Näyttämötaide

Vauvatanssia yleisölle

Riikka ja Eero Suomi (edessä) ja Amadu ja Salla Gaye vauvatanssin pyörteissä.
Riikka ja Eero Suomi (edessä) ja Amadu ja Salla Gaye vauvatanssin pyörteissä.

Onnea, onnea, puuroa!

Konsepti ja koreografia Kaisa Koulu, musiikkikooste, puvustus Helena Opas, valosuunnittelu Jarkko Forsman. Ensi-ilta 21.3. Seikkailupuiston Timantissa.

Yhteisötanssiteokset ovat viime aikoina tuoneet näyttämölle enimmäkseen vanhuksia. Kaisa Koulun koreografioima Onnea, onnea, puuroa! -esitys sen sijaan menee ikähaitarin toiseen päähän ja tuo yleisön eteen vauvoja ja äitejä.

Vauvatanssissa äidit ja vauvat toimivat liikkeellisessä ja ruumiillisessa vuorovaikutussuhteessa, ja tästä puolituntinen esitys on hyvä esimerkki.

Yhdessä liikkuminen on hellyttävää, turvallisuuden tuntua täynnä ja iloa tuottavaa myös katsojalle.

Tästä vuorovaikutussuhteesta ja sen syvyydestä kertoo sekin, että kaikki esiintyvät vauvat vaikuttavat erittäin tyytyväisiltä ja nauttivat liikkeestä. Katsomosta käsin voi vain arvailla, minkälaisia tunteita esiintyvien äitien sisällä kulkee.

Äiti-vauva -pareja on näyttämöllä useita ja kukin heistä liikkuu ja toimii yksilöllisesti. Eräs vauva ei tunnu olevan moksiskaan koko tilanteesta, sillä häntä haukotuttaa ja nukuttaa koko esityksen ajan. Toinen puolestaan hykertelee ja naurahtelee, ja muutamalle yleisö on niin kiinnostava kohde, että sitä pitää katsoa herkeämättä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Äidit kantavat vauvojaan, lennättävät niitä tai asettuvat yhdessä makaamaan lattialle. Tunnelmat ja sävyt muuttuvat teoksessa myös musiikin ja valaistuksen vaihtuessa. Lopuksi näyttämölle astuvatkin isommat lapset kuin tulevaisuuteen viitaten kantamalla sisään pahvisia satulinnoja.

Äidit on puettu erilaisiin harmaisiin vaatteisiin ja vauveliinit puolestaan kirkkaisiin sävyihin kuin korostamaan heidän roolejaan. Silti äitien osuus on yhtä koskettavaa.

Ja siitähän vauvatanssissakin on yhtäältä kyse, kosketuksesta ja koskettavuudesta.