Ei suuret sanat suuta halkaise
• Teemu Kaskinen ja Heikki Heiskanen: Norsun vuosi. WSOY 2010. 302 s.
Suomeenkin on saatu viime aikoina joitain näyttöjä maailmalla kulkevasta kovaksikeitetyn dekkarin uudesta aallosta. James Ellroyn, Dennis Lehanen ja kumppanien hallitsemaan lajityyppiin kuuluu myös Teemu Kaskisen ja Heikki Heiskasen kirjoittama Norsun vuosi, jota markkinoidaan uuden kovaotteisen sarjan aloitusosana.
Kaskinen, joka sai Sinulle, yö -esikoisromaanistaan (2009) hienot arvostelut, on sanonut pitävänsä suurinta osaa suomalaisista dekkareista kelvottomina.
Se on varmasti totta, mutta valitettavasti Norsun vuosi ei asiaa paljon muuksi muuta.
Norsu on ylikonstaapeli Heikki Norén, karski, kyyninen ja oikeistolainen helsinkiläinen poliisi, joka ei paljon ylempiään kuuntele eikä tottele. Keskeisessä kohtauksessa hän käy yksinään moottoripyöräjengin kimppuun, tuloksena kolme ruumista.
Kirjan väkivaltaisuutta on jo hiukan kauhisteltu, mutta ei Norsun vuosi oikeastaan kovin väkivaltainen ole. Mielessä käy, että tekijäkaksikko on yrittänyt parodioida James Ellroyta. Tai sitten he matkivat Ellroyn maneereja tajuamatta sitä itsekään.
Keskeinen juoni pyörii Suomen ja DDR:n yhteisen epämääräisen urheilumenneisyyden parissa. Kaskinen ja Heiskanen jahkaantuvat tolkuttoman pitkään dialogiin, jossa ei juonta päästä jatkamaan, kun pitää selittää ja taas selittää, mikä DDR:n yleisurheilukuvioissa taas olikaan pielessä ja miten se liittyy mahdollisesti juoneen.
Suurin ongelma on kuitenkin se, että Norsun hahmo on niin epäselvästi kuvattu. Kirjoittajat ovat nähneet vaivaa tehdäkseen tästä ristiriitaisen ja jopa – hui! – vähän epämiellyttävän.
Päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää, että kirjoittajat eivät ole uskaltaneet todella hypätä antisankarinsa nahkoihin. Ristiriidat ovat liian pikkutarkasti laskettuja.
Epämääräisyys koskee myös kirjan sivuhahmoja, joista osa jää täysin kulissimaisiksi, ja osa hahmottomiksi varjoiksi taustalle. Joidenkin hahmojen, eritoten poliitikkojen, kuvaus taas on toivottoman osoittelevaa.
Se on ilmeisesti tarkoitettu satiiriksi. Sehän on Suomessa maan tapa, lukijaan ei luoteta.
