Kulttuuri

Valitsijalla nuori arvostelijakumppani

Voittajan valinnut Maria Kaisa Aula näki Esko-Pekka Tiitisen romaanin ansiona sen, että tarinaan on tavallisen nuoren helppo samaistua.

- Sittenkin useimpien lasten ja nuorten elämä Suomessa on lähtökohdiltaan mukavaa ja onnellista. Pilkettä silmäkulmaan saadaan arjen pienistä käänteistä.

Hienoa Aulan mielestä on myös kirjan kieli, joka on vaihtelevaa ja virkeää elävine vuoropuheluineen ja riimeineen. Kieli on sukua kalevalaisille runonlaulajille, mutta toisaalta se tulee lähelle televisionomaista nopeaa ilmaisua. Kirjoittajan kokemus näytelmistä ja libretoista näkyy vuoropuhelujen vahvuutena.

- Nuori arvostelijakumppanini 14-vuotias Juho Pekkarinen Viitasaaren Ilmolahdelta kirjoitti Villapäistä seuraavasti: "Mielestäni kirja on hyvin humoristinen ja mukaansa tempaava. Lukiessa tuli hyvälle tuulelle ja sai nauraa. Suosittelen kirjaa nuorille lukijoille, sillä siinä bändi teki yhdessä tärkeiksi katsomiaan asioita. Kirja teksti on helppolukuista ja ymmärrettävää."