Saviano ja Rushdie
kohtasivat Tukholmassa
Tappotuomion saaneet kirjailijat Roberto Saviano ja Salman Rushdie kohtasivat Tukholmassa tiistai-iltana. Aiheeltaan vakava ilta hersyi myös huumoria, kun kirjailijat puolustivat sanavapautta ja puhuivat kokemuksistaan tappouhan alla.
Akateemisen vartin myöhästymisestä ei ollut tietoakaan, kun maailmankuulut kirjailijat Salman Rushdie ja Roberto Saviano astuivat Ruotsin akatemian suureen pörssisaliin tiistai-iltana. Sali oli alkanut täyttyä kuulijoista, kutsuvieraista ja akatemian jäsenistä jo pari tuntia aikaisemmin. Kaikki olivat saaneet todistaa henkilöllisyytensä jo ulko-ovella ja näyttää laukkujen sisällön tiukoille vahdeille.
Kun akatemian pysyvä sihteeri Horace Engdahl aloitti tilaisuuden, lähimmät kuulijat olivat kuusi turvamiestä, jotka varmensivat Savianon ja Rushdien turvallisuuden.
- Ette ehkä tiedä, että napolilaisen mafian, camorran, valta ja liiketoimet yltävät joka puolelle maailmaa. Myös Skandinaviaan. Camorran tilillä on yli 4 000 murhaa, Saviano kertoi kirjastaan. Siinä hän kuvaa järjestäytynyttä rikollisuutta, jonka vuoksi hän on saanut mafian tappouhkauksia.
- Aluksi kaikki tuntui epäoikeudenmukaiselta, ja ajattelin, että mitä olen tehnyt, kun sanani ovat vieneet minulta mahdollisuuden liikkua vapaasti, Saviano kuvaili. Hän kertoi arvostavansa Tukholman kohtaamista ja tuntevansa, että Rushdien tapaaminen antaa hänelle todellisen suojan.
Ei kompromissia turmeluksen kanssa
Ruotsin akatemian illassa Salman Rushdie, 61, esiintyi 29-vuotiasta Savianoa kohtaan vanhempana neuvontajana, kollegana ja suojelijana. Rushdie puhui vapautuneesti ja humoristisesti hankalista vuosistaan. Rushdien kirja Saatanalliset säkeet toi kirjailijalle ääri-islamilaisten tappotuomion vuonna 1989. Rushdie eli kymmenkunta vuotta tiukkojen turvatoimien ympäröimänä, mutta voi nykyisin liikkua vapaammin.
- Ei todellakaan ollut hauskaa, kun jokaista kadun ylittämistä sai varoa ja olla koko ajan turvamiesten ja panssariajoneuvojen ympäröimänä. Oli myös hankalaa, kun ihmiset kokivat minut etuoikeutetuksi, kun elin turvamiesten keskellä, Rushdie kertoi kokemuksistaan.
Rushdie piti sananvapauden tilaa maailmassa huonona ja muistutti tapetuista toimittajista Meksikossa ja Kiinan sensuurista.
- Tämä ei ole minun valintani. Kun seison kauneuden, vapauden ja rakkauden takana ja rakastan niitä, en voi tehdä kompromissia lahjonnan ja turmeluksen kanssa, Saviano tiivisti kirjansa sanomaa illan päätteeksi.