• Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas. Teos 2008. 247 s.
Oletko joskus haaveillut viidenkymmenen kilometrin partiomarssista äärioloissa tai etelänavan valloituksesta? Jos olet, Tiina Raevaaran esikoisromaani on kiinnostava tuttavuus.
Eräänä päivänä tyhjä taivas -romaanissa luonto hengittää niskaan voimallisesti. Luonnon läsnäolo on itsestäänselvyys, jota ilman ei olisi unenomaista tarinaa tytöstä isänsä painajaismaisessa talossa ydintuhon jälkeisessä maailmassa. Lähin vertailukohta Raevaaralle suomalaisessa kirjallisuudessa on Jyrki Vainonen .
Dystopia ympäristötuhosta
Eräänä päivänä tyhjä taivas on erikoinen kirja. Sitä on juhlittu eettisen kirjallisuuden päänavauksena, rohkeana dystopiana ympäristötuhon seurauksista. Silti en muista lukeneeni hitaampaa avausta romaanissa - kolmanneksen luettuaan ei vielä ole selvinnyt, kuka minäkertoja on tai mistä hän tulee.
Romaanin kuvaama maailma on karmaiseva, tunnekylmä perhe hirviömäisessä talossa tuhoutuneella planeetalla. Silti kirja herättää lämpöä henkilöitään kohtaan.
Teoksen kerronta on kliinisen täsmällistä tylsyyteen asti. Lauseet leikkovat tarinan lihaa kuin patologin skalpellit, verettömästi, mutta asiansa osaten. Silti kliinisen pinnan alla syntyy alitajunnan kasvihuoneilmiö. Vaivihkaisessa arvoitustarinassa alkaa elää mukana.
Perhe pahuuden yksikkönä
Eräänä päivänä tyhjä taivas alkaa tytön, kirjan minäkertojan saapuessa mutaisesta ei-mistään portin kautta keskelle mystistä metsää. Metsästä löytyy viisas vanhus ja lopulta perhe, isä ja yhdeksäntoista veljeä. Tyttö, perheen sisko, asettuu asumaan isän rakentamaan linnoitusmaiseen taloon. Hän ei muista juuri mitään aiemmasta elämästään, edes lapsuudestaan. Myöhemmin tämä selittyy koetuilla traumoilla, hylkäämisellä ja maailman tuhoutumisella.
Kirjan perhe on jäänne, arvokas näytteenä samaan tapaan kuin vanhuksen kokoamat biologian opukset, mutta yhteisön puutteessa kieroutunut. Isä kurittaa veljiä lyömällä heitä rutinoituneesti ja ja veljet tekevät mekaanista työtä tyytyen osaansa.
Talo on miesten maailma - tytöllä tai tämän kaipaamalla äidillä ei ole siellä todellista sijaa. Raevaaran oman vertauksen mukaan se on muurahaisyhteiskunta ilman kuningatarta. Kirja todentaa fantastisen liioittelun keinoin sitä tuttua teemaa, että perhe on inhimillisen pahuuden perusyksikkö.
Ihmisen ja eläimen luonto
Tytön oma alkuperä, jota kirjassa etsitään, palautuu lopulta kiinnostavasti eläimellisyyteen. Ihmisluontoon kuuluu aggressiivinen puolustautuminen, mutta myös emon hellyys. Raevaaran kirja vihjaa, että ydinaseiden käytön logiikka, järjetön puolustautuminen, on eläimen logiikkaa - sivistys on korkeintaan pintasilaus, häivähdys muurahaisten lajikäyttäytymistä.
Täsmällinen ja kuulas kerronta kantaa kyllä toisenlaisetkin tulkinnat perille. Ainoastaan kliimaksiin olisin kaivannut suurempaa malttia, tyylin säilyttämistä, ihmisen ja koneen suhteen väkivaltaisen allegorian sijaan. Onneksi lopuksi palataan itsestään selvään luontoon, viileään veteen.
TERHI HANNULA
