• Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus. Suom. Risto Raitio. Tammi 2010. 486 s.
Atlantin ylittänyt huippumoderni matkustajakone laskeutuu New Yorkiin. Lennonjohto ei saa yhteyttä kiitoradalle jäävään ilma-alukseen, ja lähempi tutkimus osoittaa neljää henkilöä lukuunottamatta kaikkien koneessa olleiden kuolleen selittämättömällä tavalla.
Biologisin uhkiin erikoistunut tohtori Eph Goodweather ja hänen kollegansa Nora Martinez saavat lisää ihmeteltävää, kun vainajat katoavat ja New Yorkissa alkaa ilmaantua lisää outoja kuolemantapauksia. Auringonpimennyskin sekoittaa pakkaa.
Mysteeristä käynnistyy tapahtumien vyöry, joka uhkaa koko maata. Menneisyyden huuruista nykymaailmaan kurkottava Mestari, pahuuden aineellistuma, raivaa tieltään kaiken ja kaikki.
Loppu yllättää mutta painajainen ei lopu tähän – Vitsaus on vasta avausosa painajaismaiseen trilogiaan, joka peilaa ihmisen syvimpiä pelkoja.
Alkuteos The Strain ilmestyi Yhdysvalloissa 2009 ja on nyt saatu tuoreeltaan suomennetuksi.
Vitsaus-trilogian avausosa käynnistyy historiallisesta kertomuksesta ja lavenee siitä urbaaniksi kauhuromaaniksi. Vuosisatojen takaisen folkloren ja nykyajan kohtaaminen tuottaa hetkittäin piinaavaa jännitystä, kun selittämätön ilmiö ujuttautuu romaanin arkeen.
Alkuvärinä vaihtuu kuitenkin nopeasti ihmetykseksi ja lopulta pitkästymiseksi, kun kirjoittajakaksikko käy toistamaan makaabereja yksityiskohtia. Juonta raskauttavasti paljastamatta täytyy todeta, että ties monenneko pahalaisten ruokailutapahtuman jälkeen alkaa kaivata tiivistämistä.
Tiukemmaksi editoituna Vitsaus toimisikin paremmin – nyt rönsyt tuntuvat lähinnä kaksikon keksimillä kauheuksilla mässäilyltä.
Kauhuelokuvistaan tunnettu Guillermo del Toro on merkitty kirjan toiseksi tekijäksi trillerikirjailija Chuck Hoganin rinnalla. Meksikolaisen ohjaajan ja tuottajan mukanaolo viittaa siihen, että kirjasta on odotettavissa elokuvatulkinta ennemmin tai myöhemmin.
Teoksen rakenne itse asiassa viittaa vahvasti käsikirjoitukseen. Tapahtumat etenevät lyhyinä lukuina ja leikkaavat toisiinsa jännitteisin silloin.
Kauhujen kuvailu ja yksityiskohtien listaaminen raskauttaa kerrontaa toiminnan kustannuksella. Lisäksi tekstistä pistää silmään ratkaisut, jotka ovat kuin ohjeita Hollywoodin tehosteosastolle: tässä kohtaa taksin katto saa kyytiä pum-pum-pum ja lommot tekevät sisäolot ahtaaksi.
Nähtäväksi jää, miten aineeton uhka saadaan koodattua modernin digimagian keinoin valkokankaalle.
