Apuraha turvaa Levolalle aikuisromaanin tekemisen

Kari Levola pääsee keskittymään ajankohtaiseen aikuisromaaniinsa.
Kari Levola pääsee keskittymään ajankohtaiseen aikuisromaaniinsa.

Turun Sanomat

Raisiolainen tuottelias kirjailija Kari Levola, 53, pääsee Suomen Kulttuurirahaston myöntämän 21 000 euron apurahan turvin työstämään pitkästä aikaa aikuisille suunnattua ajankohtaista romaaniaan.

– Kuuden vuoden kirjailijaliiton puheenjohtajuuden ajan romaanin alku on odottanut tulemistaan. Nyt aion keskittyä siihen niin, että valmista on ensi vuoden syksyllä. Sen kirjoittaminen lähti liikkeelle jo vuonna 2002. Edellisestä aikuisromaanista Banaaninlastaajan poika onkin kulunut kovasti aikaa. Se ilmestyi näet jo vuonna 1987.

Vuoden työskentelyapurahalla Levolan on määrä saada aikaan romaanin lisäksi myös runokirja.

– Kirjailijoilla on yleensä työn alla monta eri projektia.

Levola on viime aikoina tehnyt paljon lastenkirjoja. Pitkälti yli kolmekymmentä teosta julkaissut kirjailija on kirjojen ohella tehnyt draamatyötä niin televisioon kuin eri teattereille. Elokuvakäsikirjoituksiakin on syntynyt neljä ja oppikirjoja useita. Levolan ura lähti liikkeelle vuonna 1980 komeasti J.H. Erkon palkinnolla esikoisrunokokoelmasta Avovedet. Nuorisoromaani Kattohaukka palkittiin valtion kirjallisuuspalkinnolla vuonna 1983, nuorisoromaani Kirjolohikäärme seuraavana vuonna Arvid Lydecken-palkinnolla ja nuorisoromaani Tahdon vuonna 1999 Finlandia Juniorilla. Lisäksi muita kirjallisuus- ja kulttuuripalkintoja kirjallisuuden läänintaiteilijanakin toiminut Levola on kerännyt puolisenkymmentä. Valtion viisivuotinen taiteilija-apuraha hänelle myönnettiin vuonna 2005.

– Apurahan avulla taiteilija pystyy täysipainoisesti keskittymään työhönsä. Paljon pitää energiaa käyttää kirjailijoidenkin siihen, että töillään saa elantonsa. Siksi pitää olla monenlaista projektia työn alla. Pätkätöillä ja pätkäapurahoilla moni joutuu toimimaan.

Levola paljastaa tulevasta aikuisromaanistaan sen verran, että siinä katseet suunnataan tulevaisuuteen.

– Mikään science fiction se ei ole, vaan siinä pysytään meidän elämässämme. Alkuperäinen nimiajatus oli Kuivuus, mutta nyt työnimeksi on kehittynyt Kaivonkatsoja. Ilmastonmuutos aiheuttaa sen, että ihmisten on kaupungeista palattava juurilleen haja-asutusalueille veden perässä. Mennään takaisin 1950-luvun elämänmalliin.

Nuoret vihaiset ovat kaikonneet

Läänintaiteilijana, kouluttajana, kustantajana ja monen runokilpailun tuomaristossa työskennellyt, J.H. Erkon palkinnon vuonna 1991 saanut turkulaisrunoilija Tommi Parkko iloitsee myös 19 000 euron suuruisesta apurahastaan.

– Kyllä raha tuli nyt tarpeeseen, kun lama on vähentänyt kouluttajatyötäkin.

Kaksi omaa runokokoelmaa ja yhden yhteiskokoelman tehnyt Parkko viimeistelee kolmatta omaa runoteostaan. Työn alla on myös runonkirjoittamisen opas.

– Erilaiseen kirjoittamisen talkootyöhönkin voi apurahan turvin osallistua entistä enemmän.

Runon asemaa Parkko pitää uusien tekijöiden ja uusien julkaisutapojen ansiosta hyvänä. Turun runosta hän on kuitenkin huolissaan.

– Turkua pidettiin 1990-luvulla runon pääkaupunkina, mutta nuoret vihaiset miehet ja nuoret vihaiset naiset tuntuvat kaikonneen. Heidän uutta tulemistaan odotellaan, Parkko sanoo.

Suomen Kulttuurirahastosta saivat kirjallisuuden apurahaa myös turkulaiset kirjailijat Markku Into (12 000), Juha Kulmala (21 000), Seita Parkkola (21 000) ja Joni Pyysalo (21 000). Kustavin kirjallisuusyhdistykselle myönnettiin Mauno Koiviston rahastosta Volter Kilpi Kustavissa-kirjallisuusviikon järjestämiseen 10 000 euroa.

JUKKA SAARINEN

Suomen Kulttuurirahaston Lounais-Suomen apurahojen saajat löytyvät Turun Sanomien verkkolehdestä osoitteesta www.ts.fi

Tommi Parkolle apuraha tulee tarpeeseen.
Tommi Parkolle apuraha tulee tarpeeseen.