IRMELI HAAPANEN
Korpela jyrähtää mielipiteensä syvällä rintaäänellä ja kuulostaa vakuuttavalta. Ihmekös tuo, kun mies on suorastaan muuntautunut Lauri Viidaksi. Korpela näyttelee pispalalaisrunoilijaa uudessa Putoavia enkeleitä - elokuvassa, joka saa ensi-iltansa 5. joulukuuta.
- Ääni on täsmälleen sama, kirjailija Aila Meriluoto , Lauri Viidan toinen vaimo vastaa, kun häneltä kysytään, miten paljon Korpelassa on Viitaa.
- Olit suurenmoinen, Meriluoto supattaa hetken päästä, kun Korpela pyytää omistuskirjoitusta Lauri Viita -elämäkertaan. Meriluodon kirja, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1974 nimellä Lauri Viita - legenda jo eläessään (WSOY), on ollut innoittajana Putoavia enkeleitä -elokuvalle. Kirja kertoo Meriluodon ja Viidan kahdeksan vuotta (1948-1956) kestäneestä avioliitosta.
dea Ailan ja Laurin tarinan tuomisesta valkokankaalle syntyi jo vuonna 1994, kun Putoavien enkeleiden käsikirjoittaja Heikki Huttu-Hiltunen teki Meriluodosta dokumenttielokuvan Ailan aika .
- Kun tuolloin kerroin ideasta ihmisille, kaikki sanoivat, ettei Viitaa voi kukaan näytellä, Huttu-Hiltunen kertoo.
Työskenneltyään myöhemmin Tommi Korpelan kanssa Huttu-Hiltunen tiesi löytäneensä Lauri Viidan.
Korpelasta haaste tuntui aluksi vaikealta.
- Miten näytellä miestä, jota kuvataan luonnonmullistukseksi ja hyökyaalloksi? Kun Viidasta löytyi myös herkkyyttä ja sairautta, rooli tuli läheisemmäksi, ja löysin näkökulmaksi ajatuksen yksin kaikkia vastaan. Nyt täytyy myöntää, että Viidan esittäminen on ollut suuri nautinto, Korpela kuvailee.
Hän astui Viidan saappaisiin jo ennen elokuvaa teatterissa. Elokuvakäsikirjoituksesta tehtiin nimittäin ensin näytelmä Putoavia enkeleitä , jota esitettiin vuosina 2004-2006 helsinkiläisessä Q-teatterissa. Sen ohjasi Heikki Kujanpää , joka vastaa myös elokuvan ohjauksesta.
Näytelmän ensi-iltaa edeltävänä päivänä Korpela joutui käymään sairaalassa, kun hänestä tuntui, että hänellä on jokin paino rintakehän päällä eikä hän saa hengitettyä.
- Kun selvisi, ettei se ollut mitään vakavaa, laskin leikkiä sanomalla, että Lauri tuli siihen istumaan, Kujanpää nauraa.
orpela sanoo saaneensa paljon tukea siitä, että Aila Meriluoto antoi siunauksensa hankkeelle.
- Olin aluksi hyvin epäluuloinen, Meriluoto tunnustaa. - Mutta tämä on ollut kuin pallopeliä. Heitin kirjallani pallon ilmaan, näytelmästä tuli erilainen pallo ja elokuva on taas eri tarina. Olen hyvin ihastunut tähän, ja minusta tuntuu, että myös Lauri olisi tämän hyväksynyt. En tosin ole varma, koska hän ei yleensä hyväksynyt mitään, Meriluoto nauraa.
Kun näytelmän keskiössä on Aila kirjoittamassa kirjaa Lauri Viidasta, elokuvassa keskushenkilönä on Meriluodon ja Viidan kuvitteellinen tytär Helena ( Elena Leeve ). Hän vaalii isänsä muistoa esittämällä tämän runoja erilaisissa tilaisuuksissa ja samastuu tähän jopa siinä määrin, että pelkää sairastuneensa isänsä tautiin, skitsofreniaan. Äitinsä ( Elina Knihtilä ) muistelmien kautta tytär kohtaa menneisyyden silmästä silmään, ja oma eheytyminen voi alkaa.
lokuvassa käydään Ailan ja Laurin intohimoinen ja riehakas mutta myös raastava ja traaginen avioliitto läpi. "Ei heikkohermoisille", kuvaa Aila elokuvan lopussa muistelmiaan.
- Kun näin elokuvan ensimmäisen kerran, minulla alkoi valua kyyneleitä oikeasta silmästä. Vasen silmä pysyi kuivana. Kun sitten näin elokuvan toistamiseen, kyyneleitä alkoi valua vasemmasta silmästäni kun taas oikea pysyi kuivana, Meriluoto kertoo.
Molemmilla kerroilla kyyneleet tulivat elokuvan loppupuolella, kun Viidan sairaus rynnistää voimalla päälle. Meriluoto kiistää kuitenkin liikuttuneensa oman elämänsä katselemisesta.
- Pohjana on meidän asetelmamme, mutta kyllä minä katson Putoavia enkeleitä elokuvana, itsestäni irrallisena tarinana. Sain purettua omat traumani kirjoittaessani muistelmateoksen 1970-luvulla, Meriluoto vakuuttaa.
eriluoto ja Viita debytoivat runoilijoina samoihin aikoihin, Meriluoto vuonna 1946 ja Viita vuonna 1947. Jo esikoisteosten nimet kertovat, miten erilaisista maailmoista he tulivat: pieksämäkeläisen opettajaperheen tytär oli Lasimaalaus ja pispalalaisen työläisperheen vesa Betonimylläri .
Avioliitossa Viita oli dominoiva osapuoli, eikä Meriluoto pystynyt juurikaan keskittymään omaan kirjoittamiseensa. Katkeruutta hän ei kuitenkaan tuntenut.
- Ei sellaiseen kerennyt, Meriluoto puuskahtaa.
Aika meni nelilapsisen perheen hoitamiseen ja Viidan teosten puhtaaksikirjoittamiseen. Viita julkaisi avioliiton aikana kolme teosta - saturunoelman Kukunor (1949), romaanin Moreeni (1950) ja runokokoelman Käppyräinen (1954) -, mutta Meriluoto vain yhden, runokokoelmansa Sairas tyttö tanssii (1952).
- Lauri pyrki sorkkimaan runojani, ja joissain asioissa annoinkin periksi. Sitä olen jälkeen päin katunut.
Meriluoto luki Betonimyllärin pian sen ilmestymisen jälkeen.
- Kyllä sen maailma oli minulle outo. Mutta kun sitten tapasin miehen, se oli menoa, Meriluoto hymyilee.
