• Tittamari Marttinen: Viivi Pusu ja pyörryttävät pyjamabileet. Tammi 2008. 185 s. • Arja Puikkonen: Zum zum. Otava 2008. 219 s. • Katariina Romppainen: Rokkisokki. Otava 2008. 159 s.
Tittamari Marttisen , Arja Puikkosen ja Katariina Romppaisen nuortenromaaneissa on sattumalta niin paljon samoja aineksia, että ne muodostavat mainion lukupaketin varhaisnuorten ajatusmaailmasta kiinnostuneille.
Jokaisessa päähenkilönä on 12-vuotias, alakoulun viimeisiä luokkia käyvä nuori, joka harrastaa intohimoisesti soittamista. Romppaisen Rokkisokki ja Marttisen Viivi Pusu ja pyörryttävät pyjamabileet esittelevät jopa päähenkilöidensä ympärille kehittyneet bändit, Kuolion ja Appelsiinit. Molemmat kirjat edustavat vauhdikasta ja kevyehköä sarjamuotoa, joiden aikaisemmissa osissa ollaankin saatu seurata kokoonpanon muodostumista.
Taiteilijan tuskaa
Rokkisokissa aloittelevan kitaristi Vilhelmi Kososen taiteilijan tie on ollut tuskia täynnä, ja edelleen koettelemukset seuraavat toisiaan. Juuri kun Kuolio-bändi on ryhmänsä kuopuksena kutsuttu esiintymään valtakunnalliseen nuorisobändikatselmukseen ja elämä näyttää hymyilevän, Vilhelmi joutuu sairaalaan. Tauti ei taltu, vaikka sen kuinka kieltäisi, ja bändi on vaikean ratkaisun edessä.
Romppainen käsittelee hienosti sairaalamaailmaa nuorten kannalta. Kun kroppa kapinoi ja mieli lentäisi jo eteenpäin, ei ole helppoa olla teini-ikäinen sidottuna sänkyyn.
Tässä tapauksessa ulkopuoliset osaavat suhtautua nuoriin potilaisiin mallikkaasti.
Tittamari Marttisen Viivi Pusukin sairastuu juuri ennen bändin esiintymistä koulun teemapäivänä, mutta Viivi alistuu kohtaloonsa paljon tyynemmin kuin Vilhelmi. Musiikki ei muutoinkaan vaikuta olevan tytölle niin elintärkeä juttu kuin kirjojen pojille, sillä Viivillä on monta rautaa tulessa: ensin juhlitaan äidin ja Mikon häitä, sitten perustetaan elokuvakerho ja lopulta tehdään oma leffa, jonka päähenkilöksi Viivi valitsee itsensä ja suklaasilmäisen Danin.
Erilaisia uusperheitä
Vaikka kaikissa kirjoissa käydään koulua ja sitä esitelläänkin nykymuodossaan kohtalaisen hyvin, elämän tärkeimpiin asioihin se ei nuorison mielestä kuulu muuta kuin sosiaalisena tapaamispaikkana. Varsinkin Viivin ajatukset pyörivät poikaystävissä ja tykkäämisissä huomattavasti vapaammin kuin poikien. Vaikka Vilhelmikin mainitsee Kukka-Maarian ja Arja Puikkosen romaanissa Zum zum Henri taluttelee Rex-koiraa Emilian kanssa, vain Viivi kuluttaa energiaansa kiemuraisten ihmissuhteittensa pohtimiseen.
Erojakin kirjoista löytyy. Tunnelmaltaan vakavin ja samalla herkkävaistoisimmin päähenkilöään esittelevä kirja on ehdottomasti Arja Puikkosen Zum zum . Siinä yksinäinen rumpalipoika Henri joutuu koville uudessa koulussa, eikä ystäviäkään tahdo löytyä yrityksistä huolimatta. Puikkonen näyttää hienosti, millaisiin vaikeuksiin saattaa peruskoulussa joutua, jos on kovasti yksilöllinen ja poikkeava. Opettaja ei aina olekaan suurin ymmärtäjä, vaan voi osoittautua täysin päinvastaiseksi tapaukseksi, kuten vampyyrimäinen Mira Markku.
Henrille apua tulee pyytämättä ja yllättävästä suunnasta, mutta ongelmillakin on sama taipumus. Synkkään kirjaan on silti saatu loihdittua yllättävän valoisa loppu uskottavuudesta tinkimättä.
Kaiken kaikkiaan jokainen kirjoista auttaa ymmärtämään erilaisuutta, tai paremminkin yksilöllisyyttä, paljastamalla sopivasti taustoja nuorten elämästä - myös perheiden suhteen. Sekä Puikkonen että Marttinen esittelevät arkea toisistaan poikkeavissa uusperheissä, joissa tullaan toimeen täysin eri tavoin. Tällaiselta voisi hyvinkin kuvitella maailman näyttävän 12-vuotiaitten silmin, juuri ennen yläkouluun siirtymistä.
MARI VIERTOLA
