Musiikkisilta Italia-Suomi

TS/Lennart Holmberg<br />Säveltäjät Francesco Maggio (vas.) ja Markku Klami sekä kitaristi Patrik Kleemola pääsevät esittelemään osaamistaan tänään Brinkhallin Uusinta uutta -konsertissa.
TS/Lennart Holmberg
Säveltäjät Francesco Maggio (vas.) ja Markku Klami sekä kitaristi Patrik Kleemola pääsevät esittelemään osaamistaan tänään Brinkhallin Uusinta uutta -konsertissa.

MATTI LEHTONEN

Brinkhallin kesäinen konserttisarja huipentuu tänään Uusinta uutta -konserttiin, jossa kuullaan tuoretta musiikkia oman aikamme nuorten säveltäjien tuotannosta. Ohjelmassa on mukana myös italialaisen Francesco Maggion kitarateoksen Scission kantaesitys.

- Uuden musiikin asema ja arvostus on Suomessa huomattavasti parempi kuin Italiassa, missä tuotannon kvaliteetti on varsin alhainen. Siksi suuri osa italialaisista sävellyksen opiskelijoista suuntaakin ulkomaille, 22-vuotias Maggio kertoo.

Hänen linkkinsä Suomeen ja Turkuun on kitaristi Patrik Kleemola - nuoret muusikot tutustuivat opiskellessaan Nino Rota -konservatoriossa Monopolissa. Kleemola pyysi Maggioa kirjoittamaan musiikkia kitaralle, ja samasta juuresta syntyi myös nyt kuultava uutuus.

Traagista ja viihdyttävää

Italialainen musiikki on suomalaisille tuttua ennen kaikkea suurten oopperamestarien - Monteverdistä Pucciniin - tuotannon pohjalta. Mitä oopperamusiikki merkitsee Maggiolle ja hänen säveltäjäsukupolvelleen?

- Mitä varsinaiseen sävellystyöhön tulee, tärkeät italialaiset modernistit kuten Luigi Nono ja Luciano Berio ovat tärkeämpiä, mutta kansamme suuri oopperatraditio on jokaisen italialaisen sydämessä, Maggio maalailee.

Käytännössä tämä näkyy hänen mukaansa traagisen ja viihdyttävän elementin yhtymisenä sävellyksissä ja tästä kumpuavana draamana.

Vanhoista oopperasäveltäjistä Maggio mainitsee suosikikseen Rossinin . Aikamme italialaissäveltäjistä hänen mielestään Ivan Fedele on ykkönen. Ratkaisua ei pidä oudoksua, sillä valinta pitänee sisällään lukkarinrakkautta - Maggio ei nimennyt Franco Donatonia tai Giacinto Scelsiä , kuten olisi voinut kuvitella, vaan oman opettajansa.

Suomalaisista säveltäjistä Maggio kertoo tuntevansa parhaiten Sibeliuksen , kuten arvata saattaa. Kleemolan kautta hän on tutustunut myös muihin, esimerkiksi Kaija Saariahon musiikkiin.

Paljon materiaalia

Uusinta uutta -konsertissa kuullaan myös Turussa opiskelleen Markku Klamin sävellys Jää kitaraduolle. Klami valmistelee paraikaa sävellysdiplomiaan Sibelius-Akatemiassa Tapio Tuomelan oppilaana. Klami oli mukana valitsemassa konsertissa kuultavia kappaleita.

- Julkaisimme nuorten säveltäjien Korvat auki -yhdistyksen sivuilla ilmoituksen, jossa pyydettiin tarjoamaan uusia sävellyksiä esitettäväksi. Materiaalia tuli paljon, ja monia hyviä teoksia jouduimme jättämään syrjään pelkästään liian ison esityskokoonpanon takia, kertoo Klami, joka on hiljattain valittu Korvat auki -yhdistyksen puheenjohtajaksi.

Muut konsertin säveltäjänimet ovat Jouni Hirvelä, Tiina Myllärinen, Minna Leinonen ja Lauri Mäntysaari.

Uusinta uutta -konsertti alkaa Brinkhallin kartanossa tänään klo 17.

TS/Lennart Holmberg<br />Säveltäjät Francesco Maggio (vas.) ja Markku Klami sekä kitaristi Patrik Kleemola pääsevät esittelemään osaamistaan tänään Brinkhallin Uusinta uutta -konsertissa.
TS/Lennart Holmberg
Säveltäjät Francesco Maggio (vas.) ja Markku Klami sekä kitaristi Patrik Kleemola pääsevät esittelemään osaamistaan tänään Brinkhallin Uusinta uutta -konsertissa.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.