Kulttuuri

Steen1 mukana
uudessa hiphop-
levymerkissä

Turun Sanomat

Räppäri Steen1 ja levy-yhtiö KHY Suomen musiikki oy ovat perustaneet Karma musiikki -nimisen hiphop-levymerkin. Steen1 vastaa artisteista ja Suomen musiikki julkaisuista.

Saurus on Karma musiikin ensimmäinen artisti ja uutta materiaalia on luvassa alkuvuodesta 2009. Sauruksen muodostavat tuottaja Pik3 ja räppäri Kesken. Loppuvuodesta 2007 ilmestynyt bändin kolmas levy Son dynyy oli yksi vuoden parhaista kotimaisista räpjulkaisuista ja keräsi kiitosta omaperäisyydellään ja monipuolisuudellaan. Sauruksen seuraavalla levyllä kuullaan tuoreita tyylejä ja soundeja.

Steen1 on julkaissut kolme soololevyä ( Salaliittoteoria , Varasta pomolta ja Ajatusrikoksia ) sekä yhden levyn punk-yhtye Spürman jäsenenä. Steen1 eli Seppo Lampela on myös juuri julkaissut esikoiskirjansa Hullu Klovni - pieni tarina pahuudesta . Suomen musiikki on Kari Hynnisen vuonna 2005 perustama levy-yhtiö, jolle levyttävät mm. Egotrippi, Jukka Poika, Samae Koskinen ja The Crash.