• Maarit Verronen: Karsintavaihe. Tammi 2008. 325 s.
Maarit Verrosen uusi dystopia kuvaa yhteiskuntaa, jossa näkymättömät tahot päättävät yksilön elämästä. Lähitulevaisuuteen sijoittuva ja suomalaiseen kaupunkiin paikantuva Karsintavaihe ei oikeastaan kuvaa mitään uutta maailmaa.
Sen kuvaama maailma on jo täällä, ei tosin niin räikeänä ja pitkälle vietynä kuin tässä Verrosen yhdeksännessä romaanissa. Scifille ominainen kahden maailman läsnäolo kutistuu melkeinpä yhdeksi, jolloin lukiessa ei juurikaan saa ihastella kirjailijan keksimiskykyä vaan tyytyä kauhistelemaan tuttuutta.
Ihmiset on jaettu rupusakkiin ja kannattaviin yksilöihin. Työntekijöinä heillä on tasot A:sta E:hen, ja tasojen mukaan jaetaan asuinpaikat. Värikoodit puolestaan kertovat ihmisten turvallisuusstatuksen eli sen, kuinka suuri uhka he ovat yhteiskunnalle.
Ihmiset syövät jo lapsesta lähtien erilaisia pillereitä, jotka vaikuttavat niin mielentilaan kuin fyysiseen jaksamiseen. Ylipäätään kaikki toimiminen on karsinoitua ja luokiteltua.
Romaanissa eletään karsintavaihetta eli aikaa, jossa yhteiskunta pyrkii eri tavoin pudottamaan jäseniään alimpiin luokkiin. Ihmisiä alkaa myös kadota ja kuolla, koska hyvinvointia ei riitä enää jaettavaksi kaikille.
Tarinan kertoo Lumi, joka pyrkii selviytymään tässä maailmantilassa, vaikka se merkitsee raportointia ylemmille ja ystävien vakoilua. Moraaliin ja etiikkaan on enää harvoilla varaa, Lumi sentään ottaa hoidettavakseen kämppäkaverinsa hylkäämän pikkupojan.
Rakkaudelle on sen sijaan tilaa Lumin elämässä. Hän tutustuu Kaleviin, jonka kanssa he etsivät konkreettisesti paikkaa elää. Rakkaus voi kenties pelastaa yksilöitä, mutta sillä ei rakenneta maailmaa. Verrosen kuva yhteiskunnan tulevaisuudesta on synkkä.
Romaanista kehkeytyy Lumin selviytymistarina, jota ei kuitenkaan kerrota jännitteitä luomalla vaan sangen flegmaattisin elein ja ohuesti tehdyillä henkilöillä. Laiskasti kirjoitettu kieli vie voimaa dystooppiselta visiolta.
KAISA KURIKKA
