Moniottelija Aiju Salminen haluaa kaikkien tekevän tunnin taidetta viikossa

Aiju Salminen jakaa Helsingissä työhuoneen muutaman muun kuvittajan, sarjakuvapiirtäjän ja animaattorin kanssa. Akryylimaalauksia hän tekee omaksi ilokseen.
Aiju Salminen jakaa Helsingissä työhuoneen muutaman muun kuvittajan, sarjakuvapiirtäjän ja animaattorin kanssa. Akryylimaalauksia hän tekee omaksi ilokseen.

Turun Sanomat

KATARIINA NORONTAUS

Turun Sanomien sivuiltakin tuttu kuvittaja Aiju Salminen ei haluaa rajoittaa tekemisiään tai määritellä itseään ensisijaisesti johonkin kastiin, vaikka myöntää, että aikaa on vaikea löytää kaikelle kiinnostavalle.

– Toiset ihmiset keskittyvät johonkin yhteen juttuun. Mä tykkään enemmän kurkkia kaikenlaista vähän ympäri ämpäri.

Nykyään Helsingissä asuva, 30-vuotias Salminen valmistui Turun taideakatemian animaatiolinjalta viisi vuotta sitten. Nuoren ohjaajan lyhytelokuvat keräsivät kiitosta ja huomiota kotimaisilla ja kansainvälisillä festivaaleilla jo opiskeluaikana.

Omien animaatioidensa ohella Salminen on osallistunut muun muassa kokoperheen menestysanimaatio Niko – Lentäjän pojan hahmosuunnitteluun.

– Hahmosuunnittelua tekisin mieluusti enemmänkin. Se on kuin näyttelijän valinta, iso osa leffaa Onhan siinä eroa, onko pääosassa Johnny Depp vai Martti Suosalo.

Taiteellisesti kunnianhimoinen käsikirjoittaja
Leena Jääskeläisen kanssa järjestettyä animaation käsikirjoitushautomoa, johon on saatu apuraha Audiovisuaalisen Kulttuurin edistämiskeskukselta.

– Suomessa tehdyt muutamat pitkät animaatiot ovat olleet näitä kokoperheen elokuvia, niin sanottuja lastenelokuvia. Nyt tarkoitus tehdä ei niinkään taloudellisesti kannattavaa viihdettä vaan taiteellisesti kunnianhimoista työtä.

Salminen toivookin, että animaatio pääsisi Suomessa alaikäisten viihteen leimasta.

– Animaatiosta on vielä usein se käsitys, että se on vain lasten juttu. Sarjakuva oli aiemmin samassa asemassa, mutta nyt on alettu ymmärtää, että sitä on aikuisillekin, hän vertaa.

Ei mainoksia
Potaatit. Lisäksi hän on yksi vasemmistolaisen kulttuuriyhdistys Kiilan vastajulkaistun Raivoa ja lamaannusta -sarjakuva-antologian taiteilijoista.

Salminen toteaakin kallistuvansa poliittisesti vasemmalle. Ajatusmaailma näkyy muun muassa siinä, että mainosten tekeminen ei houkuttele

– Nuorempana tein mainoksia elannon vuoksi, mutta enää en haluaisi. Eivät mainokset ole tietenkään kokonaan paha asia, mutta mieluummin tekisin jotain sellaista, mikä on omasta mielestä jotenkin hyvää toimintaa.

Mainoskielteisyys näkyy esimerkiksi siinä, että Salminen on kieltäytynyt tuttujen pyynnöistä tehdä kunnallisvaaliehdokkaille julisteita.

– Jos en itse äänestäisi ehdokasta, en lähde tekemään vaalimainosta.

Taiteen sekatyöläiselle riittää Salmisen mukaan Suomessa työtä, mutta raha on asia erikseen.

– Onneksi on kuvitushommia, jotka ovat mukavia ja joista saa palkkaakin. Sitten voi tehdä myös vähemmän ta-loudellisesti kannattavia hommia

Burleskitanssia ja taidekerhoa

– Meillä on muuten keikka Turussa S-Osiksella 26. helmikuuta, Salminen vihjaa.

Valokeila kutsuu myös osana burleskiryhmä The Itty-Bitty Tease Cabaret’ta. Jackie O’Lantern -nimellä esiintyvän Salmisen innostus riehakkaaseen burleskitaiteeseen lähti harrastajien järjestämästä piirustusillasta, jonka rento ilmapiiri poikkesi edukseen jäykistä alastonmallitilaisuuksista.

– Alastonmallitilaisuuksissa pitää olla niin vakavana: ”Taiteen pyhä toimitus on käynnissä”. Jos lyijykynä tippuu lattialle, muut katsovat pahasti.

Kolmannen rentoutumiskanavan tarjoaa saman työhuoneen jakavien sarjakuvapiirtäjien, animaattoreiden ja kuvittajien kesken perjantaisin järjestettävä taidekerho.

– Viikon päätteeksi teemme vähän tällaista tavoitteetonta taideterapiaa, jossa lopputulos ei ole tärkeä. Haluamme levittää ”tunti taidetta viikossa” -sanomaa. Samalla tavalla kuin kaikkien pitäisi kuntoilla, kaikille tekisi hyvää tehdä tunti taidetta viikossa.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.