SARI TOIVAKKA
Myrna, Ruska, Liekki, Valencia, Arctica, Tuuli, KoKo - monet käytetyimmistä astioista ovat lähtöisin naissuunnittelijoiden käsistä. 1874 perustettu Arabia oli ensimmäinen iso naiskeraamikkojen työnantaja, joka johdonmukaisesti palkkasi tehtaalle naisia.
- 1800-1900-lukujen vaihteessa tehtaalla oli paljon perheitä palveluksessa. Mies tuli savenvalajaksi ja vaimo koristeluosastolle. Lapset olivat apupoikia ja -tyttöjä, leikkasivat koristeita ja kuljettivat kärryillä savimöykkyjä ympäri tehdasta, siis tekivät ajalle tyypillisesti raskastakin työtä, Designmuseon tutkija Susanna Vakkari kertoo.
Arabia oli merkittävä naisten työllistäjä, vaikka tavanomaiset lainalaisuudet pätivät sielläkin: naiset palkattiin tekemään tiettyä työtä eikä mahdollisuutta urakehitykseen välttämättä ollut.
Naiset tulivat Arabialle usein taideteollisuuskoulusta Ateneumista. Vuonna 1902 aloittaneen koulun posliinimaalauksen linjalta valmistuneet työskentelivät maalarisalissa koristemaalareina ja -suunnittelijoina. Keraamikot saivat astioiden suunnittelutehtäviä.
Astioiden ja koriste-esineiden maalausta arvostettiin, sillä työ vaati taiteellista silmää ja tarkkaa kättä. Maalarisalin naisten palkka oli korkeampi kuin monissa muissa teollisuuden tehtävissä. Palkka myös nousi palvelusvuosien kartuttua.
- Maalarisalissa myös nuoremmat suunnittelijat hakivat uralleen vauhtia pari kolme vuotta ihan vaan maalamalla. Yleensä vanhemmat suunnittelijat tekivät koristesuunnitelmat, niiden mukaan maalattiin. Naisia oli myös lautasmuovaajien ja valajien apulaisina. Sota-aikana naiset tekivät miesten töitä heidän ollessa rintamalla.
Ei saanut pettyä
Arabian alkuvuosikymmeniin mahtuu monta keskeistä naissuunnittelijaa: Greta-Lisa Jäderholm , Friedl Kjellberg , Olga Osol ja Tyra Lundgren vastasivat niin malli- kuin koristesuunnittelustakin. Osolin tuotannosta edelleen pidetty on Myrna-kahviastiasto. Osol toi ankeina vuosina kahvikalustoon ylellisyyden ja lämmön tuntua kultauksella ja keltaruskealla kukalla.
Osol johti maalarisalia, Jäderholm puolestaan tehtaan tuotantoa parantamaan perustettua Kauniimpaa arkitavaraa -osastoa. Riisiposliiniosaston johtaja Kjellberg palkkasi mielellään työntekijöikseen naisia.
- Hän halusi työhön keski-iän ylittäneitä naisia, koska heillä oli kestävyyttä ja rauhallisuutta riisiposliinin tekoon.
Arabia oli haluttu, kansainvälinen työpaikka, jossa kilpailu suunnittelijoiden kesken oli kovaa. Henkeä tehtaalla Vakkari kuvaa kuitenkin yhteisölliseksi ja kannustavaksi.
- Olen ymmärtänyt, että sellaiset, jotka halusivat tuoda omaa luovuuttaan esille myös saivat tuoda. Toisaalta naisten ehdotukset joutuivat koville tuotesuunnittelukokouksissa, joihin mallisuunnittelijat, markkinointi ja tehtaan johto osallistuivat. Ideat usein torpattiin ja naissuunnittelija sai kasvattaa paksumpaa nahkaa - ei saanut pettyä eikä masentua, Vakkari kertoo.
Naiskeraamikot tulivat näkyvämmiksi 1950-60-luvulta lähtien. Etenkin Kaj Franckin työryhmään kuuluneet Kaarina Aho ja Ulla Procopé nähdään nykyisten naismuotoilijoiden esitaistelijoina. Procopén tänäkin päivänä tunnettuja astioita ovat Liekki-padat sekä Ruska- ja Valencia-astiastot. Koristesuunnittelijoista tunnetuimpia olivat lukuisia astiasarjoja koristaneet Raija Uosikkinen ja Esteri Tomula .
Franckin myötä nimeä alettiin pitää myyntivalttina ja siinä vanavedessä myös naissuunnittelijat saattoivat saada nimeään esiin.
- 1960-luvulla tuli täyskäännös ja anonyymiteetti otettiin vahvasti käyttöön. Muutamaan vuoteen ei tuotu esiin kuka astiat oli suunnitellut.
Työ vaati veronsa
Työ kemian alan tehtaassa vaati raskaan veronsa. Naiset käsittelivät lyijy- ja uraanilasitteita - raskasmetallit ja radioaktiiviset aineet kerääntyivät kehoon ja aiheuttivat sairauksia.
- Luulen, että kaikki, jotka tekivät työtä savimassan ja lasitteiden kanssa olivat vaarassa. Vuosikymmenten takaisten kaltaisia upeita, vahvoja värejä ei enää voida edes tehdä, sillä aineet ovat myrkyllisyytensä vuoksi kiellettyjä.
- Eräs yli 80-vuotias taideteollisuusosaston suunnittelija kertoi minulle ihmetelleensä, että kuinka hän jäi henkiin, Vakkari sanoo.
Naiskeraamikot tunnettiin myös innovaatioistaan, esimerkiksi niin kutsuttujen puhtaiden häränveri- ja riikinkukkolasitteiden sekä uusien massojen ja valujen tekijöinä. Ensi vuonna 30 vuotta tuotannossa ollut Inkeri Leivon Arctica oli Arabian ensimmäinen, valkoisesta kivitavarasta tehty astiasto. Myös Leivon Harlekiinista tuli 1980-luvun suosikkiastiasto.
- Arctica tehtiin aikoinaan vastapainoksi tummanruskealle Ruskalle. Siitä tuli yhtä suosittu ja vaikutuskin oli lopulta sama, Vakkari nauraa.
Viimeisimpiä Arabian naisten menestystarinoita on ollut Kristiina Riskan ja Kati Tuominen-Niittylän raikas ja värikäs KoKo. Myös Tuominen-Niittylän Storybirds-kaatimet ovat pidettyjä.
Käyttökeramiikan rinnalla taidekeramiikkaan keskittynyt Arabian taideosasto oli pitkään maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen: taiteilijat saivat työskennellä täysin vapaasti tehtaan tiloissa, käyttää uuneja, laboratoriota ja massoja Arabian huolehtiessa markkinoinnista ja myynnistä. Pitkän uran taideosastolla tekivät muiden muassa Toini Muona ja Rut Bryk sekä Heljä Liukko-Sundström , joka edelleen työskentelee taideosastoyhdistyksessä. Suunnittelun ja koristelun nouseva nimi on keraamikko Heini Riitahuhta .
Arabia 135-vuotisjuhlanäyttely Designmuseossa (Korkeavuorenkatu 23) 25.1.2009 saakka. Avoinna ti klo 11-20, ke-su 11-18. Maksuttomat opastukset tiistaisin klo 17 ja lauantaisin klo 16.
