 2009 Sicilia on työstänyt ensisijaisesti pronssia ja marmoria, mutta edelleen häntä pidetään maalarina, koska hän näkee veistoksensa maalauksina. Myös kuvan ja tekstin vuoropuhelu on tullut hänen teoksissaan tärkeäksi.

Eco – Kaiku, Eko, Echo -näyttely avautuu huomenna ja jatkuu 24. toukokuuta saakka. Näyttelyn nimi liittyy sarjaan oven muotoisia pronssilaattoja, joihin taiteilija on syövyttänyt kysymyksiä jokapäiväisestä elämästä ja sitten kiillottamalla häivyttänyt lauseet peilinkirkkaaseen pintaan.

Jose Maria Sicilian näyttely Eco on esillä Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä 24. toukokuuta asti.
Jose Maria Sicilian näyttely Eco on esillä Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä 24. toukokuuta asti.