Turku ja Tallinna antavat toisilleen vetoapua

Ensi vuoden Euroopan kulttuuripääkaupungit Turku ja Tallinna aikovat tehdä yhdessä kaikkensa, jotta Eurooppa kuulisi Itämeren kutsun.

Kaupungit esittäytyvät tämän vuoden aikana yhdessä muun muassa Berliinissä, Pariisissa ja Helsingissä. Ulkomaisia matkailijoita houkutellaan tutustumaan molempiin kaupunkeihin kerralla.

Markkinoinnin lisäksi kaupungit kaavailevat noin kymmentä yhteisohjelmaa. Suunniteltu laivayhteys Tallinnan ja Turun välillä ei toteudu liian korkeiden kustannusten takia.

Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuoden teemaksi on valittu Tarinoita meren rannalta. Ideana on palauttaa Tallinnan neuvostoaikana katkennut suhde mereen.

– Neuvostoaika esti merenrannan normaalin kehittymisen, siellä ei ole rantabulevardeja tai ravintoloita, kertoo Tallinna 2011 -säätiön taiteellinen johtaja Mikko Fritze.

Fritze uskoo, että Tallinna kykenee tarjoamaan suomalaisille ensi vuonna uusia kokemuksia.

– Suomalaiset eivät ole löytäneet Tallinnaa vanhankaupungin ulkopuolelta.

Suomalaisia kiinnostanee myös kirjailija Sofi Oksasen Puhdistus-romaaniin pohjautuva ooppera.