Näyttelyarvostelut

Ihmisyys punnitaan Mäntässä

TS/Seppo Metso<br />Kerttu Horilan keramiikkaveistos Mäntän kirkossa.
TS/Seppo Metso
Kerttu Horilan keramiikkaveistos Mäntän kirkossa.

• Mäntän 13. kuvataideviikot, Pekilo-rakennuksessa 17.8. asti. • Mäntän Honkahovin kesänäyttely 24.8. asti.

Nahkapuseroon ja farkkuhameeseen laittautunut nuori nainen näpyttelee kännykkää Mäntän kirkon penkissä. Toinen, vanhempi, istuu selkä suorana ja katselee virsikirjaa. Puhun kuiskaten kirkon oppaalle, etten häiritse hellepäivän ainoita hiljentyjiä. Kestää hetken tajuta, että he ovatkin Kerttu Horilan keramiikkaveistoksia. Illuusio on täydellinen.

Raumalainen Horila on yksi Mäntän kuvataideviikkojen 72 taiteilijasta. Hän sai kolmelle teokselleen kirkkosalin näyttelytilaksi. Horilan vakavan oloisissa, eri puolilla kirkkosalia istuvissa näköisveistoksissa tiivistyy riipaisevasti kolme toisiaan kohtaamatonta maailmaa ja kolme erillisyyttä.

Tuotannossaan usein naiseutta käsitelleen Horilan hahmojen sukupuoli jää tällä kertaa toisarvoiseksi. Katsoja joutuu ulkopuolisen tunkeilijan rooliin - ja on pakotettu tarkastelemaan samalla myös itseään ja omia reaktoitaan.

Entiseen Pekilo-tehdasrakennukseen ja sen pihalle levittäytyvä katselmus on Suomen suurin kesänäyttely. Teemaksi kuraattori Veli Granö valitsi ihmisyyden taidon. Teema on lavea. Eikö kaikki taide ole pohjimmiltaan inhimillisen olemassaolon ja sen ehtojen tutkimista, näkymättömän näkemistä?

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kolmeen kerrokseen rönsyilevä näyttely on hengästyttävä, hajanainen ja vaihtelevan tasoinen. Rohkeudessa se kuitenkin päihittää varmojen nimien varaan rakennetut kesänäyttelyt. Se muistuttaa, että maailma ei ole kiva paikka.

Päällimmäiset viestit liittyvät väkivaltaan ja aggressioon. Rajuinta antia ovat Turussakin opiskelleen Harri Pälvirannan öinen valokuvasarja Hakatut , joka kuvaa katuväkivallan uhreja ja Satu-Minna Suorajärven makaaberi veistos omaa nahkaansa käsissään roikottavasta ihmisestä Minuuden vaihtuva vaateparsi .

Arttu Merimaan videoteos kahden nuoren miehen kohtaamisesta Suukotan puukotan sua on hyytävän kaunis. Katharsis tuhoutumisen ja tuhoamisen kautta leimaa myös raumalaisen Paavo Paunun veistosta, josta on jäljellä rauniot pihalla. Paunu poltti teoksensa juhannuksena ja tapahtumaa voi katsoa videotallenteena.

Alakerran päälle vyöryvä kuva- ja äänivirta rauhoittuu yläkerroksissa. Jussi Heikkilän pärekoreista tehty installaatio Valaistusneuvoja Viitasaarelta on kunnianosoitus paikkakunnalla 1980-luvulla vierailleelle John Cagelle . Se tarjoaa meditatiivisen hengähdyspaikan.

72 tekijän ja ryhmän tuotoksiin mahtuu paljon muutakin kuin pessimistisiä ihmisyyden tuntoja ja synkkää mielenmaisemaa. Markku Sarastamo on rakentanut oman lumoavan fantasiahahmojen ja vempainten maailmansa. Juha Mäki-JussilanRoikku (eli Tartsan) -miniDV:llä otetaan vähän rennommin, vaikka siinäkin olemassaolon peruskarjahtelu kuuluu.

Hienointa Mäntässä on, että nuori taide on tänä kesänä vahvasti mukana. Nuorissa maalareissa on useita kiinnostavia kuten Hannaleena Heiska , Aino Johansson , Pauliina Järvinen , Anna Tuori sekä erityisesti Samppa Törmälehto , jonka monikerroksiset teokset purkavat tuoreesti myyttien valtakuntaa. Pihalla seisoo sarjakuvantekijöiden tuunaamia autoja sekoittamassa mukavasti taidepakkaa.

Makupalat ja räksyttäjät

Kuvataideviikkoja täydentää Taidehovin rauhoittava kesänäyttely. Kuvataideviikkojen entisen johtajan Sampo Linkonevan kuratoimassa ripustuksessa on harkitusti esteettisiä makupaloja niin sisällä kuin ulkona puistossa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Talon alakerran ottaa haltuunsa Marita Liulian hienovireinen valokuvasarja, joka tutkii kristinuskoa ja sen vallankäyttöä paljastamisen ja kätkemisen näkökulmasta. Taustalla soi Pergolesin Stabat mater . Riikka Lenkkerin maalauksissa läheisyyden ja välittämisen teemat ovat läsnä.

Omassa yksinäisessä valtakunnassaan istuu Matti Kalkamon jättiläishahmo The seeds of a bitter heart . Teos vääristää tehokkaasti huoneen mittasuhteet läsnäolollaan ja kysyy myös henkisen tilan perään. Ihmisyyden taitoa punnitaan täälläkin.

Ripustuksen irrottelevampi ja rosoisempi anti kätkeytyy piharakennukseen eli Sokeripalaan. Siellä on Simo Brotheruksen ironisoiva mukanaan vievä kollaasimaalaus Puolueen taustajoukko kätkee tarkoitusperän. Anssi Kasitonni ja Jyrki Nissinen rakentavat hulvattomia veistoksia pahvista ja muista halvoista materiaalista. Espanjassa asuva Riiko Sakkinen tapetoi yhden huoneen seinät kommenteillaan ja mainoksilla ja purkaa paljastavasti niiden koodeja ketään kumartelematta. Ihmisyyden asialla on hänkin.

SEPPO METSO

TS/Seppo Metso<br />Satu-Minna Suojärven Minuuden vaihtuva vaateparsi -teos tutkii ihmisyyden taitoa. Hartsi, silikoni ja luonnonhius.
TS/Seppo Metso
Satu-Minna Suojärven Minuuden vaihtuva vaateparsi -teos tutkii ihmisyyden taitoa. Hartsi, silikoni ja luonnonhius.
TS/Seppo Metso<br />Mäntän Taidehovissa on Matti Kalkamon veistos The seeds of a bitter heart.
TS/Seppo Metso
Mäntän Taidehovissa on Matti Kalkamon veistos The seeds of a bitter heart.