H H
• Ralliraita 1. Ohjaaja Markku Pölönen. Kinopalatsi 5. K7, 1 h 26 min.
Ralliaiheisia pitkiä elokuvia ei Suomessa ole tehty Risto JarvanBensaa suonissa -filmin (1970) jälkeen. Markku Pölösen kansankomedia Ralliraita 1 antaa tähän yhden näennäisen selityksen: kilpa-autoilusta on ilmeisen vaikea repiä omaperäistä komiikkaa tai juonenkuljetusta aihetta jo vuosikymmeniä ryöstöviljelleen Disneyn Riemukupla -elokuvasarjan jälkeen.
Samalla voi kuitenkin kysyä, miksi edes piti yrittää matkia amerikkalaisten kaikkien kalloon takomia kaavoja, kun viime vuosien suomalaiset ralli- ja formulamenestyjät tarjoaisivat materiaalia kunnianhimoisemmillekin komedia- tai satirisointiyritelmille, puhumattakaan Jarvan hieman kriittisempään otteeseen pyrkineestä tyylistä.
Sydämellisyys kaventunut
Pölönen on aina tasapainoillut elokuvissaan karhean kansanomaisuuden, lämpimän leppoisuuden ja sydämellisen juurevuuden laitamailla, oli kyse Onnen maan (1993), Kivenpyörittäjän kylän (1995) tai Kuningasjätkän (1998) nostalgiantäyteisistä viimeisistä maalaishetkistä, Koirankynnen leikkaajan (2003) tutkimasta vastuunkannosta tai Emmauksen tiellä -improvisaatiossa (2001) ja Lieksa! -filmissä (2007) nähdyistä perhejännitteistä.
Tietty sydämellisyys on Ralliraidankin päähahmoissa läsnä, mutta enää se ei välity niin selkeänä, koska mekaaninen kaavamaisuus rasittaa sekä henkilöitä että tarinaa. Olavi Uusivirran näyttelemä, Luumu-nimeä käyttävä nuorukainen on lukemattomista kilpa-ajofilmeistä tuttu ihmelapsi, joka elää ja hengittää autojen tahtiin ja osaa kaikkien varaosien tuotenumerotkin ulkoa.
Hänet on elokuvassa ympäröity omaleimaisesti käyttäytyvillä, hyväntahtoisilla mekaanikoilla. Päätyökseen he pyörittävät pienellä maaseutupaikkakunnalla autokorjaamoa, mutta kaikkien intohimot suuntautuvat seudulla kerran vuodessa pidettävään rallitapahtumaan.
Pahin kilpailija sekä työssä että rallissa on rikkaan autokorjaamosuvun uhitteleva vesa, joka suututtuaan intaantuu lyömään pienyrittäjien kanssa vetoa heidän tulevaisuudestaan: kuluneen asetelman mukaisesti menestys tai tappio kisassa tietää samaa myös todellisessa elämässä.
Juoni ja kilpa-ajo sivuseikkoja
Ralliraidan juonenkäänteet jäävät miltei sivuseikaksi, ja samaa voi sanoa itse kilpa-ajokohtauksista, jotka typistyvät muutamaan yksittäiseen huristeluun ennen kisaa ja sen aikana. Vauhdin hurman synnyttämiseksi ei vielä riitä, että kamera istutetaan kovaa ajavan auton nokkaan tai ääniraidalle tuodaan onnettomia puujalkavitsejä latova selostajapari, jos lyhykäisillä otoksilla ei ole mitään merkitystä draaman kannalta.
Aiempien elokuviensa käsikirjoitukset Pölönen on Baddingiä (2000) lukuunottamatta laatinut yksin. Ralliraidassa häntä ovat avustaneet Arttu Käyhkö sekä Heikki Silvennoinen , ja jälkimmäisen näkyminen myös keskeisessä autokoulunopettajan roolissa vahvistaa mielikuvaa Pölösen kansankomediasta Kummeleiden nytkähdellen edenneiden kömpelöiden teatterifilmien virtaviivaistettuna versiona. Tylsät irtovitsit ovat korvanneet Pölösen aiempien töiden mehevät kaskut.
Käsikirjoittajakolmikko ei ole rakentanut niinkään henkilöitä kuin karrikoituja tyyppejä, jotka haravoivat miehisyyttä laidasta toiseen: Uusivirran innokkaan ihmenuoren ja Silvennoisen sovittelevan opettajahahmon ohella kangasta kansoittavat epäuskottavan kärjistettyä kieltä töksäyttelevä Peter Franzén , hänen laupeaksi vastakohdakseen luotu Tom Petäjä , Kai Hyttisen esittämä reilu pomo ja vastapuolella Antti Virmavirran mahtaileva ryökäleyrittäjä.
Uskottaviksi tuskin on tarkoitettu tarinassa täysin toissijaisiksi jääviä naistenkaan hahmoja: Eeva Litmasen näyttelemä Susa rinnastaa yhdessä repliikissä itsensä varuskuntien sotilaskotisisariin ja Laura Birnille on langennut tylsä ja kapea osa päähenkilön ihastuksena.
Useimmat heistä puhuvat paljon mutta vailla tarkoitusta.
TANELI TOPELIUS
