Kulttuuri

Maikki Harjanne kirjoittaa nyt aikuisille

TS/Markku Ojala<br />- Elämäkerta kuulostaa liian hienolta, toteaa Maikki Harjanne, joka kokosi kirjaansa sodanjälkeisiä lapsuusmuistoja ja viime vuosien tapahtumia.
TS/Markku Ojala
- Elämäkerta kuulostaa liian hienolta, toteaa Maikki Harjanne, joka kokosi kirjaansa sodanjälkeisiä lapsuusmuistoja ja viime vuosien tapahtumia.

MERJA ILPALA-KLEMM

Kirjailija Maikki Harjanteen kotia ympäröivät heinäseipäät on teroitettu kynän näköisiksi ja maalattu kirkkailla väreillä. Jo aita kertoo, että talossa asuu maankuulu satutäti.

Hirsitalo on Pikkalan vanha koulu Vikträskin rannalla. Rakennus on mykistävän suuri, yhteensä melkein 700 neliötä kolmessa kerroksessa. Yläkerta on Maikki Harjanteen valtakuntaa, alakerta hänen ohjaajamiehensä Mikko Harjanteen työtilana. Asunto on niiden välissä, kolmenkymmenen siniseksi maalatun porrasaskelman päässä ulko-ovelta.

- Tämä oli aikanaan internaattikoulu, jossa saariston lapset asuivat viikolla, Maikki Harjanne esittelee.

Koti on persoonallinen, vähän boheemi ja iätön, aivan niin kuin omistajansa, joka on pukeutunut mustaan mekkoon, mustiin trikoisiin ja keltaisiin villasukkiin. Mekon rintapieltä koristaa norjalaisen kollegan Iben Sandemosen lahjoittama keltainen gekko. Kirjavat huopapatukat pitävät kurissa hiustöyhtöä.

Itse asiassa kirjailija näyttää juuri sellaiselta, miltä kuvakirjojen Minttu voisi näyttää, jos joskus kasvaisi aikuiseksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Valkoinen valhe synnytti sarjan

Maikki Harjanne työskenteli 1970-luvun alussa kuvaamataidonopettajana maineikkaassa Helsingin normaalilyseossa. Opettaminen jäi, kun hän halusi piirtää kuvat miehensä animaatioelokuvaan.

- Ihmiset sanoivat, että olen ihan hullu, kun lähden kaupungin parhaasta koulusta. Itse ajattelin, että olen opettanut jo kaiken, minkä osaan ja kertaamaan en ala.

Pian Harjanne huomasi suunnittelevansa täyttä päätä lastenkirjaa, joka kertoisi tavallisen perheen arkisesta elämästä.

Hän hahmotteli perheenjäseniä puolisen vuotta, vei valmiin työn kustantajalle ja soitti seuraavana päivänä malttamattomana perään vain kuullakseen, että päätöksenteko veisi vähintään kolme kuukautta. Se ei Harjanteelle sopinut, vaan hän vaati itsevarmasti myönteistä tai kielteistä kantaa heti.

Vastaus yllätti: WSOY oli valmis kustantamaan ensimmäisen Minttu-kirjan, jos samasta aiheesta syntyisi lisää tarinoita tiiviiseen tahtiin.

Harjanne valehteli silmät kirkkaina suunnitelleensa alun perinkin kokonaista kirjasarjaa ja vakuutti, että aikaa kyllä riittäisi.

Sittemmin kustantaja on vaihtunut Otavaan. Minttu on seikkaillut noin neljässäkymmenessä kirjassa, eikä loppua näy. Ensi kerralla hän pääsee pukeutumaan ihanaksi prinsessaksi.

Harjanteen tuttujen lastenkirjojen hahmoja ovat Mintun lisäksi pojanviikarit Vanttu ja Santtu. Maalla asuvan Vantun puuhia on käännetty ruotsiksi, norjaksi ja tanskaksi.

Kaksi tarinaa ilmestyi myös Saksassa, missä ne eivät menestyneet.

- Niissä oli liikaa huumoria ja liian sotkuiset kodit, Harjanne tuhahtaa.

Kotimaassakin aikuiset saattavat kimpaantua lastenkirjojen juonesta.

- 1970-luvulla jotkut naiset olivat närkästyneitä siitä, ettei Mintun äiti ole töissä. Sanoin, että hän menee R-kioskille myymään, kunhan Minttu lähtee kouluun. Nyt on kulunut 30 vuotta, Minttu on vasta esikoulussa, eikä äiti ole vieläkään päässyt töihin.

Harjanne luo kuvat ja kertomuksen rinta rinnan. Aiheet hän ammentaa sanomalehtien uutisista, lähipiiristä ja omasta lapsuudestaan.

- Minttu-sarjaan olen kirjoittanut joulusta kaksi kertaa. Olen syntynyt 1940-luvulla, ja meillä joulu oli mielipuolisen suurta juhlaa ja iso tapahtuma. Kotona tehtiin ruokaa vain kaksi kertaa vuodessa, jouluna ja pääsiäisenä. Muuten me söimme aina Tampellan klubilla, jopa aamiaiset.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Suuri osa Tampellan virkailijoista asui Inkeroisten ensimmäisessä, Alvar Aallon toimiston piirtämässä kerrostalossa. Talossa oli 40 lasta, jotka jäivät viettämään keskenään aikaa, kun vanhemmat lähtivät klubille pikkujouluihin tai rapujuhliin. Arvaa vain mitä kaikkea me keksimme! Kerankin uitimme hienoja, silkkisiä iltakenkiä veneinä kylpyammeessa ja unohdimme ne veteen.

Monot lensivät Kymijoen koskeen

Ilmaiset monot -kirjassa päähenkilö vaihtuu Mintusta Maikkiin.

- Mukana on otsikoituja, pieniä novelleja, jotka ovat totta. Olen tehnyt kirjaa hirveän kauan, toistakymmentä vuotta erilaisina versioina. Ensimmäinen oli puolifiktiivinen romaani, joka ei ollut mikään mestariteos. Viime syksynä aloin piirrellä kuvia ja muistella elämääni, ja vähitellen rupesin kirjoittamaan.

Harjanne sanoo itkeneensä ja nauraneensa työn edetessä. Hän kertoo hellästi pienestä Maija Liisasta, joka ymmärsi tapahtumat omalla tavallaan.

- En ole isääni edes nähnyt, sillä hän kuoli sodassa. Meillä oli kotona Mannerheimin kirje, jossa äidille kerrottiin puolison kaatumisesta. Minua harmitti, kun isä oli niin tyhmä, ettei noussut ylös, jos kerran kaatui. Ja Mannerheim, toinen tohelo, ei auta, vaan kirjoittaa kirjeen.

- Naapurin tyttöjen isä oli kuollut leukemiaan. Ajattelin, että tämäkin vielä: leukemia on varmasti jotakin aivan älyttömän hienoa.

Generalissimus Stalinin kuolemasta Maija Liisa kuuli radiosta. Hän pisti äidin mustan juhlasaalin suruharsoksi päähänsä ja lähti oitis viemään viestiä eteenpäin.

"Surkaa, surkaa, Stalin on kuollut", hän kailotti tehtaan konttorin edustalla äitinsä kauhistukseksi.

Ilmaiset monot -kirjan nimikkotarina oli pienelle koululaiselle nöyryyttävä kokemus.

Hänet komennettiin muiden sotaorpojen kanssa luokan eteen ottamaan vastaan nahkaiset monot. Tyttöjen piti niiata ja poikien kumartaa kiitokseksi luokkatovereille, joiden vanhemmat olivat työllään hankkineet lahjoituksen.

- En mielestäni edes ollut orpo, sillä minulla oli äiti ja pappa. Sitä paitsi kukaan ei huomannut uusia, hienoja, kukallisia tallukoitani, joista olin luullut opettajan ilahtuvan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Kotimatkalla heitin monot Ankkapurhaan, Kymijoen koskeen ja sanoin kotona äidille, ettei tarjolla ollut minun kokoani.

Ruokavarasto ei kuulunut teatteriin

Maikki Harjanne päätyi rakastetuksi lastenkirjailijaksi sattumien kautta.

Nuoruudessa hän haaveili kuvanveistäjän urasta, mutta hakeutui äitinsä kehotuksesta Taideteolliseen korkeakouluun ja opettajaksi. Unelmat teatterista kariutuivat väärään oveen.

- Siihen aikaan teatterikouluun tarvittiin lääkärintodistus ja kaksi suosittelijaa. Sain hommattua Otto Donnerin suosittelijaksi, ja meidän piti tavata Lilla teaternin ovella, Harjanne muistelee.

Kun miestä ei kuulunut, Maikki päätti mennä sisään ja päätyi laarien keskelle. Hän mietti, millaisessa näytelmässä tarvitaan niin paljon juureksia rekvisiitaksi.

Puolentoista tunnin päästä selvisi, että nuori näyttelijänalku oli kököttänyt koko ajan ravintola Orfeuksen ruokavarastossa.

- En sitten koskaan pyrkinyt teatterikouluun ja luulen, että näin on parempi, hän sanoo.

TS/Markku Ojala<br />Maikki Harjanteen syksy on yhtä juhlaa. Ensimmäisestä Minttu-kirjasta on kulunut aikaa 30 vuotta, ja syyskuun puolivälissä julkaistaan Harjanteen 80. kirja.
TS/Markku Ojala
Maikki Harjanteen syksy on yhtä juhlaa. Ensimmäisestä Minttu-kirjasta on kulunut aikaa 30 vuotta, ja syyskuun puolivälissä julkaistaan Harjanteen 80. kirja.
TS/Markku Ojala<br />Maikki Harjanne tekee myös kookkaita kuvakudoksia. Mustaa enkeliä koristavat pöyheät sulat.
TS/Markku Ojala
Maikki Harjanne tekee myös kookkaita kuvakudoksia. Mustaa enkeliä koristavat pöyheät sulat.