Kirja-arvostelut

Luokkayhteiskunta palaa

• David Harvey: Uusliberalismin lyhyt historia. Vastapaino 2008. 294 s.

Yhä pienempi osa maapallon väestöstä omistaa yhä suuremman osan kaikesta varallisuudesta. Tämä kehitys on kiistatta jatkunut jo noin kolmenkymmenen vuoden ajan sekä valtioiden sisällä että niiden välillä.

Joidenkin tutkijoiden mielestä eriarvoistuminen on hyvä juttu, sillä se kannustaa tekemään töitä. Professori David Harvey esittää vastalauseen teoksessaan Uusliberalismin lyhyt historia : kyse on on luokkavallan palauttamisesta, jolla on katastrofaalisia seurauksia, kuten parhaillaan käynnissä oleva finanssikriisi.

Uusliberalismi-käsite viittaa Harveyn käsissä kahteen suuntaan. Toisaalta se on nykyään vallalla oleva, vapaita markkinoita korostava ajattelutapa.

Kaiken tietoa, geenejä ja työvoimaa myöten tulee olla ostettavissa ja myytävissä. Toisaalta uusliberalismi on keino, jolla pyritään edistämään pääoman ja siten vallan kasautumista pienen ihmisjoukon käsiin.

Porvarin juonia

Harvey jäljittää uusliberalismin syntyhetket 1940-luvun lopulle. Tuolloin se oli vielä pelkkä tuntematon teoria, jota joukko vaikutusvaltaisia filosofeja ja taloustieteilijöitä kannatti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kesti 1970-luvulle saakka, ennen kuin maailmantalouden vaikeudet antoivat teorialle sen kaipaamaa nostetta. Länsimaiden vaurain väestönosa koki olevansa uhattuna kahdelta puolelta: se menetti taloudellista valtaansa, ja samalla sosialistit etenivät politiikan kentillä. Pelastuskeinoksi hahmottui yrityksen ja erehdyksen kautta uusliberalismi.

Teoriaa testattiin ensialkuun Chilessä, missä paikalliset liikemiehet olivat yhdessä Yhdysvaltain kanssa masinoineet sotilasvallankaappauksen.

Chilen taloutta kutsuttiin uudistamaan joukko Yhdysvalloissa opiskelleita taloustieteilijöitä. Ammattiyhdistykset lakkautettiin, sosiaaliturva yksityistettiin ja yhteiskunnallinen liikehdintä tukahdutettiin väkivalloin. Kokeilu päättyi taloudelliseen romahdukseen ja kaaokseen, mutta yläluokka voimistui.

Harvey väittää, että Chilen esimerkkiä on myöhemmin noudatettu valikoivasti lähes kaikkialla maailmassa. Hän esittää myös lukemattoman määrän tapausesimerkkejä eri maista. Uudistusten yksityiskohdat ovat vaihdelleet jonkin verran, mutta lopputuloksena on aina ollut joko vahvan yläluokan luominen tai sen vallan palauttaminen 1900-luvun alun tasolle.

Kaikki pieleen

Uusliberalismia repivät jatkuvat sisäiset ristiriidat, sillä vapaat markkinat ja vallan kasautuminen eivät aina tue toisiaan. Näissä sisäisissä valintatilanteissa yläluokan aseman parantaminen pääsee Harveyn mukaan yleensä voitolle.

Parhaillaan käynnissä olevan finanssikriisin kaltaiset romahdukset torjutaan kerta toisensa jälkeen valtion varoin. Kansalaisten tyytymättömyyteen vastataan luomalla terrorismin kaltaisia vihollisia, kansallismielisyyttä ja sotia tai kannustamalla uskonnollisuuteen.

Uusliberaalilla politiikalla on ollut yllättäviäkin seurauksia. Harveyn mukaan maailmantalouden kasvu on hidastunut alle puoleen jopa verrattuna 1970-luvun huonoihin vuosiin. Vaurautta ei siis ole niinkään synnytetty, vaan lähinnä jaettu uudelleen. Lisäksi harmaa talous on voimistunut, väestön hyvinvointi heikentynyt ja ympäristö jätetty hunningolle.

Kansantajuinen klassikko

Uusliberalismin lyhyt historia on yksiselitteinen klassikko. Se ei tyydy pelkästään esittämään valtavaa määrää faktatietoa uusliberalististen valtioiden nykyoloista ja siitä, miten ne ovat tilanteeseensa päätyneet. Teos etsii myös yhteyksiä uusliberalismin, yksilökeskeiseksi väitetyn postmodernin kulttuurin sekä Yhdysvalloissa vallalla olevan uuskonservatiivisen ideologian väliltä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Perusteellisuudestaan huolimatta Uusliberalismin lyhyt historia on poikkeuksellisen helppolukuinen. Marxilainen teoriatausta on työnnetty rivien väliin, ja pääpaino on konkretiassa. Tämän vuoksi näkökulma ei pääse häiritsemään poliittisesti erimielistäkään yleisöä. Johtopäätösten tekeminen jätetään viime kädessä lukijalle.

SAMI TORSSONEN