Kulttuuri

Urbaani taide valloilleen Helsingissä

Flow Mo -ryhmän Jussi Sirviö ja Johannes Hattunen URB 08 -festivaalin tiedotustilaisuudessa Kiasmassa Helsingissä. Kuva: Lehtikuva
Flow Mo -ryhmän Jussi Sirviö ja Johannes Hattunen URB 08 -festivaalin tiedotustilaisuudessa Kiasmassa Helsingissä. Kuva: Lehtikuva

Helsinki, STT
Urb 08 -festivaali tuo urbaanin taiteen esille Helsingissä. Tapahtumaan voi perehtyä pääkaupungissa ajalla 1.-10. 8.
 Urb-festivaali juhlii tänä vuonna Kiasman kymmenvuotisjuhlanäyttelyn Notkean kadun hengessä. Nykytaiteen museon Kiasman ohella festivaali levittäytyy ympäri kaupunkia.
 Urb 08 tuo paikalle kansainvälisiä vieraita kuten hip hop -teatterin pioneerin Danny Hochin (USA) sekä belgialaiset Union Suspectenin ja Yiphun Chiemin. Lisäksi kaupungilla liikkuvat Bodies in Urban Spaces -ihmisveistokset.
 Kotimaista ohjelmistoa ovat muun muassa katutanssiesitykset ja installaatiot. Ex Vandals -näyttelyn kuvataiteilijoita yhdistää graffitin parissa vietetty nuoruus.
 Elokuvaohjelmassa nähdään esimerkiksi Buenos Airesissa julkiseen seinään maalattu animaatio Muto. Urb tarjoilee niin ikään maksuttomia urbaanin taiteen työpajoja sekä skeittikouluja.
 Kiasma-teatterin tuottama festivaali järjestetään nyt yhdeksännen kerran.