Kirja-arvostelut

Summautuvien tarinoiden sinfonia

TS/Sammakko/Leo van der Noort<br />David Mitchellin Pilvikartastossa eri aikatasot, kokijat ja kokemukset kytkeytyvät toisiinsa sykähdyttävästi.
TS/Sammakko/Leo van der Noort
David Mitchellin Pilvikartastossa eri aikatasot, kokijat ja kokemukset kytkeytyvät toisiinsa sykähdyttävästi.

• David Mitchell: Pilvikartasto. Suom. Vesa Suominen. Sammakko 2008. 624 s.

Brittikirjailija David Mitchellin (s. 1969) Pilvikartasto koostuu itsenäisistä mutta toisiinsa yllättävällä tavalla kytkeytyvistä tarinoista, jotka sijoittuvat löyhäksi jatkumoksi tulevaisuuteen kurkottavalle aika-akselille.

Teoksen käynnistää kertomus 1800-luvun eteläiseltä Tyyneltä valtamereltä. Seikkaillaan alkuasukkaiden ja eurooppalaisten kauppamiesten kansoittamilla Chathamsaarilla. Sieltä siirrytään 1930-luvun alun Eurooppaan, jossa nuori ja kunnianhimoinen säveltaiteilija asettuu oikukkaan mestarin avustajaksi Belgian maaseudulle.

Seuraavissa tarinoissa lähestytään tätä hetkeä ja edelleen tulevia. Nykyaikaisesta salaliittovehkeilystä siirrytään kustannusmaailman vedätykseen ja edelleen hämärään scifiin, josta tarina alkaa kaartua takaisin kohti lähtöpistettään.

Kauas huomiseen ulottuvan loikan jälkeen eri hahmot ja aikatasot palaavat kerrontaan symmetrisesti tuoden mieleen sydänkesän poutataivaan, joka peilautuu täydellisesti tyynestä vedenkalvosta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhteys toiseen

Mitchell vaihtaa kolmannessa romaanissaan sujuvasti paitsi aikaa ja paikkaa, myös tyyliä. Kukin teoksen osa on kirjoitettu eri otteella, epookin ja genren ominaispiirteitä taitavasti soveltaen.

Esimerkiksi kirjan käynnistävät Adam Ewingin muistiinpanot jäljittelevät vanhahtavaa matkapäiväkirjaa, Luisa Rey -osio tuo ekologisine ulottuvuuksineen puolestaan mieleen modernin trillerin.

Näennäisen irralliset jaksot kytkeytyvät toisiinsa erikoisten, usein sattumanvaraisten yhteyksien myötä. Säveltäjä-veijari Robert Frobisher viittaa siten päiväkirjamerkinnöissään kartanosta löytyneeseen Ewingin teokseen ja tulee ottaneeksi sen mukaansa ulkomaailmaan.

Vastaavasti toimittaja Luisa Rey lumoutuu Frobisherin ainoaksi jääneestä teoksesta, ja kuinka ollakaan, ketku kustantaja Timothy Cavendish selailee myöhemmin Reyn käsikirjoitusta junamatkallaan.

Huikea kaari

Tyylisitaatit tuovat mieleen tekijöitä Herman Melvillestä alkaen. Päiväkirjamerkinnät luovat illuusiota tapahtuneesta, synkeimmillään Mitchell taas vyöryttää esiin painajaismaista murhavyyhteä, joka kaikkoaa sitten ajan tuolle puolen dystooppiseksi scifiksi.

Spekulatiivinen fantasia flirttailee kiemuraisella uuskielellään Kellopeliappelsiinin kanssa, mielenmaisema taas herättää muistumia Philip K. DickinBlade Runnerin lohduttomuudesta. Kaiken taustalla kajastaa kuitenkin idealismin kirkastama toivo paremmasta huomisesta.

Mitchellin kerronta on äärimmäisen kuvallista, vai sanoisinko elokuvallista. Leikkaukset tasosta toiseen ovat yhtä huikeita kuin Stanley KubrickinAvaruusseikkailu 2001 :ssä. Tosin toisin kuin Kubrick, Mitchell solmii juonirihmat lopussa yhteen ja tarjoaa selityksen yksittäisille osioille.

Vieraannuttavine jaksoineenkin Pilvikartastosta kehkeytyy häikäisevä kokonaisuus, jossa eri aikatasot, kokijat ja kokemukset kytkeytyvät lopulta toisiinsa sykähdyttävästi.

MATTI KOMULAINEN

TS/
TS/